Željko Ražnatović

(Ohjattu sivulta Arkan)

Željko Ražnatović (serbiaksi Жељко Ражнатовић), (17. huhtikuuta 195215. tammikuuta 2000), laajalti tunnettu nimellä Arkan (serbiaksi Аркан) oli serbialainen puolisotilaallisten joukkojen johtaja ja kansanedustaja. Haagin kansainvälinen oikeus etsi häntä, mutta hän ehti kuolla ennen kiinni joutumistaan.[1] Nimi Arkan tulee sarjakuvahahmon nimestä.

Nuoruusvuodet muokkaa

Ražnatovićin isä oli ilmavoimien upseeri. Željko Ražnatović sekaantui rikolliseen toimintaan kuten koruvarkauksiin ja pankkiryöstöihin läntisessä Euroopassa 1970- ja 1980-luvulla. Hän sai vankilatuomioita ja karkasi vankiloista Belgiassa, Alankomaissa ja Saksassa.[1]

1990-luvulla hän perusti Serbien vapaaehtoiskaarti-nimisen puolisotilaallisen ryhmän, jota kutstuttiin tiikereiksi.[1]

Arkan sodissa muokkaa

Arkanin "tiikerit" toimivat vuosina 1991-1995 alkuaan Itä-Slavoniassa. Heidän koulutusleirinsä oli Erdutissa entisellä sotilasalueella.[2][3]

Arkanin "tiikerit" puhdistivat Bosnian sodassa huhtikuussa 1994 Bijeljinan, Zvornikin ja Brčkon. Syksyllä 1995 Arkanin joukot taistelivat Banja Lukan, Sanski Mostin ja Prijedorin alueella. Arkanin nimi liitetään Vukovarin sairaalamassamurhaan, Srebrenican joukkoteurastukseen ja Sarajevon piiritykseen. Arkan johti monia Bosnian sotatoimia ja palkitsi urheimmat sotilaansa. "Tiikerit" teloittivat vankinsa. Saatujen tietojen mukaan he myös ryöstivät ja salakuljettivat. Arkan itse toistuvasti kielsi haastatteluissa osallistuneensa sotarikoksiin 1990-luvulla.[4]

Luksuselämää sotien jälkeen muokkaa

Željko Ražnatović oli eräiden serbien juhlittu sankari, ja pääsi parlamenttiin vuonna 1992. Seuraavana vuonna Arkan kumppaneineen perusti Serbian yhtenäisyyspuolueen.[1]

Arkan avioitui huomattavasti nuoremman serbialaisen suosikkilaulajan Svetlana "Ceca" Veličkovićin kanssa 19. helmikuuta 1995. He saivat kaksi yhteistä lasta seitsemän Arkanin aikaisempien avioliittojen lasten lisäksi. Ražnatovićit asuivat varakkaiden asuinalueella ja harjoittivat sekä kunniallisia että hämäriä liiketoimia. Heitä haastateltiin usein televisiossa.[5]

Arkanin murha muokkaa

Naamioituneet miehet ampuivat Ražnatovićin 15. tammikuuta 2000 Belgradissa sijaitsevassa viiden tähden hotellissa.[1] Todistajien mukaan teko oli palkkamurha.[6]

Arkanin asianajaja on esittänyt, että murhan takana olisi ollut Ison-Britannian erikoisjoukko Special Boat Service.[7]tarvitaan parempi lähde Vuoden 1999 sodan aikana Arkan oli ilmoittanut mobilisoivansa tiikerinsä puolustamaan Jugoslavian liittotasavaltaa, jos Nato käyttäisi maajoukkoja.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Željko Ražnatović, byname Arkan Serbian paramilitary leader Encyclopedia Britannica
  2. Serb Volunteer Guard [SDG / SSJ "Arkan's Tigers"] FAS
  3. Prosecutor against "Arkan" Nederlands Institute of Human Rights. Viitattu 9.2.2013. [vanhentunut linkki]
  4. a b Arkan: 'I'm not going to hide' 1.4.1999,. BBC News. Viitattu 5.1.2008..
  5. The World; In a Land Of Glitz And Crimes, He Stood Out 2000. NY Times. Viitattu 9.2.2013.
  6. Witness Ties Ex-Police Boss To Killing Of Warlord NY Times
  7. The Globe and Mail, Marcus Gee, 2.3.2000.