Wikipedia

Beniamino Gigli

italialainen oopperalaulaja

Beniamino Gigli [benja'miːno 'dʒiʎʎi] (20. maaliskuuta 1890 – 30. marraskuuta 1957) oli italialainen ooppera- ja konserttilaulaja. Hän oli sukupolvensa kuuluisin tenori ja yksi 1900-luvun kuuluisimpia laulajia. Giglin kykyjä arvostetaan niin, että hän on laulajana yksi hienoimmista tenoreista musiikkiäänityksen historiassa.lähde? Gigli syntyi Recanatin kaupungissa Marchessa Italian keskiosassa köyhään käsityöläisperheeseen.

Beniamino Gigli

Uran alku muokkaa

Nuori Beniamino lauloi jo 7-vuotiaana San Flavianon katedraalin poikakuorossa. Perhe ei kuitenkaan pitänyt musiikkia turvattuna ammattina [1] vaikka tukivatkin Beniaminon laulu-uraa. Beniaminon hämmästyttävä ja huomiota herättävä operettidebyytti tapahtui Maceratan Teatro Lauro Rossissa 28. huhtikuuta 1907 Alesandro Billin operetissa La fuga d’Angelica (Angelican pakomatka) nimihenkilönä naisroolissa[2]. Nuori Gigli opiskeli Roomassa ja myöhemmin pääsi jatkamaan Rooman kuuluisassa Santa Ceciliassa vuonna 1911 aluksi kuuluisan baritonin Antonio Cotognin ja sittemmin Enrico Rosatin johdolla.

Gigli valmistui vuonna 1914 Santa Ceciliasta. Parman kansainvälisessä laulukilpailussa 20.–27. heinäkuuta vuonna 1914 vasta 24-vuotias Beniamino Gigli voitti ensimmäisen palkinnon[3]. Voittoa seurasi oopperadebyytti 15. lokakuuta 1914, jolloin hän esiintyi Rovigon Teatro Socialessa laulamalla Enzon roolin Amilcare Ponchiellin oopperassa La Gioconda menestyksellisesti.

Beniamino Gigli avioitui vuonna 1915 Costanza Cerronin kanssa ja pariskunta sai kaksi lasta, Rinan (1916) ja Enzon (1919). Vuosina 1915–1919 Gigli esiintyi Italian eri oopperataloissa ja vuonna 1919 ensimmäistä kertaa Buenos Airesin Teatro Colónissa.

Arrigo Boiton Mefistofelen Faust oli Giglin uran nousuvaiheen tärkein rooli. Sitä roolia hän lauloi Teatro Massimossa Palermossa 31. maaliskuuta 1915, Teatro di San Carlossa Napolissa 26. joulukuuta 1915, Teatro Costanzi di Romassa 26. joulukuuta 1916, Teatro alla Scalassa Milanossa 19. marraskuuta 1918 ja lopulta Metropolitan-oopperassa (MET) New Yorkissa 26. marraskuuta 1920.

Metropolitan-ooppera muokkaa

Italialaisen tenorin Enrico Caruson kuoleman jälkeen (1921) Gigli nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen ja METn lyyristen italialaisten oopperaroolien laulajaksi[4]. Media kutsui häntä ”Kakkos-Carusoksi” mutta Gigli vastasi mieluummin olevansa ”Ykkös-Gigli”. Tosiasiassa Carusoa ja Gigliä on vaikea verrata toisiinsa, sillä Caruson ääni oli laajempi, tummempi ja sankarillisempi kuin Giglin hunajainen, lyyrinen ääni. MET:in aikana Gigli lauloi Metropolitan-oopperassa 510 oopperaesityksessä ja 28 eri roolissa kiertueet ja konsertit mukaan laskien.

Giglin ura MET:issä päättyi vuonna 1932. Viimeiseksi rooliksi jäi Mantovan Herttua Giuseppe Verdiin oopperassa Rigoletto. Metropolitan-oopperan pääjohtaja Giulio Gatti-Casazza antoi lehdistölle lausunnon, jonka mukaan Beniamino Gigli ei suostunut muiden laulajien tavoin palkanalennukseen. Gigli oli tehnyt vastaehdotuksen, jonka mukaan hän olisi laulanut 5 – 6:ssa METn oopperaesityksissä ilmaiseksi. Niistä saatu tuotto olisi ollut Metropolitan-oopperalle suurempi kuin Giglille ehdotettu 10 %:n palkanalennus. Arvellaan Giulio Gatti-Casazzan halunneen Metropolitan-oopperalle halvemman ykköstenorin, koska kaikkien laulajien ei tarvinnut suostua palkanalennukseen, mm. Lily Pons ja Rosa Ponselle saivat seuraavaksi kaudeksi palkankorotuksen[5]. Beniamino Gigli palasi vielä vuonna 1939 MET:iin laulamaan viisi esitystä ja Giglin jäähyväisrooli Metropolitan-oopperassa oli myös Mantovan Herttua Giuseppe Verdin oopperassa Rigoletto 8. helmikuuta 1939.

Vuodet 1932–1944 muokkaa

Gigli palasi Italiaan ja muutti asumaan Roomaan. Hän lauloi Italiassa, Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Oopperatalojen lisäksi hän alkoi laulaa myös ulkoilma-areenoilla. Italia oli jo Benito Mussolinin johtama fasistinen valtio ja Italian poliittiset ja kulttuurisuhteet kehittyivät voimakkaasti Saksaan päin. Oopperataloissa laulamisen lisäksi Giglin laulutaiteen ympärille kuvattiin vuosina 1935–1945 yhteensä 14 elokuvaa, joista viisi Saksassa.

Vuonna 1935 Gigli tutustui 18-vuotiaaseen laulajaopiskelijaan Lucia Vigaraniin. Tästä alkoi avioliiton ulkopuolinen suhde, joka jatkui 22 vuotta ja päättyi Giglin kuolemaan. Avoliitossa syntyi kolme lasta Giovanni Vigarani (1940), Gloria Vigarani (1941) ja Maria Pia Vigarani (1944) [6].

Vuodet 1944–1957 muokkaa

 
Beniamino Giglin hautajaissaattue Roomassa 1957.

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Gigli oli esiintymiskiellossa 9 kuukautta. Liittoutuneet tutkivat Giglin yhteydet natsi- ja fasistihallintoihin. Gigli painatti puolustuskirjasen La verita sul mio ”Caso”,[7] jonka painos oli 50 000 kappaletta. Liittoutuneet kumosivat esiintymiskiellon helmikuussa 1945 [8] ja Gigli pystyi jatkamaan laulajanuraansa.

Loppuvuosinaan Gigli konsertoi enemmän kuin esiintyi oopperanäyttämöllä. Hän lauloi noin 400 oopperasitystä ja noin 500 konserttia. Uusina vierailukohteina oli Egypti vuonna 1950 ja Etelä-Afrikka vuonna 1951.

Uransa loppupuolella Beniamino Gigli lauloi Pajatson ja Cavalleria rusticanan pääroolit Canio/Turiddu samana iltana. Tämä tenorille harvinainen tapa kesti Bilbaosta vuonna 1946 vuoteen 1954 Messinaan. Gigli lauloi tätä kaksoispääroolia 40 kertaa. Giglin jäähyväisoopperaesitys oli Messinassa 22. elokuuta 1954 ja roolina oli Canio/Turiddu.

Tämän jälkeen oli vuorossa maailmanlaajuinen jäähyväiskonserttikiertue. Julkisuudessa Gigli nähtiin viimeisen kerran 22. syyskuuta 1957 Teatro Gentile da Fabrianossa kun hänelle juhlallisesti luovutettiin Premio Fabriano.

Gigli kuoli Roomassa 30. marraskuuta 1957 diabeteksen, sydäntulehduksen ja aasialaisen influenssan seurauksena. [9]

Ääni ja tekniikka muokkaa

Musiikkikriitikko Walter Baldasso[10] kuvaa Giglin ääntä ja tekniikkaa: “rekistereiden homogeenisuus, kristallinkirkas, ihana timbro, mutta samalla myös täyteläinen raikas ja kiihkeä. Varma äänen tuottaminen, täydellinen tekniikka, suloinen mezza-voce, poikkeuksellinen musikaalisuus, sametinpehmeä laulurikas fraseeraus ja erehtymätön intonaatio.”

Giglin Chiaroscurosta (äänen väristä) kertoo amerikkalainen musiikkiasiantuntija Stefan Zucker[11]: “Gigli käytti äänenvärin sävyjä ja dynamiikkaa enemmän kuin kukaan 1900-luvun laulaja. Giglillä oli useita sointialueita ja kaksi perusdynamiikkatasoa, voimakas ja pehmeä. Hänen taiteensa perustui chiaroscuron (äänen valon ja varjon) käyttöön.”

Giglin ääniala oli alussa lyyrinen tenori ja myöhemmin sen katsotaan muuttuneen lyyris- dramaattiseksi. Giglin ääni kulkee kaikissa rekistereissä leveänä ja tasaisena ja hänellä oli korvia hivelevät pianissimot mutta ääni pysyi kaikesta huolimatta hyvin kantavana. Gigli pystyi tavaramerkillään hunajaisella mezza-vocella tulkitsemaan ihmisten syvimmät tunteet, sitä auttoi täydellinen hengitystekniikka ja erittäin voimakkaasti kehittyneet äänihuulet. Teatro di San Carlossa 8.1.1952 taltioidusta CD:llä ”Mamma, quel vino è generoso” aarian jälkeen kuuluu ihailijan huuto: Gigli sei Dio!

Giglin musiikillinen perintö muokkaa

Gigli antoi aikanaan enemmän hyväntekeväisyyskonsertteja ja hän keräsi enemmän rahaa kuin kukaan aiemmin. Konsertteja arvellaan olevan noin 1000. Gigli lahjoitti mm. rippi-isälleen Padre Piolle suuria summia. Gigli lauloi myös paljon hengellistä musiikkia ja Lorenzo Perosin hengelliset suurteokset olivat hänelle läheisiä.

Konserttien jälkeen Giglillä oli tapana laulaa useita, jopa kymmeniä ylimääräisiä numeroita. Joskus hän myös siirtyi konserttisalista laulamaan yleisölleen piazzalle. Gigli tunnettiin sopimuksiaan kunnioittavana laulajana ja konserttien peruuttaminen sairaustapauksien takia oli äärimmäisen harvinaista.

Beniamino Gigli Suomessa muokkaa

Beniamino Gigli saapui Suomeen 27. lokakuuta 1954 Turkuun s/s Borella. Suomen kaksi konserttia pidettiin Helsingissä Töölön Kisahallissa 28. lokakuuta ja 31. lokakuuta, konsertit olivat loppuunmyytyjä ja niissä Giglin pianistina Enrico Sivieri. Suomen Beniamino Gigli -seura paljasti Beniamino Giglin Suomen vierailun muistolaatan Töölön Kisahallin Suomen Kansallisoopperan puoleiseen päätyyn 26. helmikuuta 1990.

Giglin Helsingin ohjelmisto muokkaa

Konsertti I torstaina lokakuun 28. päivänä 1954 klo 20
I Donizetti Lemmenjuoma Una furtima lagrima
II Mozart La Violetta
Don Juan (nyk. Don Giovanni) Dalla sua pace
III Brahms Wiegenlied
Schubert Mille Cherubino in coro
IV Halevy Juutalaisnainen Rachèle quand du Seigneur
V Giordano Fedora Amor ti vieta
VI Weckerlin Bergère légère
Curci Notte a Venezia
Curran Life
VII Cecconi Tre parole
Gibilaro Carrettleri
Di Veroli Che sso’ turnato a fà
VIII Puccini Tosca E lucevan le stelle
Konsertti II sunnuntaina lokakuun 31. päivänä 1954 klo 20
I Meyerbeer Afrikatar O, paradiso
II Donaudy Vaghissima sembianza
Quando il tuo diavol nascque
III Grieg Un reve
Rahmaninov In the silence of the night
IV Bizet Carmen Il fior che avevi a me
V Pietri Io conosco un giardino (Maristella)
VI Cittadini Ninna Nanna
Recli Bella Bellina
Mascagni Stornelli marini
VII Buzzi Peccia Povero Pulcinella
Di Veroli Ritorna amore
De Curtis Senza niscluno
VIII Leoncavallo Pajazzo Vesti la giubba

Suomen Beniamino Gigli -seura muokkaa

Suomen Beniamino Gigli -seura perustettiin vuonna 1985 tarkoituksenaan tehdä tunnetuksi Beniamino Giglin elämäntyötä, klassista ja erityisesti oopperamusiikkia, harrastaa kulttuurivaihtoa Suomen ja Italian välillä järjestämällä suomalaisille laulajille mahdollisuuksia laulaa Recanatissa sekä vastaavasti italialaisille laulajille tilaisuuksia laulaa Suomessa Beniamino Gigli -muistokonserteissa. Suomen Beniamino Gigli -seuran hallitus myöntää Beniamino Giglin hyväksi tehdystä työstä ansioituneille henkilöille Beniamino Gigli -palkinnon.

Kunniamerkit muokkaa

Nauha Kunniamerkki Myönnetty
  Italian kruunuritarikunta ritarimerkki 11.06.1922
New Yorkin poliisilaitoksen kunniapoliisipäällikkö 25.10.1922
  Italian kruunuritarikunta Grande Ufficiale 14.8.1925
  Isabella Katolilaisen ritarikunta komentajamerkki 20.3.1928
  Pyhän Mauritiuksen ja Lasaruksen ritarikunta komentajamerkki 20.6.1930
  Kunnialegioona 7.7.1931
  Italian tasavallan ansioritarikunta 2 lk komentajamerkki| 30.12.1952
  Suomen Valkoisen Ruusun 1 lk ritarimerkki 28.10.1954
  Bundesverdienstkreuz Großes Verdienstkreuz/komentajamerkki 15.11.1957

Giglille omistettuja kohteita maailmalla[12] muokkaa

  • 58 katua tai piazzaa
  • 24 rakennusta, oppilaitosta, teatteria, siltaa
  • 22 muistolaattaa
  • 14 patsasta, pystiä, taulua
  • 14 museota tai kokoelmaa
  • 19 laulukilpailua, yhdistystä tai tapahtumaa

Levytyksiä muokkaa

Giglin studioäänityksiä muokkaa

Giglin live-äänityksiä muokkaa

Elokuvaluettelo muokkaa

Tärkeimmät roolit muokkaa

Ooppera Rooli Esityskerrat
Tosca Cavaradossi 196
La Gioconda Enzo 169
Manon (Massenet) Le Chevalier des Grieux 161
La Bohème Rodolfo 154
Andrea Chénier Andrea Chénier 154
Mefistotele Faust 154
Lodoletta (Mascagni) Flammen 87
La Traviata Alfredo Germont 86
Lucia di Lammermoor Edgardo 83
Naamiohuvit Riccardo / Kustaa III 80
Cavalleria rusticana Turiddu 77
Manon Lescaut Renato des Grieux 76
Kohtalon voima Alvaro 74
Aida Radames 73
Rigoletto Mantua Herttua 63
Pajatso Canio 55

Giglin omaelämäkerrat muokkaa

  • Gigli, Beniamino (1942). Confidenze (toimittanut Italo Toscani), 174. 
  • Gigli, Beniamino (1942). Confidenze (Toinen laajennettu painos), 212. 
  • Gigli, Beniamino (1943). Confidenze (Kolmas painos), 212. 
  • Gigli, Beniamino (1945). La verità sul mio "caso.", 35. 
  • Gigli, Beniamino (1957). Memorie, 354. 
  • Gigli, Beniamino (1957). The memoirs of Beniamino Gigli (Käännös Darina Silone), 277. 
  • Gigli, Beniamino (1957). Memorias de Beniamino Gigli (Käännös Manuel Barberá), 285. 
  • Gigli, Beniamino (1957). Und es blitzten die Sterne: Geschichte meines Lebens (Käännös Ruth Uecker-Lutz), 307. 
  • Gigli, Beniamino (1958). Elämäni tarina (Käännös Maire Pulkkinen), 327. 
  • Gigli, Beniamino (1958). Mitt liv som sångare (Käännös Ingeborg von Rosen), 280. 
  • Gigli, Beniamino (1964). Vospominaniia, 372. 
  • Gigli, Beniamino (1967). Atminas (Käännös A. Birzeniece), 242. 
  • Gigli, Beniamino (1967). Môj zibot v speve, 276. 
  • Gigli, Beniamino (1973). Pamietniki (Käännös Halszka Wisniowska), 333. 
  • Gigli, Beniamino (1977). The memoirs of Beniamino Gigli (Käännös Darina Silone), 277. 
  • Gigli, Beniamino (1984). Beniamino Gigli emlékiratai, 323. 
  • Gigli, Beniamino (1999). Il romanzo della mia voce, 179. 

Muu Gigli-kirjallisuus muokkaa

  • Calamanti, Osvaldo (1921). IL Tenore Cav. Beniamino Gigli. Estratto dalla Strenna Recanatese il “Casanostra” dell’anno 1922, 8. 
  • Patrizi, Mariano Luigi (1923). Il Genio Lirico di Beniamino Gigli. Recanatese. Nel saluto e nei ricordi del concittadino Prof. M. L. Patrizi, 11. 
  • Rosner, Robert (1929). Benjamino Gigli und die Kunst des Belcanto, 29. 
  • De Rensis, Raffaello (1933). Il cantore del popolo: Beniamino Gigli, 232. 
  • Lister Lord (salanimi), John T. Raffles (1932-35). Das Gigli-Konzert. Neues Verlagshaaus für Volksliteratur, 607. 
  • De Rensis, Raffaello (1934). Il cantore del popolo: Beniamino Gigli (toinen painos), 232. 
  • De Rensis, Raffaello (1936). Beniamino Gigli, sein Leben, seine Kunst, seine Persönlichkeit (käännös Ivo Striedinger ), 149. 
  • Silvestrini, Domenico (1937). Beniamino Gigli e l'anima delle folle, 94. 
  • Hahn, Herbert (1940). Heute wird es nicht regnen, es singt ja Gigli. Eine Begegnung im Sonnenland, 81. 
  • Hahn, Herbert (1966). Un' anima cantava, eine Seele sang. Begegnungen mit Beniamino Gigli (jatkoa kirjoittajan teokselle Heute wird.. vuodelta 1940), 81. 
  • Ente Provinciale per il Turismo di Rovigo. A te, Beniamino Gigli... year=1951, 43. 
  • Calderon, Elda (1952). Gigli explica su triunfo, 158. 
  • Mancini, Norberto (1954). Il Signore del Canto Beniamino Gigli. Nel libro La mia Terra, 271-278. 
  • Rogari, Origene (1957). Beniamino Gigli. Commemorazione tenuta il 2.11.1957 al Teatro Comunale di Gubbio, 18. 
  • Herbert-Caesari, Edgar F (1958). Tradition and Gigli, 1600-1955; a panegyric, 160. 
  • Herbert-Caesari, Edgar F (1963). Tradition and Gigli, 1600-1955; a panegyric (toinen pianos), 160. 
  • Bennani, Luigi (1967). Gigli, 26. 
  • Ricci, Luigi (1973). Ystäväni Beniamino Gigli, 67-74. 
  • Flamini, Luigi (1979). Beniamino Gigli: È la sua gente che parla, 195. 
  • Foschi, Franco (19xx). Beniamino Gigli a New York (una vertenza di lavoro di 50 anni fa)., 32. 
  • Foschi, Franco (19xx). Primavera del Tenore: Il giovane Beniamino, 191. 
  • Foschi, Franco (1982). Omaggio a Beniamino Gigli: primavera del tenore, 263. 
  • Padoan, Paolo (1982). Beniamino Gigli. Bano Terme, 105. 
  • Gigli, Rina (1984). Come ricordo mio padre (toimittanut Celso Minestroni), 253. 
  • Gigli, Rina (1986). Beniamino Gigli mio padre (toimittanut Celso Minestroni), 257. 
  • Brander, Torsten (1989). Beniamino Gigli: Recanatin tenori Recanati, 500. 
  • Flamini, Luigi (1990). Beniamino Gigli nel centenario, 193. 
  • Ciarlantini, Paola (1990). Gigli explica su triunfo, 24. 
  • Città di Recanati (1990). Costumi Gigliani, 81. 
  • Minestroni, Celso (1990). Il tenore: un'epoca, un uomo, un artista. Centenario della nascita di Beniamino Gigli, 38. 
  • Patrón Marchand, Miguel (1990). Beniamino Gigli in the book “100 Grandes Cantantes del Pasado, 170-174. 
  • Pugliese, Giuseppe (1990). Gigli, 263. 
  • Sanguinetti, Horacio (1990). El siglo de Beniamino Gigli, 17. 
  • Suomen Beniamino Gigli -Seura (1991). Beniamino Giglin juhlavuosi 1990, 24. 
  • Minestroni, Celso (1991). Il tenore: un'epoca, un uomo, un artista, 65. 
  • Vincenzoni, Maria Laura: (1995). Beniamino Gigli, un “melodioso messagero”, 135. 
  • Patrón Marchand, Miguel (1996). Como un Rayo de Sol: El aureo legado de Beniamino Gigli, 804. 
  • Vincenzoni, Maria Laura: (1997). Non ci scordiam...di te! Beniamino Gigli “Il Leggendario Tenore”. Un affetto che ancora dura, 92. 
  • Vargiu, Adriano (1998). Beniamino Gigli Al Teatro Giardino di Cagliari. Sardegna da Scoprire, 18. 
  • Santini, Horacio (2000). Fabriano ricorda Beniamino Gigli. Città di Fabriano – Assessorato alla Cultura, 48. 
  • Brander, Torsten (2001). Beniamino Gigli: tenore di Recanati, 248. 
  • Flamini, Luigi (2001). Beniamino Gigli canta Padre Pio, 134. 
  • Inzaghi, Luigi (2005). Beniamino Gigli, 608. 
  • Brander, Torsten (2005). Kaksi vuosikymmentä Bel Canton uranuurtajana. The history of Finnish Beniamino Gigli Association, 218. 
  • Garbato, Sergio (2005). Gigli novant'anni dal debutto. Comune di Rovigo e Regione del Veneto, 118. 
  • Vargiu, Adriano (2005). Beniamino Gigli al Teatro Giardino di Cagliari e a Radio Sardegna, 22. 
  • Vargiu, Adriano (2006). Beniamino Gigli a cinquant’anni dalla scomparsa. Affabulazione in modo minore, 15. 
  • Buschi e Roberto-Carlorosi, Fabio e Roberto (2007). Beniamino Gigli. Una voce sul mondo, 237. 
  • Buschi e Roberto-Carlorosi, Fabio e Roberto (2007). Beniamino Gigli. Un’ anima sul territorio, 142. 
  • Logli, Mario (2008). I luoghi del ritorno. Omaggio a Beniamino Gigli., 93. 
  • Di Leonardo, Giovanni (2010). I Fedri. Una dinastia per la musica (1719─1957). Dalle “celesti armonie” di Adriano a Dino, il pianista reatino amato da Beniamino Gigli, 336. 
  • Ciampa, Leonardo A (2014). Beniamino Gigli, 288. 
  • Brander, Torsten (2015). Bel canton juhlaa, 271. 

Lähteet muokkaa

  1. ↑ international.com/classrev/2004/May04/gigli_life.htm Beniamino Gigli: A Life in Music (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Torsten Brander Recanatin tenori s. 27
  3. ↑ Torsten Brander Recanatin tenori s. 47–49
  4. ↑ Torsten Brander Recanatin tenori s. 91
  5. ↑ Torsten Brander Recanatin tenori s. 133
  6. ↑ Torsten Brander Recanatin tenori s. 262
  7. ↑ Beniamino Giglin puolustuskirjanen Società Tipografica Editrice Italiana. Viitattu Roma 1945.
  8. ↑ Artikkeli The Kalgoorlie Miner -lehdessä The Kalgoorlie Miner. Viitattu 6. helmikuuta 1945.
  9. ↑ Suomen Beniamino Gigli –seura ry:n kotisivut gigli.fi. Arkistoitu 15.8.2013.
  10. ↑ Torsten Brander Recanatin tenori s. 314
  11. ↑ Kuvaus Giglin äänenväristä ja käytöstä Bel Canto Societyn (New York) Newsletter. Arkistoitu 30.7.2012. Viitattu 12.2.2013.
  12. ↑ Torsten Brander Recanatin tenori s. 427

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Beniamino Gigli.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Beniamino_Gigli&oldid=21003100”