Baltian klintti
Baltian klintti on noin 1 100 – 1 200 km:n pituinen kalkkikivestä muodostunut kalliotörmä, klintti, Itämerellä. Se alkaa Öölannin saaren länsirannikon läheisyydestä, josta se kulkee Itämeren poikki Osmussaarelle ja edelleen Pohjois-Viron kautta Venäjän Inkerinmaan ja Leningradin alueiden läpi Laatokalle.[1] Siitä noin 250 km on Viron maaperällä. Korkeimmillaan törmä on 55,6 metriä merenpinnasta Ontikassa Viron itäosassa.[2]
Klintin synty muokkaa
Klintti alkaa Öölannin länsirannikolta, jatkuu saaren pohjoisrannikolta meren alla Osmussaarelle ja edelleen Pakrin saarille. Viron rannikolla klintti alkaa Pakrin niemimaalta, josta se jatkuu maan rannikkoa pitkin Venäjälle.[1] Venäjällä muodostuma katoaa nuoremman Devonikautisen kivikerroksen alle Laatokan etelärannikolla.[2]
Pohjois-Viron klintti on syntynyt kambri- ja ordovikikausien aikana osana Baltian klinttiä, noin 500 miljoonaa vuotta sitten ja mahdollistaa siten sen ikäisten kivien tutkimisen. Se on kerrostunut trooppisissa merissä ajalla, jolloin Pohjois-Eurooppa oli suunnilleen päiväntasaajan tienoolla. Klintti koostuu merieliöiden kalkkipitoisten kuorien kivettyneistä jäännöksistä.[2] Kalkkikivikerrosten välissä on öljyliusketta, joka on muodostunut fossiilisista levistä ja on asiantuntijoiden mukaan maailman laadukkainta.[3]
Klintti on sedimenttikiveen eroosion vaikutuksesta syöpynyt laaja törmä eli kliffi. Klintti tarkoitti alkujaan Viron Suomenlahden puoleisen rannikon rapautumistörmää, mutta nimitys tuli myöhemmin yleisempään merkitykseen. Törmästä paljastuu sedimenttikivilajeja, jotka ovat säilyneet vahingoittumattomina maankuoren liikkeissä. Niistä löytyy hyvin säilyneitä fossiileja, joiden avulla on saatu tietoa kambri- ja ordovikikausien alueellisissa stratigrafialuokituksissa käytettäviksi.[2]
Ordovikikausi oli geologinen ajanjakso, joka oli toinen paleotsooisen maailmankauden kuudesta jaksosta. Kausi alkoi pienellä joukkotuholla noin 490 miljoonaa vuotta sitten ja päättyi suurempaan joukkotuhoon 443,5 miljoonaa vuotta sitten. Virosta löytyy ordovikikauden varhaisimpia kerrostumia mutta nuoremmat kerrostumat ovat jääkaudet vieneet mennessään. Etelä-Virossa on jo siluuri- ja devonikauden kerrostumia. Virosta kuitenkin puuttuu useita geologisia ajanjaksoja niin kuin hiilikausi, permikausi, triaskausi, jurakausi, liitukausi, sekä paleogeeninen ja neogeeninen ajanjakso. Näitä kausia löytyy Keski-Euroopasta.[2]
Kasvillisuus klintin päällä muokkaa
- Pääartikkeli: Alvari
Klintti on jyrkänne, mutta maisemat sen päällä olevat hyvin tasaisia. Klintin päällä oleva maakerros on ohut ja sen vuoksi sen kasvillisuus on katajaa kasvavia alvareita on hajallaan koko Viron pohjoisrannikolla osapuilleen Paldiskin ja Sillamäen välisellä alueella. Niitä esiintyy Viron lisäksi vain Etelä-Ruotsissa joillakin paikkakunnilla. Jos metsää on niin se on vain 50–100 metriä leveä kaistale, mutta kasvistoltaan ainutlaatuinen. Kaikki klintti ei ole rantaa vaan osa siitä on maalla jossa paikoin jyrkänteen alla kasvaa rehevää lehtimetsää jossa on jalavia, lehmuksia ja saarnia. Vaikean maaston vuoksi metsät ovat säästyneet hakkuilta.[2]
Viime vuosina etenkin alvari on vähentynyt huolestuttavasti: Kun 1930-luvulla alvareita oli 43 000 hehtaaria, vuonna 2000 niitä oli 12 000 ja vuonna 2010 arviolta 9 000 hehtaaria. Viron alvareilla kasvaa 267 putkilokasvilajia, joista arviolta viidesosa on suojeltuja. Siellä kasvaa myös 142 sammallajia ja 263 jäkälälajia.[4]
Klintin tulevaisuus muokkaa
Nykyisin eroosio syö klinttia Osmussaaren, Pakri-saarten, Pakrin niemimaan, Türisalun ja Udrian alueilla. Aallokko ja sää aiheuttavat romahduksia ylempään kalkkikivikerrostumaan. Eroosion tuloksena klintin alaosaan muodostuu pieniä luolia, jotka myös edesauttavat törmän rapautumista. Pohjois-Viron klintin alueella on kaksitoista vesiputoista, joista kolme korkeinta sijaitsee Itä-Virumaalla peltojen kuivatuskanavien suuaukoissa.[5] Näistä korkein, 30 metrin korkuinen Valasten putous sijaitsee Ontikassa.[6][7]
Baltian klintti on ehdolla Unescon maailmanperintökohteeksi.[6] Pohjois-Viron klintin lisäksi Baltiassa on kaksi muutakin klinttiä. Nämä ovat etelämpänä sijaitsevat ja nuoremmat Siluuriklintti ja Devoniklintti.[1][2]
Kuvia muokkaa
-
Osmussaaren klinttiä Viron pohjoisrannalla. -
Klinttiä, Kõrkküla, Viro. -
Klinttiä, Pakrin niemimaa, Harjumaa, Viro. -
-
Klinttiä lähellä Sakaa, Virossa. -
Martsa-joenrantaa Ontikan maisemansuojelualueella Tolan läänissä, Itä-Virossa.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Four sections of the Baltic Klint Environmental Investment Centre. Arkistoitu 25.12.2017. Viitattu 27.02.2018 (englanniksi) .
- ↑ a b c d e f g Lidholm, Tapio: Klintti tekee Virosta ainutlaatuisen Natura. 3/2015. Viitattu 27.02.2018.
- ↑ Aaloe, Aasa & Bauert, Heikki & Soesoo, Alvar: Kukersite oil shale Institute of Geology at Tallinn University of Technology, University of Turku, Department of Geography and Geology. Viitattu 27.02.2018.
- ↑ Ratt, Kadri: Haruldased loopealsed on hävinemas Postimees. 14.11.2010. Viitattu 27.02.2018 (viroksi) .
- ↑ East Viru Klint North Estonian Klint – as a Symbol of Estonian Nature. 2008. Tallinna: Estonian Environmental Investment Centre. Arkistoitu 26.6.2018. Viitattu 27.6.2018. (englanniksi)
- ↑ a b TTU Institute of Geology: Baltic Klint http://whc.unesco.org/en/tentativelists. 6.1.2004. UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Waterfalls and cascades Environmental Investment Centre. Arkistoitu 9.9.2012. Viitattu 27.02.2018 (englanniksi) .
Aiheesta muualla muokkaa
- The Forests of the North-Estonian Klint; the North-Easternmost Representatives of the EU Habitat Directive Tilio—Acerion Forests of Slopes, Screes and Ravines (englanniksi)
- North Estonian Klint Institute of Geology at Tallinn University of Technology, University of Turku, Department of Geography and Geology, (englanniksi)
- The North-Estonian Klint, cliffs and waterfalls (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- August Tammekann : Pohjois-Viron törmärannikko, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 23.07.1933, nro 30, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot