Attila Zsivoczky ([ˈɒtːilɒ ˈʒivoːʦki], s. 29. huhtikuuta 1977 Budapest) on unkarilainen kymmenottelija.

Mitalit
Maa:  Unkari
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Helsinki 2005 kymmenottelu
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Göteborg 2006 kymmenottelu

Zsivoczky oli nuoruudessaan erikoistunut korkeushyppyyn, jossa hän saavutti 1994 Lissabonin nuorten MM-kisoissa neljännen tilan hypättyään 220. Seuraavana vuonna hän voitti Unkarin nuorten mestaruuden kymmenottelussa ja 1996 hän voitti lajissa Sydneyssä nuorten maailmanmestaruuden tuloksella 7582. Seuraavana vuonna hän oli alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa kymmenottelun neljäs ja 1998 Budapestin EM-kisoissa kuudestoista. 1999 hän voitti alle 23-vuotiaiden EM-kultaa, sijoittui Euroopan cupissa viidenneksi ja Sevillan MM-kisoissa kymmenenneksi tuloksella 8019. Zsivoczky oli neljäs 2000 sisäratojen EM-kisojen seitsenottelussa ja kahdeksas Sydneyn olympialaisissa tuloksella 8277.

Zsivoczky otteli Edmontonin MM-kisoissa 2001 neljänneksi tuloksella 8371. Hän oli viides 2002 sisäratojen EM-kisojen seitsenottelussa ja keskeytti Pariisin MM-kisoissa 2003. Ateenan olympialaisissa 2004 hän sijoittui kuudenneksi oteltuaan 8287 pistettä. Zsivoczky oli sisäratojen EM-kisoissa 2005 seitsenottelun viides. Helsingin MM-kisoissa 2005 hän voitti uransa ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin sijoittumalla kolmanneksi tuloksella 8385. Hänet valittiin samana vuonna Unkarin vuoden yleisurheilijaksi. Göteborgin EM-kisoissa 2006 hän voitti hopeaa. Osakan MM-kisoissa 2007 hän oli kahdestoista ja Pekingin olympialaisissa 2008 hän keskeytti.

Myös Zsivoczkyn vanhemmat olivat yleisurheilijoita: hänen isänsä on moukarinheiton olympiavoittaja Gyula Zsivótzky ja äitinsä korkeushyppääjä Magdolna Komka.

Ennätykset muokkaa

Lähteet muokkaa