Asemakylä (Simo)

Simon kunnan keskustaajama

Asemakylä (tilastollisen taajaman nimenä Simon asemanseutu[1]) on Simon kunnan keskustaajama. Taajama sijaitsee Simojoen pohjoisrannalla, valtatien 4 sekä Oulun–Tornion rautatien varrella noin 25 kilometriä Kemin keskustaajamasta itään. Taajama on muodostunut Simon rautatieaseman ympärille. Vuoden 2021 lopussa taajaman alueella asui 746 asukasta.[1]

Simon rautatieasema.

Keskustaajamassa sijaitsevat kunnan keskeisimmät palvelut. Kunnan kirkko sijaitsee Simoniemen taajamassa noin yhdeksän kilometriä luoteeseen.

Asuinalueita

muokkaa

Koivuoja (joskus myös Uusi Koivuoja) on asuinalue Simossa Asemakylällä. Koivuoja on saanut nimensä Koivuoja-purosta joka virtaa asuinalueen ohi. Koivuoja rajoittuu etelässä Siperianperään, lännessä teollisuusalueeseen, pohjoisessa tuulivoimapuistoon ja idässä Ilvestien asuinalueeseen. Koivuoja on uusinta asuinaluetta ja alueen rakennukset nuoria. Alue kaavoitettiin 2000-luvun puolivälissä.

Ojalanperä myös Ojala on asuinalue Simossa Asemakylällä. Ojalanperä koostuu pää-asiassa 1980-luvulla rakennetuista omakotitaloista. Alueella on myös uudempaa rakennuskantaa mm. Toivontiellä. Ojalanperä laajene hitaasti kohti itää ja Simojoen rantaa. Ojalanperän asutus on keskittynyt pääasiassa Ojalantien, Hakatien ja Kangastien varrelle.

Patokoski on asuinalue Simojoen etelärannalla. Lännessä se rajautuu Männikön asuinalueeseen, pohjoisessa Simojoen toisella puolella sijaitsevaan Ojalanperään ja Koivukankaaseen, Idässä Tikkasen asuinalueeseen ja etelässä Halmekankaan tuulivoimapuistoon. Alue kaavoitettiin 1990-luvulla.

Siperianperä epävirallisesti ennen. Wanha Koivuoja on asuinalue Simossa Asemakylässä. Alue rajoittuu etelässä koulukeskukseen, lännessä rautatiehen, pohjoisessa Koivuojaan ja idässä Ilvestien asuinalueeseen. Alue muodostaa sekalaisen rivitaloista ja omakotitaloista muodostuvan kokonaisuuden. Alue kaavoitettiin 1970-luvulla ja rakennuskanta onkin peräisin pitkälti 1970-luvulta. 1980-luvulla alueelle rakennettiin paljon rivitaloja. Siperianperällä sijaitsee mm. puisto.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2021 (kts. kohta "Simon as. seutu".) Tilastokeskus. Viitattu 3.7.2023.[vanhentunut linkki]