Arvid Fabian Lindstedt

Arvid Fabian Lindstedt (11. tammikuuta 1843 Nousiainen30. kesäkuuta 1935 Helsinki) oli suomalainen Tampereella vaikuttanut kauppias, kirjapainon omistaja ja talousneuvos. Hän oli lehtitiedon mukaan myös viimeinen elossa ollut Suomen vanhassa ruotuväessä palvellut sotilas.[1][2][3]

Lindstedt lähti 22-vuotiaana maailmalle vanhempiensa kuoltua ja hän pestautui vuonna 1865 8. Uudenmaan ruotuväkipataljoonaan, joka oli sijoitettu Porvooseen. Lindstedt palveli pataljoonassa aliupseerina aina ruotuväen lakkauttamiseen saakka 1868. Hän palveli sitten kahden vuoden ajan Helsingissä venäläisessä Bjelomorskin rykmentissä ja kävi sen jälkeen Liisankadun varrella sijainneen junkkarikoulun. Hän joutui kuitenkin lähtemään koulusta taloudellisista syistä ja hän muutti 1873 Tampereelle, jonne hän perusti kauppaliikkeen. Lindstedt toimi Tampereella rauta-, siirtomaa- ja lyhyttavarakauppiaana 55 vuoden ajan vuoteen 1929 saakka. Viimeiset vuotensa Lindstedt asui Helsingissä. Hän oli vuonna 1893 perustamassa Tampereen Uutiset-lehteä ja Tampereen Kivipaino-nimistä kirjapainoa. Hän oli mukana myös perustamassa Aamulehteä ja oli lehden isännöisijänä vuoden verran. Lisäksi Lindstedt oli mukana perustamassa Tampereen Kauppaseuraa ja oli Kauppaseuran kunniajäsen. Lindstedt sai talousneuvoksen arvon 1933 täyttäessään 90 vuotta. Vuonna 1930 hän lahjoitti Tampereen kauppiaskunnan eläke- ja apurahastolle 400 000 markkaa.[1] [2]

Lindstedt oli Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä 9 vuotta, rahatoimikamarin jäsenenä 6 vuotta ja köyhäinhoitolautakunnan jäsenenä 6 vuotta. Hän kuului myös moniin muihin kunnallisiin lautakuntiin ja komiteoihin.[1]

Lindstedt määräsi 1934 testamentillaan että hänen 6 miljoonan markan omaisuudestaan oli muodostettava Svenska Litteratursällskapetin hoitama säätiö, jonka tarkoituksena oli ruotsinkielisen konttori- ja liikeapulaiskoulun perustaminen Tampereelle ja koulun ylläpito. Lindstedtin perilliset moittivat Svenska Litteratursällskapetin hyväksi tehtyä testamenttia testamentin tekijän vanhuudenheikkouden perusteella mutta 1938 Helsingin raastuvanoikeus kumosi kanteen ja määräsi kantajat korvaamaan Svenska Litteratursällskapetin oikeudenkäyntikulut. Ratkaisu ei muuttunut hovioikeudessa eikä korkeimmassa oikeudessa. Vuonna 1949 käynnistyi Helsingissä säätiön rahoituksen turvin Svenska Köpmannaläroverket i Helsingfors-niminen koulu. Vuonna 1972 tämä koulu sulautui Svenska Handelsinstitutetin kanssa ja uuden koulun nimeksi tuli Svenska Handelsläroverket i Helsingfors. Vuonna 1996 tämä koulu liitettiin osaksi ruotsinkielistä Yrkeshögskolan Arcada-ammattikorkeakoulua.[4][5][6][7]

Arvid Fabian Lindstedt oli naimisissa Rosa Cavénin kanssa. Piispa Yrjö Loimaranta oli Lindstedtin veljenpoika.[1] [6]

Lähteet muokkaa