Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee jälkisäädöstä. Samannimisestä televisiosarjasta on oma artikkelinsa.
Alfred Nobelin testamentti (1895).

Testamentti (lat. testamentum, sanasta testari ’todistaa’) eli jälkisäädös on tahdonilmaisu, jolla henkilö ilmoittaa tahtonsa omaisuutensa kohtalosta kuolemansa jälkeen.

Sisällysluettelo

Testamentti-instituution syntyMuokkaa

Vanhimmaksi säilyneeksi testamentiksi on väitetty faarao Khafren pojan Nekuren testamenttia, joka on kirjoitettu hänen hautakammionsa seinään vuonna 2061 eaa. Kaikkialla länsimaissa tunnettu testamentti-instituutio on kehittynyt nykyiseen muotoonsa antiikin Roomassa 300- tai 200-luvulla eaa. Testamenteista ei säädetty Roomassa lakia pitkiin aikoihin, mutta jo Kahdentoista taulun laissa noin vuodelta 450 eaa. käy epäsuorasti ilmi, että perittävä saattoi tehdä testamentin.

Katolinen kirkko edisti testamentti-instituution omaksumista keskiajalla: omaisuuden siirtäminen kirkon omistukseen oli hyvä työ, joka lyhensi kiirastulen kärsimystä. Siksi uskovan oli syytä viimeistään kuolinvuoteellaan tehdä ns. kuolemanvaraislahja eli lahja, joka astui voimaan vasta kuollessa. Sopiva oikeudellinen instrumentti oli roomalaisen oikeuden testamentti. Vanhin säilynyt suomalainen testamentti on piispa Benedictin testamentti vuodelta 1287.

TestamenttikriteeritMuokkaa

Testamenttia kuvataan roomalaisen testamenttikäsityksen ja -perinteen mukaisesti oikeustoimeksi, joka on

  1. kuolemanvarainen eli sen vaikutukset alkavat vasta tekijänsä kuollessa
  2. vastikkeeton eli testamentin tekijä ei eläessään saa eikä testamentin saaja suorita testamentatusta omaisuudesta vastiketta
  3. jäämistöä eli testamentin tekijän jälkeen jäävää omaisuutta koskeva.

Lisäksi Suomen oikeusjärjestys liittää testamenttiin

  1. yksipuolisuuden eli testamentin tekijä tekee testamenttinsa yksin eikä testamentin saaja testamentintekohetkellä ole oikeustoimessa osallisena
  2. viimetahtoisuuden eli testamenttia voi tekijä vapaasti muuttaa tai sen kokonaan peruuttaa niin että se vastaa hänen viimeistä tahtoaan
  3. määrämuotoisuuden eli muotovaatimuksia.

Kriteerit eivät kuitenkaan ole yksiselitteiset eivätkä aukottomat.

Testamentti Suomen lain mukaanMuokkaa

Testamenttia koskevat lainsäännökset ovat vuoden 1965 perintökaaressa (PK), erityisesti lain 9.–14. luvussa.

Testamentin voi tehdä yleensä vasta täysi-ikäisenä. 15-vuotias voi kuitenkin tehdä testamentin omaisuudesta, jonka on työllään ansainnut. Testamentin tekijällä tulee olla asiasta riittävä ymmärrys eli hänellä ei saa olla sellaista sieluntoiminnan häiriötä, joka estäisi häntä ymmärtämästä, mitä on tekemässä. Mielisairaus, alkoholismi, dementia, edunvalvonnassa oleminen tai muut vastaavat syyt eivät sinänsä tee ketään kelpaamattomaksi testamentin tekemiseen, vaan kysymys on siitä, miten nämä tekijät testamentin tekijän ymmärrykseen ehkä vaikuttavat.

TestamenttityypitMuokkaa

Testamentteja on kahdenlaisia: yleistestamentteja ja erityistestamentteja eli legaatteja.

  • Yleistestamentissa testamentin tekijä määrää koko omaisuutensa tai määrätyn murto-osan siitä tietylle henkilölle. Yleisjälkisäädöksen saajasta tulee kuolinpesän osakas, joka muiden osakkaiden, kuten esimerkiksi lesken ja rintaperillisten tai muiden osakkaiden kanssa osallistuu kuolinpesää koskevaan päätöksentekoon.
  • Erityistestamentissa testamentin tekijä määrää joitakin tiettyjä esineitä (irtaimistoa tai kiinteistöjä) tai määräsumman rahaa testamentin saajalle. Erityistestamentin saaja eli legataari ei ole testamentin tekijän kuolinpesän osakas eikä osallistu pesän hallintoon. Vastaavasti hänen oikeutensa toteutetaan jakamattomasta pesästä "päältä" eli ennen perinnönjakoa.

Testamentit tai tarkemmin sanottuna testamenttimääräykset voidaan jaotella myös sen mukaan, millaisen oikeuden ne saajalleen tuovat. Tämän mukaisesti voidaan erottaa täysi omistusoikeustestamentti, rajoitettu omistusoikeustestamentti, käyttöoikeustestamentti, tuotto-oikeustestamentti ja dynaaminen testamentti.

  • Täyden omistusoikeuden saava testamentinsaaja saa samanlaisen oikeudellisen aseman testamentattuun omaisuuteen kuin testamentin tekijälläkin oli. Testamentinsaaja voi siis muun ohessa käyttää ja hallita omaisuutta, hän saa omaisuuden tuoton, voi luovuttaa omaisuuden edelleen, käyttää omaisuutta luoton vakuutena ja hän voi määrätä omaisuudesta testamentilla. Täydestä omistusoikeudesta saaja maksaa perintöveron.
  • Rajoitettu omistusoikeustestamentti sisältää määräyksiä omaisuuden perättäisseuraannosta. Testamentissa siis määrätään jokin omaisuus ensin omistusoikeudella jollekin henkilötaholle (ensisaaja) ja tämän ensisaajan kuoltua toiselle henkilötaholle (toissijainen saaja). Toissijaiselle saajalle tulevaa testamenttimääräystä kutsutaan toissijaismääräykseksi. Jos testamentissa on toissijaismääräys, se estää ensisaajaa tekemästä omaisuudesta omaa testamenttia. Ensisaaja on kuitenkin omaisuuden omistaja, joten hän saa, paitsi käyttää ja hallita omaisuutta, myös myydä tai jopa lahjoittaa sen. Jos ensisaaja on lahjoittanut tai muuten suoranaisesti hukannut toissijaismääräyksen tarkoittamaa omaisuutta, on toissijaisen saajan oikeus omaisuuteen turvattu sillä, että hän voi vaatia itselleen vastiketta ensisaajan kuolinpesän muusta omaisuudesta tai lahjan saajalta. Sekä ensi- että toissijainen saaja maksavat saamastaan omaisuudesta perintöveron.
  • Käyttöoikeustestamentti (aikaisemmin puhuttiin yleisesti hallintatestamentista) antaa saajalleen oikeuden omaisuuden käyttämiseen sen luonteen edellyttämällä tavalla sekä oikeuden omaisuuden tuottoon. Testamentatun omaisuuden omistusoikeus, jota käyttöoikeus siis rajoittaa, menee testamentin tekijän lakimääräisille perillisille tai testamentissa erikseen määrätylle taholle. Käyttöoikeuden haltija ei saa myydä tai luovuttaa hallitsemansa omaisuutta, vaan se on säilytettävä laadultaan ja määrältään muuttumattomana omistajan varalle (säilyttämisperiaate). Periaate on kuitenkin joustava: esimerkiksi pörssiosakkeet saa käyttöoikeuden haltija järkevän taloudenpidon rajoissa myydä ja sijoittaa tuottavasti ja kohtuuttomia riskejä välttäen toisin. Toinen klassinen esimerkki on maatilan rehuvarasto, jota saa hallintaoikeuden nojalla käyttää tilalla olevien eläinten ruokkimiseen. Testamentinsaajan kuollessa hänen käyttöoikeutensa lakkaa ja siirtyy omistajalle. Käyttöoikeus on henkilökohtainen; sitä ei voi luovuttaa tai tehdä siitä testamenttia. Käyttöoikeudesta ei makseta perintöveroa ja omistajankin perintöverotettavan omaisuuden arvosta vähennetään käyttöoikeuden arvo.
  • Tuotto-oikeustestamentista on kysymys, jos testamentin tekijä määrää tietystä omaisuudesta tulevan tuoton tai koron jollekin henkilötaholle määrä- tai elinajaksi ja omaisuuden hallinta- ja omistusoikeuden toiselle henkilötaholle. Jos määräystä hallinta- ja omistusoikeuden saajasta ei ole, nämä oikeudet menevät lakimääräisille perillisille. Tuotto-oikeuden lakatessa sen haltijan kuollessa tai määräajan päättyessä tuotto-oikeus siirtyy omistajalle. Tuotto-oikeuttakaan ei sen henkilökohtaisen luonteen vuoksi voi luovuttaa tai testamentata. Testamentin verotuskohtelu on samanlainen kuin käyttöoikeustestamentin.
  • Dynaaminen testamentti on testamentti, jonka määräyksillä varaudutaan tuleviin olosuhteisiin. Testamenttioikeuteen kuuluu testamenttausvallan delegointikiellon periaate, mutta testamentin täytäntöönpanoon liittyvät päätökset ovat tietyissä rajoissa delegoitavissa.[1] Dynaamisen testamentin osalta on vaarana, että testamentti katsotaan kielletyksi perintösopimukseksi.[2] Korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 2009 tekemän ratkaisun [3] perusteella testamentinsaajalle voidaan antaa päätösvaltaa testamentilla tulevan omaisuuden laadun (omistusoikeus vai hallintaoikeus) ja omaisuuden määrän suhteen. Korkein hallinto-oikeus ei tapauksessa KHO:2009:104 katsonut testamenttia kielletyksi perintösopimukseksi, joten testamenttiin ei voitu soveltaa perintö- ja lahjaverolain veronkiertosäännöstä.

Käyttö- ja tuotto-oikeustestamentit ovat luonteeltaan erityistestamentteja. Niiden saajat eivät siis ole vainajan kuolinpesän osakkaita.

MenettelyseikkojaMuokkaa

Testamentti tulee laatia määrämuodossa. Se tarkoittaa pääsäännön mukaan testamentin tekemistä kirjallisesti (laadittavaa asiakirjaa kutsutaan testamenttiasiakirjaksi) ja sen allekirjoittamista kahden esteettömän, vähintään 15-vuotiaan todistajan ollessa yhtäaikaisesti läsnä. Todistajien tulee todistaa testamentti omilla allekirjoituksillaan, mutta heille ei kuitenkaan tarvitse esittää testamentin sisältöä. Riittää että he tietävät kyseessä olevan testamentin. Tietyissä olosuhteissa määrämuodosta voidaan poiketa, jolloin kyse on hätätilatestamentista. Testamentti on siis eri käsite kuin testamenttiasiakirja.

Testamentissa voidaan ennakolta rajata edunsaajan puolison avio-oikeutta testamentilla tulleeseen omaisuuteen.

Keskinäinen testamentti on kahden tai useamman testamentin yhdistelmä. Tyypillisesti keskinäisessä testamentissa aviopuolisot testamenttaavat toisilleen omaisuutensa käyttö-, hallinta- tai omistusoikeuden; usein tarkoituksena on, että omaisuus jaetaan rintaperillisille vasta, kun molemmat puolisot ovat kuolleet. Myös muut kuin puolisot voivat tehdä keskinäisen testamentin.

Testamentin saajan tulee saattaa testamenttiin perustuva oikeutensa voimaan erityisessä selvitysmenettelyssä. Hänen tulee antaa testamentti tiedoksi jokaiselle perilliselle. Tämä tapahtuu siten, että jokaiselle perilliselle erikseen annetaan todisteellisesti tiedoksi oikeaksi todistettu jäljennös testamentista. Tiedoksiannon tapahduttua perillisellä on mahdollisuus kuuden kuukauden kuluessa moittia testamenttia nostamalla testamentinsaajaa vastaan kanne vainajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Jos moitekanne hyväksytään, testamentti käy pätemättömäksi; jos kanne hylätään, testamentti tulee lainvoimaiseksi ja testamentin saajan oikeus astuu voimaan. Jos moitekannetta ei määräajassa nosteta, testamentti tulee määräajan päättyessä lainvoimaiseksi. Toinen vaihtoehto on, että perillinen hyväksyy testamentin suoraan, jolloin testamentti tulee heti lainvoimaiseksi. Hyväksymisen voi tehdä, vaikka testamentin tiedoksiantoakaan ei olisi tapahtunut.

Perittävän rintaperillisillä on oikeus saada jäämistöstä lakiosaksi kutsuttu määräosa mahdollisesta testamentista huolimatta. Lakiosa on puolet perintöosasta, jonka rintaperillinen perimysjärjestyksen mukaan saisi, jos testamenttia ei olisi tehty. Testamentilla ei siis tästä osasta voi määrätä, mikäli perilliset vaativat lakiosaansa. Lakiosaa tulee kunkin perillisen erikseen vaatia lakiosailmoituksella, joka tulee antaa todisteellisesti testamentin saajalle kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun testamentti on annettu perilliselle tiedoksi.

Testamenttia ei ole pakko ottaa vastaan. Testamentin saaja voi pysytellä passiivisena ja jättää tiedoksiannot suorittamatta tai nimenomaisesti kuolinpesälle tai perillistaholle näin ilmoittaa. Testamentin voi ottaa vastaan halutessaan myös osittain.

Testamentista voi myös luopua kokonaan tai osittain. Kokonaanluopuminen on aina tehokasta jolloin perintöveron maksaa sijaantulevat perilliset. Osittainluopuminen on tehokasta vain jos perintö saadaan testamentilla ns. testamenttisaantona, perintösaantona on osittainluopuminen pääosin tehotonta, jolloin perillinen maksaa perintöveron ja sijaantulevat perilliset lahjaveron. Tehokkaan luopumisen voi myös eritellä testamentissa, jolloin se on erittelyn mukaan tehokasta myös ns. perintösaantona.

Testamenttiin voi halutessaan liittää määräyksiä hautajaisten järjestelystä, vaikkakaan niitä ei käytännön seikkojen vuoksi aina voida toteuttaa, jos testamentti löytyy (esim. tallelokerosta) vasta myöhemmin.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Aarnio, Aulis & Kangas, Urpo: Suomen jäämistöoikeus II: Testamenttioikeus. 4., uudistettu laitos. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1305-6.
  • Norri, Matti: Perintö ja testamentti: Käytännön käsikirja. Helsinki: Talentum, 2007. ISBN 978-952-14-1137-3.

ViitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa