Avaa päävalikko

Yrjö Loimaranta

suomalainen poliitikko

Yrjö Arvi Vilho Loimaranta (vuoteen 1906 Lindstedt;[1] 26. joulukuuta 1874 Oulu27. joulukuuta 1942 Mikkeli) oli Viipurin hiippakunnan piispa ja Suomen opetusministeri.

Yrjö Loimaranta
Yrjo-Loimaranta.jpg
Suomen opetusministeri
Cajanderin I hallitus
2.6.1922–14.11.1922
Cajanderin II hallitus
18.1.1924–31.5.1924
Edeltäjä Niilo Liakka
Niilo Liakka
Seuraaja Niilo Liakka
Lauri Ingman
Henkilötiedot
Syntynyt 26. joulukuuta 1874
Oulu
Kuollut 27. joulukuuta 1942 (68 vuotta)
Mikkeli
Ammatti piispa

Sisällysluettelo

ElämäkertaMuokkaa

Loimarannan vanhemmat olivat kirkkoherra Wilhelm Lindstedt ja Hilma Nyholm. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1897 ja teologian kandidaatiksi 1909. Pappi hänestä tuli vuonna 1901. Loimaranta toimi aluksi koulumiehenä ja myöhemmin senaatin kirkollisasiainesittelijänä ja opetusministeriön kansliapäällikkönä. Porvoon suomalaisen yhteiskoulun johtajana 1899–1902 toimittuaan hän siirtyi Helsingin suomalaisen tyttökoulun uskonnon kollegaksi 1902–1912. Samaan aikaan hän oli ajoittain senaatin apulaisesittelijänä. Vuonna 1912 Loimarannasta tuli kirkollisasian toimituskunnan esittelijäsihteeri. Tässä tehtävässä ollessaan Loimarannalle annettiin tehtäväksi Suomen kuninkaaksi valitun Friedrich Karlin kruunajaisseremonian valmistelu Turun tuomiokirkossa. Hän suositteli noudatettavaksi joko Norjan tai Ruotsin mallin mukaista kruunausrituaalia, jolloin kruunu ja muut regaliat olisivat olleet tilaisuudessa vain esillä. Loimaranta toivoi kruunun valmistettavan Inarin kullasta.

Vuonna 1919 Loimarannasta tuli opetusministeriön esittelijäneuvos ja kansliapäällikkö. Loimaranta oli opetusministeri Cajanderin I hallituksessa 1922 ja Cajanderin II hallituksessa 1924, molemmissa ammattiministerinä.[2]

Viipurin hiippakunnan piispana Loimaranta toimi 1935–1942. Piispakauden alkupuolta sävytti taloudellinen ja henkinen optimismi,[3] loppupuolta puolestaan sotavuodet. Talvisodan alettua tuomiokapituli poistui Viipurista joulukuussa 1939 ensin Savitaipaleelle ja rauhan tultua Mikkeliin huhtikuussa 1940.[4] Piispakautta vaivasi osaltaan Loimarannassa jo sen alkuvaiheessa todettu vakava sairaus. Teologisesti Loimaranta kuului nuorkirkolliseen suuntaan ja oli mukana Teologisen lauantaiseuran nimellä tunnetussa uudistushenkisessä keskustelupiirissä.[1]

Loimaranta oli Merimieslähetysseuran puheenjohtaja 1932–1938 sekä Mannerheim-liiton liittoneuvoston puheenjohtaja 1936–1942. Hän julkaisi muun muassa teokset Sosialistimme ja uskonto (1908) ja Kirkollinen alkukoulu (1913) sekä toimitti piispa Olavi Heliövaaran kanssa kirkkolain vuosina 1921, 1930 ja 1939.

Loimarannan puoliso vuodesta 1901 oli Hilja Julia Teittinen.

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Toiviainen, Kalevi: Kaakonkulman hiippakunta 1897–1945. Mattila, Ouri & Mäkitalo, Tuula & Peura, Esa-Matti (toim.): Kaakonkulman kapituli: Savonlinnan, Viipurin ja Mikkelin hiippakunta 1897–2004, 2004, s. 13–81. Helsinki: Kirjapaja. ISBN 951-607-135-X.
  • Mikkelin hiippakunnan piispat 1879–: Yrjö Loimaranta
  • Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto, s. 474–475. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Toiviainen 2004, s. 56.
  2. Yrjö Loimaranta Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  3. Toiviainen 2004, s. 58–59
  4. Toiviainen 2004, s. 65

Aiheesta muuallaMuokkaa

 

Edeltäjä:
Erkki Kaila
Viipurin piispa
1935–1942
Seuraaja:
Ilmari Salomies
Edeltäjä:
Niilo Liakka
Niilo Liakka
Suomen opetusministeri
1922
1924
Seuraaja:
Niilo Liakka
Lauri Ingman