Andy Hug

Andreas "Andy" Hug (7. syyskuuta 1964 – 24. elokuuta 2000) oli sveitsiläinen karateka ja potkunyrkkeilijä. Hän saavutti muun muassa karatessa yhden maailmanmestaruuden Seidokaikanin tyylisuunnassa ja Kyokushinissa kaksi EM-kultaa 1985 ja 1989, sekä potkunyrkkeilyssä K–1 mestaruuden 1996.

Andy Hug
Henkilötiedot
Syntynyt	7. syyskuuta 1964 Zürich, Sveitsi
Kansalaisuus	Sveitsi
Potkunyrkkeilijä
Lempinimi	The Blue-Eyed Samurai
Aktiivisena	1993–2000
Pituus	180 cm
Paino	98 kg
Kätisyys	vasen
Seura(t)	Team Andy Hug Dojo Kamakura Hiranaka Boxing School Gym
Tilastot
Ottelut	47
Voitot	37
– tyrmäyksellä	22
– päätöksellä	15
Tappiot	9
Ratkaisemattomat	1
Aiheesta muualla
www.andyhug.com
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Andy Hug
Henkilötiedot
Syntynyt	7. syyskuuta 1964 Zürich
Kansalaisuus	Sveitsi
Kyokushin-ottelija
Lempinimi	The Blue-Eyed Samurai
Aktiivisena	1979–1991
Pituus	180 cm
Painoluokka	Raskassarja Keskisarja (1979–1982)
Kätisyys	vasen
Vyöarvo	5. dan
Aiheesta muualla
www.andyhug.com
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Mitalit
Maa:  Sveitsi
Miesten kyokushin-karate
EM-kilpailut
Kultaa	Barcelona 1985	+80 kg
Kultaa	Budapest 1989	+80 kg
Hopeaa	Zaragoza 1991	+80 kg
Pronssia	Katowice 1987	+80 kg
World Open
Hopeaa	Tokio 1987	avoin
Sveitsin mestaruuskilpailut
Kultaa	1982	-80 kg
Kultaa	1984	+80 kg
Kultaa	1985	+80 kg
Sveitsin Oyama Cup
Kultaa	1979
Kultaa	1981
Hollannin Open
Kultaa	Weert 1981	-80 kg
Ibutz Oyama Cup
Kultaa	Budapest 1983	-80 kg
Kultaa	Budapest 1985	+80 kg
Sveitsin avoimet
Kultaa	1985	avoin
Britannian Open
Pronssia	Lontoo 1986	+80 kg
Sursee Cup
Kultaa	Sursee 1988	avoin
Miesten karate seidokaikan
MM-kilpailut
Kultaa	Osaka 1992	Avoin
Hopeaa	Osaka 1993	Avoin

Hug kuoli leukemiaan Tokion keskussairaalassa, elokuussa 2000.

Nuoruus

Hug syntyi Zürichissä, Sveitsissä kolmi lapsiseen perheeseen. Hänen isänsä Arthur työskenteli Ranskan muukalaislegioonassa, jonka palveluksessa hän kuoli Thaimaassa epäselvissä olosuhteissa eikä täten nähnyt koskaan poikaansa. Hugin äiti Madelaine Baumann joutui etsimään aviomiehensä kuoleman myötä rahakkaamman työpaikan, eikä hänelle jäänyt aikaa huolehtia lapsistaan. Hug vietti kolme vuotta orpokodissa, kunnes hänen äidin puolen isovanhemmat ottivat hänet ja sisaruksensa Charlyn ja Fabiennen huostaan. He kasvoivat Wohlenissa, Zürichin lähellä.

Hug aloitti urheilemisen jalkapallolla kuusivuotiaana ja pääsi myöhemmin edustamaan Sveitsin alle 16-vuotiaiden maajoukkuetta. Hug joutui kuitenkin jo kymmenvuotiaana koulukiusatuksi, jonka myötä hän alkoi harrastamaan Kyokushin karatea Wohlenissa Werner Schenkerin ohjauksessa. Hugin isoisä ei aluksi pitänyt pojanpoikansa harjoittelevan karatea, mutta vaimonsa suostuteltua antamaan pojanpojan jatkamaan harrastustaan myöntyi lopulta. Hugin ollessa 13-vuotias hän oli alkanut voittamaan useita amatööriturnauksia. Koska isovanhemmat eivät kyenneet enää kustantamaan Hugin molempia harrastuksia he pakottivat poikaa päättämään jatkaako hän vain jalkapallon pelaamista vai karatea. Hug valitsi karaten ja ollessaan 15-vuotias, hän voitti vuonna 1979 Sveitsin Oyama Cupin. Turnauksen vähimmäisikä oli kaksikymmentä, mutta koska Hug oli osoittanut lahjakkuutensa jo aikaisemmin Sveitsin karateliitto päätti antaa Hugin osallistua turnaukseen.

Kyokushin

1980-luvulle tultaessa Hug alkoi kilpailla myös kansainvälisissä turnauksissa. Ensimmäinen menestyksekäs saavutus tuli 1981 Hollannin mestaruuskisoissa, Weertissä, jossa hän voitti keskisarjan mestaruuden. Hug jatkoi menestystään kotimaassaan voitettuaan Sveitsin keskisarjan mestaruuden 1982, jonka jälkeen hän saavutti tunnettavuutta 1983 voitettuaan Oyaman valvoman Ibutz Oyama Cupin, Unkarissa. Yleisö alkoi tunnistaa Hugin viihdyttävästä ottelutyylistä lyödessään kovaa ja tehokkaasti, sekä erityisesti hänen tarkoista potkuistaan. Hugin hyökkäystekniikat olivat usein arvaamattomia ja hän kykeni käyttämään korkeita ja monipuolisia potkuja erityisesti "Mawashi Geri" (kierrepotku), "Ushiro Geri" (takapotku) ja yksi hänen tavaramerkeistään "Kakato Geri" (kirvespotku) sekä niin kutsuttu Hug Tornado, reisiin kohdistuva "Ushiro Mawashi Geri" (takakiertopotku). Sittemmin 1984 Hug siirtyi raskassarjaan, joka oli tuolloin yli 80-kiloa. Hug voitti Sveitsin raskaansarjan mestaruuden ja otti osaa ensimmäistä kertaa marraskuussa Kyokushinin maailmanmestaruuskisoihin, jotka käydään ilman painorajaa. Hug onnistui etenemään kuudentoista parhaan joukoon. Samana vuonna Hug suoritti teurastajan oppisopimuksen loppuun ja työskenteli sen jälkeen Wohlenin teurastamossa. Hug jatkoi kilpailemista, mutta joutui kaksi vuotta myöhemmin lopettamaan työnsä joutuessaan ottamaan liian paljon vapaata erinäisten loukkaantumisten vuoksi, jotka vaikuttivat myös hänen työsuoritukseensa. Irtisanomisen jälkeen Hug rahoitti itse kilpailemistaan ja sai avustusta myös ystäviltään. 1985–1986 välisenä aikana hän onnistui voittamaan Sveitsin mestaruuden lisäksi toistamiseen Ibutz Oyama Cupin, jonka loppuottelussa Hug voitti hallitsevan mestarin Michel Wedelin. Lisäksi Hug saavutti raskaansarjan Euroopan mestaruuden voitettuaan loppuottelussa Klaus Rexin. 1986 Hug voitti pronssia Britannian Openissa.

Hän pääsi edustamaan Sveitsiä toista kertaa MM-kilpailuihin 1987. Hug eteni kolme päivää kestäneessä turnauksessa aina loppuotteluun saakka voitettuaan muun muassa välierissä Akira Masudan. Päästyään loppuotteluun hänestä tuli ensimmäinen ei japanilainen, joka on kykenyt saavuttamaan loppuottelu paikan. Hug otteli mestaruudesta Akiyoshi Matsuita vastaan, mutta hävisi kamppailun tuomariäänin.

Terveys, kuolema ja perintö

Hugin vielä jatkaessa kilpauraansa ja ollessaan Sveitsissä hän kärsi tiheästi voimakkaista kuumeisista kohtauksista sekä nenä-, silmä- ja penisverenvuodoista. Monien lääkärikäyntien jälkeen lääkärit eivät kyenneet löytämään mitään normaalista poikkeavaa. 14. Elokuuta hän matkusti Japaniin ja seuraavana päivänä ollessaan harjoittelemassa tulevaa ottelua varten hänen sveitsiläinen fysioterapeuttinsa löysi Hugin niskan vasemmalta puolelta kasvaimen, joka lääkärien tutkimuksien jälkeen osoittautui syöpäkasvaimeksi. Hug oli jo tätä ennen kerennyt sairastamaan huomaamattaan Leukemiaa, joka oli ajan myötä levinnyt pahasti. Hänet otettiin pian syöpähoitoihin ja 21. päivä Seidokaikan karaten mestari ja K-1 organisaation perustaja vieraili hänen luonaan ja Hug kertoi hänelle, että jos hän kuolisi pian hän haluaa kuolla Japanissa.

Hänen tilansa paheni pian entisestään 23. elokuuta, kun hän koki hengitysvaikeuksia aamulla ja oli jo hieman myöhemmin illan aikana vaipunut koomaan ja hänet pantiin elintoimintoja ylläpitävään laitteeseen Nippon Medical Schoolin yliopistollisessa sairaalassa Bunkyossa, Tokiossa. Iltapäivällä ollessaan koomassa, hänen sydämensä pysähtyi kolme kertaa peräkkäin lyhyen aikavälin sisällä, mutta lääkärit kykenivät palauttamaan hänen pulssinsa. Kun hänen sydämensä kuitenkin pysähtyi neljännen kerran 24. elokuuta, lääkärit eivät enää kyenneet elvyttämään häntä ja antoivat pian periksi. Hänet julistettiin kuolleeksi 16:21 24. elokuuta 2000 kaksi viikkoa ennen hänen kolmattakymmenettä kuudetta syntymäpäiväänsä.

Virallinen tiedote Hugin kuolemasta annettiin suorana Japanilaisilla uutiskanavilla kuten Fuji Television, Japani News Network, NHK World ja TV Asahi. Hugin kilpakumppani Peter Aerts, joka oli tuolloin samaisessa Nippon Medical Schoolin sairaalassa odottamassa hoitoa alaselkänsä vuoksi purskahti hysteeriseen itkuun pitkäksi aikaa ja jätti lopulta tulematta vastaanotolle, kun hän sai Hugin poismenosta. Haastattelussa hän kertoi omistaneensa suorituskykynsä tulevassa K-1 World Grand Prix 2000 finaalissa Hugille. Tunnin mittaiseen lehdistötilaisuuteen osallistui viisi lääkäriä, jotka olivat hoitaneet Hugia, sekä K-1 ottelijat Kazuyoshi Ishii ja Francisco Filho.

Hugin hautajaiset pidettiin 27. elokuuta Kiotossa, jossa hänen ruumiinsa poltettiin ja hänen tuhkansa laitettiin säilöön hautausmaalla Hoshuin temppelissä. Hautajaissaattueeseen kuului muun muassa kuuluisat japanilaiset karatekat Kazuyoshi Ishii, Hajime Kazumi, Akira Masuda, Shokei Matsui, Kenji Midori ja Sveitsin silloinen presidentti Adolf Ogi kuten myös yli kaksitoista tuhatta surevaa fania. K-1 ottelijat Francisco Filho, Nobuaki Kakuda ja Nicholas Pettas ottivat osaa Hugin jäänteiden saattajina.

Hänen perintönsä jäi elämään kenties maailman legendaarisimpana potkunyrkkeilijänä ja täyskontakti karatekana, sekä yhtenä merkittävimpänä raskassarjalaisena historiassa. Hug oli aikoinaan yksi rikkaimmista potkunyrkkeilijöistä maailmassa ja hänen ottelunsa hänen kotimaassaan Sveitsissä veti puoleensa suuremman tv-yleisön kuin Martina Hingisin tennis ottelut tai Sveitsin kansallisen jalkapallomaajoukkeen pelit. Hänen omien ottelusaavutuksien lisäksi hän oli tullut tunnetuksi myös hänen artikulaatiostaan, nöyryydestään lajiaan kohtaan ja vahvasta työmoraalistaan.

Saavutukset

K-1

• 1996 K-1 World Grand Prix mestaruus
• 1997 K-1 World Grand Prix: 2. sija
• 1998 K-1 World Grand Prix: 2. sija

Universal Kickboxing Federation

• 1994 UKF:n Superraskassarjan mestaruus (kerran, puolusti kahdesti)

World Kickboxing Association

• 1996 WKA:n Superraskassarjan mestaruus (kerran, puolusti neljästi)

World Muaythai Council

• 1996 WMC:n Superraskassarjan mestaruus (kerran)

Lähteet

IKO:n raskaansarjan Euroopan-mestarit

1970-luku: 1978: Howard Collins

1980-luku: 1982: Ceno Marxer 1985: Andy Hug 1987: Michel Wedel 1989: Andy Hug

1990-luku: 1991: Michael Thompson 1993: Juhani Vepsäläinen 1995: Nicholas Pettas 1996: Tomasz Najduch 1997: Marek Kosowski 1998: Mateusz Wojcik 1999: Paul Kasprowski

2000-vuosikymmen: 2000: Hitoshi Kiyama 2001: Letši Kurbanov 2002: Akos Aladics 2003: Krzysztof Habraszka 2004: Krzysztof Habraszka 2005: Goderzi Kapanadze 2006: Lucian Gogonel 2007: Lucian Gogonel 2008: Alejandro Navarro 2009: Alejandro Navarro

2010-luku: 2010: Tariel Nikoleišvili 2011: Oleksandr Jeremenko 2012: Oleksandr Jeremenko 2013: Oleksandr Jeremenko 2014: Oleksandr Jeremenko 2015: Oleksandr Jeremenko 2016: Eldar Ismailov 2017: Antonio Tusseau 2018: Andrei Luzin 2019: Andrei Luzin

2020-luku: 2021: Alejandro Navarro 2022: Alejandro Navarro 2023: Alejandro Navarro

K-1 World Grand Prix mestarit

1990-luku: 1993: Branko Cikatić 1994: Peter Aerts 1995: Peter Aerts 1996: Andy Hug 1997: Ernesto Hoost 1998: Peter Aerts 1999: Ernesto Hoost

2000-vuosikymmen: 2000: Ernesto Hoost 2001: Mark Hunt 2002: Ernesto Hoost 2003: Remy Bonjasky 2004: Remy Bonjasky 2005: Semmy Schilt 2006: Semmy Schilt 2007: Semmy Schilt 2008: Remy Bonjasky 2009: Semmy Schilt

2010-luku: 2010: Alistair Overeem 2012: Mirko Filipović