Albanian kuningaskunta (1928–1939)

Vuodet 1928 -1939 Albania oli monarkia, viralliselta nimeltään Albanian kuningaskunta (alb. Mbretëria Shqiptare) . Kuningaskunnan hallitsijana oli Zogu I, viralliselta arvonimeltään Albaanien kuningas. [1] [2]

Albanian kuningaskunta
Mbretëria Shqiptare
1928–1939

Albanian kuningaskunta vuonna 1935
Albanian kuningaskunta vuonna 1935

Valtiomuoto perustuslaillinen monarkia
Kuningas Zogu I
Pääkaupunki Tirana
Pinta-ala
– yhteensä 28 748 km² 
Väkiluku 1 003 097
Kielet Albanian kieli
Valuutta Albanian frangi
Tunnuslause Atdheu mbi te gjitha
Kansallislaulu Hymni i Flamurit
Edeltäjä Albanian tasavalta (1925–1928)
Seuraaja Albanian protektoraatti

Kun monarkia sai maan olot vakautettua, lähti maan talous nousuun. Pääomaköyhä valtio haki lainoja ulkomailta ja erityisesti Italia lainoitti maata. Tämä johti vähitellen maan riipuvaiseksi Italiasta. Kehityksestä huolimatta maa pysyi Euroopan köyhimpänä. [3] [2]

Italia Albanian välit olivat läheiset vuoden 1939 valtaukseen asti. Ennen valtausta Italia oli saanut lähes koko Albanian talouselämän hallintaansa. Zogu pakeni Italian miehitystä eikä palannut enää kotimaahansa. Italia perusti maahan protektoraattinsa, joka vaihtui vuonna 1944 Saksan miehitysvaltaan. Miehittäjät nostivat valtaan kansallismielisen Balli Kombëtar -puolueen ja sen johtajan Midhat Frashërin, mutta kuningas ei palannut maahan. Toisen maailmansodan loppupuolella Albanian työn puolue sai maan hallintaansa ja Albanian kuningaskunta lakkautettiin lopullisesti. [4]

Historiaa muokkaa

Uuden valtion vaikea alkutaival muokkaa

Albania oli kuulunut lähes viisi vuosisataa Osmanien valtakuntaan, kun sinne alkoi 1800- luvun lopussa tulla kansallismielisiä aatteita. Turkkilaishallinto alkoi menettää auktoriteettiaan ja kansa kapinoi vuonna 1903 kohtuuttomana pitämäänsä verorasitusta vastaan. Vuonna 1905 protestoivat Bekstasin luostarin munkit ja kauppiaat valittivat maan talouden alamäestä. Vuonna 1908 oli jälleen mellakoita. [5]

Vuonna 1908 Osmanien valtakunnassa nousivat valtaan nuorturkkilaiset. Albanialaiset tukivat uutta hallintoa, sillä se lupasi keventää verotusta, perustaa albaniankielisiä kouluja sekä antaa alueelle autonomian ja järjestää vapaat vaalit. Vähitellen hallinto menetti luottamuksen, sillä pelätessään valtakunnan hajoamista nuorturkkilaiset aloittivat turkkilaistamisohjelman. Albaniankieliset lehdet lakkautettin ja koulut suljettiin. Kaikenlainen albanialaisuus pyrittiin kitkemään. [6]

Kesällä 1912 Serbian ja Montenegron asiamiehet lähestyivät albaanien kärkipoliitikkoja ja kysyivät heidän kantaansa mahdollisesta sodasta Osmanien valtakuntaa vastaan. Albaanijohtajat ilmoittivat, että maassa tapahtuu tuolloin kansannousu. Sodan ja kansannousun ansiosta Vlorëen kokoontunut hallitus nosti Albanian lipun salkoon ja antoi itsenäisyysjulistuksen 28. marraskuuta 1912. [7]

Uusi valtio oli heti merkittävissä vaikeuksissa. Naapurit eivät halunneet tunnustaa sen itsenäisyyttä eikä sen rajoja oltu määritelty. Kansainvälistä tunnustusta maa alkoi saada vasta toisen Balkanin sodan jälkeen Lontoon konferenssissa, vuonna 1913. Tämäkään kokous ei halunnut määritellä uuden valtion rajoja, vaan sen mukaan tuli ottaa huomioon Kreikan, Montenegron ja Serbian aluevaatimukset.[8]

Albaniasta päätettiin kokouksessa tehdä ruhtinaskunta ja ruhtinaaksi asetettiin 35- vuotias Vilhelm Wied. Ruhtinas oli huono valinta uuden valtion johtajaksi. Hänellä ei ollut minkäänlaista kokemusta hallinnosta eikä hän tiennyt paikallisista olosuhteista mitään. Hänen hallinostaan oli hyötynä lähinnä Euroopan maiden uudelle valtiolle myöntämä 3 000 000£ laina. Muuten hän oli paikallispoliitikkojen pelinappulana. Havaittuaan tilanteen mahdottomaksi hän poistui maasta syyskuussa 1914. [9]

Ensimmäisen maailmansodan aika muokkaa

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Albania oli kaaoksessa. Pohjois- Albanialla oli oma hallintonsa ja ja klaanipäälliköt hallitsivat alueitaan. Eteläosat kärsivät kreikkalaisten hyökkäyksistä. Hallitus pystyi kontrolloimaan pelkästään Durrësiä. Vähitellen maasta tuli Itävalta-Unkarin, Montenegron ja Serbian taistelukenttä. Ranskaan muodostettiin pakolaishallitus, jonka olemassaolosta suurinosa albaaneista ei tiennyt. Osa maasta yritti irtautua Italian tukeman nukkehallituksen avulla. Italian avulla maasta saatiin kuitenkin karkotettua Kreikan sinne lähettämät joukot. [10]

Kun rauhaa rakennettiin eri kokouksissa vuonna 1918- 1919, ilmoitti uusi Serbien Kroaattien ja Sloveenien kuningaskunta kannakseen, että Albania on turha valtio. Sitä hyvitettiin liittämällä siihen Kosovo. Kreikan kanta oli horjuva, se halusi Albanialta alueita. Suurvallat torjuivat Italian vaatimukset Albanian alueisiin. Kokousten lopputuloksena oli Albanian rajojen tunnustaminen ja sen jäsenyys Kansainliitossa. [11]

Epävakaa tasavalta muokkaa

Suurvaltojen kiistellessä Albanian itsenäisyydestä ja rajoista, massa yritettiin rakentaa hallintoa. Lushnjëssa pidettiin kongressi, jossa esiin nousi ensikertaa nouseva polttiinen tähti, Ahmed Zogu. Kyseessä oli yläluokkaisten, isänmaallisten albaanien kokus, jossa ryhdyttiin rakentamaan uutta valtiota. Kokuksessa päätettiin perustaa armeija, kieltää verikosto ja perustettiin senaatti ja korkein valtioneuvosto. Korkeimman valtioneuvoston neljän johtajan paikat jaettiin seuraavasti: kaksi muslimeille ja yksi ortodokseille ja yksi katolilaisille. Tirana julistettiin pääkaupungiksi. Maan ulko- ja sisäpoliittinen tilanne pysyi pitkään vaikeana. [12] [13]

Albanian humanitaarinen tilanne oli 1920- luvun alussa vaikea. Maassa oli paljon pakolaisia, se oli ollut sodassa lähes kymmenen vuotta, sen alueella oli vieraita joukkoja ja osa väestöstä sinnitteli humanitaarisen avun varassa. Maassa oli asellisia rosvojoukkoja ja ulkovallat tukivat kapinoitsijoia. Selkeyttä ja vakautta tilanteeseen saatiin vasta vuonna 1924. [14]

Vuonna 1924 oliAlbaniassa oli vallankumous, jossa valtaan nousi Yhdysvalloissa ja Egyptissä oleskellut Fan Noli. Ahmet Zogu joutui oppositioon. Nolin hallinnon suosiota eivät lisänneet sen perustamat poliittiset tuomioistuimet, joilla oli valta tuomita vastustajia kuolemaan. Ruhtinaskunta lakkautettiin ja vaaleja valmisteltiin. Zogu näki nyt tilaisuutenssa tulleen ja keräsi palkkasoturijoukon ja marssi sen johdossa Tiranaan. Nolin viisi kuukautta kestänyt hallinto oli ohi ja Zogu oli nyt Albanian vahva mies. [15]

 
Tirana vuonna 1925 julkaistussa postikortissa.

Zogun valtakausi muokkaa

 
Kuningas Zogu I
 
Albanian armeijan kunniakomppania vuoden 1939 paikkeilla.

Tammikuun 31. päivänä vuonna 1925 Zogu nimitettiin Albanian presidentiksi. Valta varmistettiin murhauttamalla oppositiomiehiä niin koti- kuin ulkomaillakin. Maa julistettiin sotatilaan. Zogu otti itselleen veto-oikeuden kaikkiin hallinnon tekemiin lakeihin. [16]

Hallinto oli luonteeltaan autoritäärinen ja konservatiivinen. Sen tärkein pyrkimys oli lopettaa sisäiset levottomuudet. Se pyrki lopettamaan perinteisen verikostokulttuurin ja luomaan maahan lain kunnioituksen. Hallintoa tukivat suurmaanomistajat ja klaanipäälliköt. Uskollisuutta hallinnolle hankittiin myöntämällä "eläkkeitä" ja "palkkioita" sekä korkeita sotilasarvoja. Maa sai ulkopoliittista menestystä, kun sen rajat saatiin viimein vahvistettua vuonna 1926. [17]

Maata ryhdyttiin kehittämään taloudellisesti. Albanian keskuspankki perustettiin vuonna 1925. Tätä ennen massa ei ollut mitään nykyaikaisia finanssilaitoksia. Setelit painettiin Italiassa. Italia antoi maalle 50 miljoonan kultafrangin lainan. Kauppasopimus, joka antoi Italialle monopolin laivaliikenteeseen, allekirjoitettiin heti Zogun valtaantulon jälkeen .Ongelmaksi muodostui se, että muut valtiot kuin Italia, eikä edes Kansainliitto halunnut lainoittaa Albaniaa. [17]

Vuosina 1924- 1928 Zogu piti hallussaan myös pääministerin paikkaa. Hän ryhtyi luomaan itselleen uskollista virkamiesluokkaa. Ongelmana olivat virkamiesten pienet palkat, joka teki heistä helposti lahjottavia. Maatalouden heikkoon tuottoon ryhdyttiin kiinnittämään huomiota. Maatalous ei kyennyt ruokkimaan kaikkia ja maasta muutettiin lähinnä Yhdysvaltoihin ja Turkkiin. Yhdysvaltoihin muuttaneet kohottivat Albaniaan jääneiden sukulaistensa elintasoa rahalähetyksillään. [18]

Kuningaskunta muokkaa

Zogu oli huolissaan hallintonsa jatkuvuudesta ja omasta kannatuksestaan. Hän ajatteli, että monarkia turvaisi molemmat. Hän hylkäsi turkkilaisperäisen nimensä Ahmet Zogu ja oli nyt vain Zogu I. Hallitsijan titteliksi tuli Albaanien kuningas. Jugoslavia protestoi arvonimeä, sillä sen mukaan se ilmaisi Albanian halun liittää Kosovo itseensä. Kuninkaan valtaannousun yhteydessä pidettiin ilotulituksia ja "spontaaneja" kansankokouksia jotka tukivat kuningasta. Lisäksi julistettiin kolmen päivän loma. Kaikki sotilaat ylennettiin, he saivat uuden univormun ja palkankorotuksen. [19] [20]

Ulkomaalaiset diplomaatit eivät olleet kovin innoissaan uudesta monarkiasta. Heidän mielestään se palveli vain Italian etuja. Presidentin saattoi vaihtaa, kuningasta ei. Zogua pidettiin liian sivistymättömänä ja epäoikeudenmukaisena miehenä hallitsijaksi. Toisaalta tunnustettiin, että hän oli ainoa pätevä poliitikko koko maassa ja että heimoyhteiskunnassa eläneet albaanit ymmärtävät ja hyväksyvät kuningasvallan helpommin kuin tasavallan. [21]

Uusi perustuslaki julkaistiin 1. joulukuuta 1928. Kuninkaalla oli lähes kaikki valta. Uskonnonvapaus julistettiin. Perustettiin yksikamarinen parlamentti jolla oli oikeus lakialoitteisiin. Puolueet kiellettiin, joten ehdokkaat edustivat itseään. Jokaisen ehdokkaan piti maksaa kotikuntansa kassaan 100 Albanian frangia. Tämä oli erittäin suuri määrä rahaa. Kuninkaalla oli oikeus erottaa ja muodostaa hallitus oman mielensä mukaan. [22]

Kuningas julkaisi kunnianhimoisen teidenrakennusohjelman. Paremmat yhteydet palvelisivat sekä kauppaa että hallintoa. Teiden rakennus työllisti monia miehiä, sillä tiet rakennettiin vuoristoon lähes ilman konevoimaa. Työläisiä tietöihin saatiin työlailla, jonka mukaan jokaisen 16 vuotta täyttäneen miehen piti joka vuosi tehdä 10 päivää työtä valtion hankkeiden parissa. Lentoliikenne maassa oli alkanut jo vuonna 1922 saksalaisen yrityksen aloitettu lennot Tiranasta suurimpiin kaupunkeihin. [23]

Toiveikkuutta maassa herätti öljylähteiden löytyminen. Öljyä alettiin porata vuonna 1929. Öljyä porasivat italialaiset, ranskalaiset, yhdysvaltalaiset ja brittiläiset yritykset. Sopimukset oli neuvoteltu melko huonosti ja ne eivät tuoneet valtion kassaan mitään huomattavia summia. Keittymätön maa kärsi vuonna 1929 alkaneesta yleismaailmallisesta lamasta ja vuosina 1934- 1935 maassa oli suoranainen konkurssiaalto. Maatalous kärsi kuivuudesta. Valtion varat hupenivat elintarvikkeiden maahantuontiin. [23][24] [3]

Sisäministeriöön otettiin brittiläinen neuvonantaja auttamaan poliisivoimien perustamisessa. Iso-Britannian poliisi oli rehellisen ja luotettavan maineessa. Maahan perustettiin myös santarmilaitos jonka tehtävänä oli turvata kuningasta. Brittineuvonantajat myös varoittivat liiallisesta tukeutumisesta Italian talouteen. [25]

Tirana oli pitkään näyttänyt uneliaalta turkkilaiselta maakuntakaupungilta. Sitä ryhdyttiin kuningasvallan aikana uudistamaan. Katuja levennettiin ja päällystettiin. Monet vanhat rakennukset purettiin ja keskustasta jätettiin jäljelle vain 1796 rakennettu Haxhi Ethem-Beyn moskeija. Muutostyötä johtivat italilaiset arkkitehdit ja kaupunkiin rakennettiin kuninkaan asumus, hotelleja ja monumentaalinen keskusaukio. Myös asuntoja rakennettiin. 75% julkiseen rakentamiseen suunnatuista varoista meni Tiranaan. [26]

Monessa ministeriössä oli italialainen asiantuntija "valvojana". Opetusministeriö otti maassa käyttöön italialaisen opetussuunnitelman ja sai vuonna 1933 aikaan lain, jolla italiasta tuli maan toinen virallinen kieli. Koulutukseen yritettiin kuitenkin panostaa ja maahan perustettiin uusia kouluja. Maalaisväestön lukutaidottiomuus oli lähes sata prosenttista. Ongelmana oli opettajien pieni palkka, päteviä opettajia ei ollut useinkaan saatavilla. [27]

Eräiltä osin Zogun hallinto vei Albaniaa eteenpäin. Hänen hallintonsa oli sekulaaria. Ortodoksista kirkkoa hän rohkaisi irtautumaan vuonna 1937 Kreikan kirkon alaisuudesta. Hänen hallintonsa sai lähes lopetettua vuosisataisen verikostokultuurin. Naisten hunnut kiellettiin. Kuninkaan sisaret, kolme prinsessaa, kiersivät näyttämässä syrjäseutujen naisille mallia länsimaisesta pukeutumisesta. Pohjoisessa kampanjalla oli tuloksia, etelässä ei. Perinneasujen käyttäminen kiellettiin arkisin, niitä sai käyttää enää juhlissa. Sanomalehtien sensuuria lievennettiin. Maareformia yritettiin. Puutteista huolimatta Zogu onnistui yhtenäistämään ja vakauttamaan Albanian.[28]

Kuningasvalta yritti maareformia. Sen katsottiin auttavan Albania alkukantaisen ja tehottoman maatalouden uudistamisessa. Lähes kaikki viljelysmaa kuului suurtilallisille. Vuonna 1930 tuli voimaan laki maareformista. Jokaisen suurtilalallisen maa tuli jakaa kolmeen osaan. Yhden kolmasosan sai suurmaanomistaja pitää, yksi kolmasosa meni valtiolle jaettavaksi maattomille ja kolmasosa maaksi jota ei saanut myydä tai luovuttaa ulkopuolisille. Vastustajat hidastivat lain voimaantuloa kaikin keinoin. Kun tarkastajat tulivat tiloille he huomasivat, että tilattomille tarkoitettu osuus oli lahjoitettu sukulaiselle tai tuttavalle. Eräällä seudulla oli tilattomien talot hävitetty ja väitetty että alueella ei ollut tilattomia. Laki epäonnistui. [29]

 
Vuonna 1938 julkaistu albanialainen postimerkki kuninkaan häiden kunniaksi.

Vallan jatkuvuuden vuoksi kuningas tarvitsi kuningattaren. Kuningas oli lähettänyt sisarensa Wieniin etsimään sopivaa morsianta. He löysivät ruhtinatar Geraldine Apponyi de Nagy-Apponyin. Kuningas kutsui hänet Tiranaan ja kosi ja ruhtinatar suostui. Häät olivat eurooppalainen merkkitapahtuma; Adolf Hitler lahjoitti pariskunnalle erikoisvarustellun Mercedes Benzin. [30]

Italian uhka kasvaa muokkaa

1920- luvulla italialaiset investoinnit olivat kehittäneet Albaniaa huomattavasti.Italialaiset perustivat maahan tupakka-, sementti- ja nahkateollisuutta ja rakensivat siltoja. Italia myönsi Albanialle edullisia lainoja. Mistään muusta valtiosta ei ollut löytynyt investointihalukkuutta. Italia oli myös estänyt Albanian jakamisen vihamielisten naapurivaltioiden kesken. 1930- luvulle tultaessa Italiasta alkoi tulla Albanialle uhka.[31]

Albania ja Italia tekivät yhteistyösopimuksen, jossa maat sopivat myös sotilaallisesta yhteistyöstä. Maahan muutti italilaisia uudisasukkaita. Iso-Britannia, vaikka vielä tuolloin ymmärsikin Mussolinia, ilmoitti, että sopimus on Albanialle selvä uhka. Italian antama suora budjettituki Albanialle teki maasta käytännössä Italian protektoraatin. Vuonna 1936 maa otti vastaan Italialta korottoman lainan ja Italia nykyaikaisti Durrësin sataman.[32]

Zogun hallinto havahtui tilanteeseen 1930- luvulla ja Italian lähentymistä ryhdyttiin torjumaan. Maiden väliseen tulliliittoon ei suostuttu. Italialaisia asiantuntijoita karkotettiin. Maassa oli paljon italialaisia yksityiskouluja ja ne kansallistettiin. Tämä tosin aiheutti haittaa maan koululaitokselle, sillä Italia veti rahoituksensa maan koululaitokselta. Ulkopolitiikassaan Zogu alkoi hieroa sovintoa Jugoslavian ja Kreikan kanssa. Kansainvälistä huomiota herätti se, että Albania kieltäytyi tuomitsemasta Italian hyökkäystä Abessiniaan. [33]

Kun Italian vaikutusvalta kasvoi, alkoivat albaanit suhtautua Italiaan negatiivisemmin. Albaanit valittivat että italialaiset syrjivät heitä ja että italilaisten maahanmuutto nosti kiinteistöjen ja ruoan hintaa. [33]

Vuoteen 1938 loppuun mennessä Albania oli lähes kokonaan sidottu Italian talouteen. Sen viennistä suuntautui 92,5% Italiaan ja tuonnista tuli Italiasta 82,5%. Maassa työskenteli eri tehtävissä 170 000 italialaista. [34]

Valtaus muokkaa

Pääartikkeli: Albanian valtaus

Kreivi Galeazzo Ciano nousi vuonna 1936 Italian ulkoministeriksi. Hän vieraili Albaniassa seuraavana vuonna ja vierailunsa jälkeen hän ryhtyi puhumaan maansa hallitukselle Albanian valtauksesta. Ensiksi ehdotettiin Jugoslavialle Albanian jakoa, mutta Jugoslavia ei innostunut hankkeesta sillä sen mielestä albaanit olivat liian vaikeasti hallittavissa.[34]

Ciano suunnitteli jopa kuningasparin sieppaamista ja murhaa. Italian suurlähettiläs olisi kutsunut hallitsijaparin purjehtimaan Italian hallituksen jahdille ja missä heidät olisi surmattu. Syntyneessä sekavassa tilanteessa Italia olisi palauttanut maahan järjestyksen. Kun Ciano suunnitteli innokkaasti Albanian valtaamista oli Mussolini vielä epäröivä. Euroopan tilanteen kiristyttyä maaliskuussa 1939 hän kääntyi tukemaan valtausta. [34]

Maaliskuussa vuonna 1939, sen jälkeen kun Saksa oli miehittänyt Tšekkoslovakiasta Böömin ja Määrin ja oli perustettu Slovakian tasavalta päätyi myös Mussolini Albanian miehityksen kannalle. Maan pelättiin joutuvan Saksan vaikutuspiiriin ja maata tarvittiin tukikohtana mahdolliselle Kreikan valtaukselle. Albanialle lähetettiin 25. maaliskuuta vuonna 1939 uhkavaatimus. [34]

Uhkavaatimuksessa vaadittiin Albanian suostuvan siihen, että siitä tulee Italian suojelualue. Italian asevoimat saisivat perustaa maahan pysyviä tukikohtia ja laivastolle oma satama. Tämä olisi merkinnyt Albanian itsenäisyyden loppua. Kun uhkavaatimus tuli julki, Tiranassa puhkesi suuria italialaisvastaisia mielenosoituksia joissa ihmiset pyysivät aseita saadakseen taistella maahantunkeutujia vastaan. Kuningas päätti pelata aikaa.[34]

Italian sotilaslentokneet tulivat Tiranan taivaalle 5. huhtikuuta vuonna 1939 pudottaen lentolehtisiä joissa todettiin, että vastarintarinta on turhaa. Italialaiset sotalaivat tulivat Albanian aluevesille. Kaikkia italialaisia vaadittiin poistumaan maasta. Koska Albanian hallitus ei vastannut Italian uhkavaatimuksiin, Italia aloitti 7. huhtikuuta vuonna 1939 sotatoimet.[35]

Pommikoneet iskivät Tiranaan ja 40 000 italialaista sotilasta teki maihinnousun Vlorëen. Mussolini tarjosi tässä vaiheessa vielä Zogulle palatsia Roomasta ja suurta rahasummaa sekä tulevan Suur-Albanian kuninkuutta. Zogu ei voinut suostua tarjoukseen ja kiiruhti saamaan vaimonsa ja neljä päivää vanhan poikansa turvaan Kreikkaan. Pitämässään radiopuheessa kuningas kehotti albaaneja taistelemaan itsenäisyytensä puolesta, mutta puhetta ei kovin moni kuullut, sillä radioita oli maassa vielä kovin vähän. Durrësin satamassa albaanit tekivät ankaraa vastarintaa ja heidän onnistui jopa työntää Italian ensimmäiset hyökkäysaallot takaisin merelle.[35]

Vähitellen albaanit taipuivat ylivoiman alle. Kun kuninkaalle selvisi, että vuoristoon ei saada sissiliikettä miehittäjiä vastaan, hän pakeni Kreikkaan mukanaan valtion rahaa arviolta 50 000 Englannin punnan edestä. Mukaan maanpakoon lähti arviolta kaksi sataa virkamiestä. Kun kansalle selvisi, että kuningas on poistunut maasta, loppui vastarinta. Italialaiset saapuivat Tiranaan 8. huhtikuuta vuonna 1939. Vuoden 1928 perustuslaki kumottiin ja Albanian johtoon laitettiin muutama fasismia tukennut suurmaanomistaja. [35]

Lähteet muokkaa

  • Vickers, Miranda: The Albanians. A Modern History. I.B. Tauris, Great Britain 1995. ISBN 1-85043-749-1

Viitteet muokkaa

  1. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 124
  2. a b http://countrystudies.us/albania/29.htm
  3. a b http://albanianstudies.weebly.com/kingdom-of-albania.html
  4. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 132-140, 151- 153
  5. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.48- 51
  6. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.48- 56
  7. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.66, 68
  8. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.68-77
  9. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.82-85
  10. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.86-91
  11. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.90- 98
  12. http://books.google.fi/books?id=3_Sh3y9IMZAC&pg=PA138&redir_esc=y
  13. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.94
  14. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.107- 114
  15. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.111- 114
  16. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.116- 118
  17. a b Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.118
  18. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.123
  19. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.124
  20. http://www.historytoday.com/archive/throne-zog-monarchy-albania-1928-1939
  21. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.124, 134
  22. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.125
  23. a b Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 119-126
  24. http://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/albania-potentiaalisena-vienti-ja-investointikohteena/384951
  25. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 119
  26. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 125
  27. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 121. 126
  28. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 133- 135
  29. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 126
  30. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 136
  31. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.121, 132
  32. Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s.121, 132, 134
  33. a b Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 132-133
  34. a b c d e Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 137
  35. a b c Vickers, M.: The Albanians. A Modern history, 1995, s. 137-138

Aiheesta muualla muokkaa