Aika jonka sain

Tuukka Temosen ohjaama elokuva vuodelta 2020

Aika jonka sain on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut suomalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Tuukka Temonen. Temonen on myös käsikirjoittanut ja tuottanut elokuvan yhdessä pääosanäyttelijä Olga Temosen kanssa. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo kilparatsastaja Jaana Kivimäestä, joka halvaantui onnettomuudessa ja palasi hevosen selkään pararatsastajana. Elokuva kertoo Kivimäen tarinan onnettomuutta edeltävästä ajasta ensimmäisiin paralympialaisiin asti.

Aika jonka sain
Virallinen elokuvajuliste
Virallinen elokuvajuliste
Ohjaaja Tuukka Temonen
Käsikirjoittaja
Tuottaja
  • Tuukka Temonen
  • Olga Temonen
Säveltäjä Miikka Huttunen
Kuvaaja
Leikkaaja Juha Kärkkäinen
Lavastaja Einari Saarinen
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Optipari
Levittäjä Kuusan Kino
Ensi-ilta
Kesto 104 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 830 000 euroa[1]
Katsojat 57 010 (14.12.2020)[2]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

Aika jonka sain sai ensi-iltansa 13. maaliskuuta 2020.

RooleissaMuokkaa

 Olga Temonen  … Jaana  
 Pilvi Hämäläinen  … Marjut  
 Ville Myllyrinne  … Teppo  
 Satu Silvo  … psykologi  
 Sebastian Rejman  … Marko  
 Mikael Rejström  … André  
 Riitta Havukainen  … Helena  
 Hilma Temonen  … Elena  
 Helga Temonen  … Eevi  
 Inka Kallén  … nuori Helena  
 Tommi Eronen  … Jaanan isä  
 Jussi Puhakka  … Hartikainen  
 Emma Lahti  … baarityöntekijä  
 Sirkka Tuomala  … Tepon äiti  
 Anu Sinisalo  … Suokas  
 Tatu Sinisalo  … Rantala  
 Konsta Hietanen  … Ensihoitaja  

VastaanottoMuokkaa

Elokuva on saanut vaihtelevia arvosteluja. Kaakon Viestinnän lehtien arvostelussa Timo Alho antoi elokuvalle neljä tähteä viidestä ja sitä kuvattiin "inspiroivaksi tosikertomukseksi, jossa Olga Temonen tekee hienon roolisuorituksen".[3] Elokuvalehti Episodi puolestaan antoi elokuvalle yhden tähden luonnehtien elämäkertaa kankeaksi ja henkilöhahmoja yksitahoisiksi.[4] Me Naiset antoi elokuvalle kaksi tähteä ja piti elokuvaa tason laskuna verrattuna Temosen kahteen aiempaan kokopitkään elokuvaan.[5] Helsingin Sanomain Miska Rantanen antoi elokuvalle kolme tähteä ja totesi, että Temonen kertoo tarinan ”ytimekkäästi ja hallitusti”.[6]

Elokuva sai ensi-iltansa perjantaina 13. maaliskuuta 2020. Se oli avausviikonloppunaan katsotuin elokuva Suomessa 10 000 katsojalla, mikä oli yli neljännes koko viikonlopun kaikista katsojista. Koronaepidemian vuoksi elokuvateattereiden kokonaiskatsojaluvut putosivat edelliseen viikonloppuun verrattuna 60 prosenttia.[7] Temoset päättivät ottaa riskin eivätkä siirtäneet ensi-iltaa, koska halusivat ”näyttää ihmisille tämän kaiken keskellä elokuvaa, jonka aihe on kannustava”.[8] Seuraavalla viikolla Suomen elokuvateatterit suljettiin ja elokuva tuotiin teattereihin myöhemmin uudelleen.[9] Kesän aikana elokuva oli monta kertaa viikonlopun katsotuin[10], ja joulukuuhun 2020 mennessä se oli kerännyt 57 010 katsojaa.[11]

Kaikesta huolimatta elokuva oli ensimmäisen viikonloppunsa jälkeen saanut enemmän katsojia kuin Temosen aiempi ohjaustyö, vuoden 2018 Valmentaja, kokonaisuudessaan.[12]

LähteetMuokkaa

  1. Tuukka Temoselta kolmas tositarina – Aika jonka sain kuvataan syksyllä Elokuvauutiset.fi. 3.6.2019. Viitattu 18.3.2020.
  2. Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2020 Päivitetty 14.12.2020. Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 25.3.2020.
  3. Tuukka ja Olga Temosen tositarina onnistuu koskettamaan ja Nicolas Bedos keksimään aikamatkailun, mutta Mr. Jones ei tavoita maailmansotaa enteileviä tunnelmia, kirjoittaa Etelä-Saiman elokuvakriitikko Etelä-Saimaa. 13.3.2020. Viitattu 18.3.2020.
  4. Aika jonka sain Episodi. 13.3.2020. Viitattu 18.3.2020.
  5. Katsoimme Tuukka ja Olga Temosen uusimman Aika jonka sain -elokuvan – tarinassa riittäisi ammennettavaa, mutta missä on letkeys? Me Naiset. 13.3.2020. Viitattu 18.3.2020.
  6. Rantanen, Miska: Tuukka Temonen onnistuu hevosdraamassa. Helsingin Sanomat, 13.3.2020, s. B 5. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.5.2020.
  7. Top 20: Aika jonka sain hiljaisen elokuvaviikonlopun ylivoimaisesti katsotuin 16.3.2020. Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 18.3.2020.
  8. Kanerva, Arla ym.: Korona kurittaa taiteilijoita ja vie tuloja. Helsingin Sanomat, 14.3.2020, s. C 6–7. Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.3.2020.
  9. Tuoko koronaepidemia Olga ja Tuukka Temoselle satojen tuhansien tappiot? – Olga: ”Meillä on vielä mahdollisuus selvitä” Seura. 26.3.2020. Viitattu 26.3.2020.
  10. Top 20: Viikonlopuin katsotuin oli monennetta kertaa Aika jonka sain 27.7.2020. Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 25.12.2020.
  11. Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2020, Suomen elokuvasäätiö
  12. Typpö, Juha: Elokuvateatterien salit tyhjenivät. Helsingin Sanomat, 16.3.2020, s. A 27. Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.3.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa