Yleinen suomalainen teollisuusnäyttely 1876

Yleinen suomalainen teollisuusnäyttely 1876 oli Suomen ensimmäinen kotimaista teollisuutta ja taidetta esitellyt messutapahtuma, joka pidettiin kesällä 1876 Helsingin Kaivopuistossa.[1] Aloitteen näyttelyn pitämisestä oli tehnyt J. V. Snellman Suomen senaatille jo vuonna 1868, mutta katovuodet ja erityisesti suuri nälänhätä lykkäsivät tapahtuman järjestämistä.[2]

Suomen Kuvalehden puupiirros näyttelyn avajaisista

Kaivohuoneen pohjoispuolella sijainneen 40 metriä pitkän ja leveän näyttelyhallin suunnitteli arkkitehti Theodor Höijer. Kaivohuone toimi tapahtuman pääravintolana, ja Carl Kämp vastasi ravintoloinnista.[2] Näyttelyn avajaiset olivat 1. heinäkuuta ja näyttely oli avoinna syyskuun puoliväliin saakka. Näyttelyn avasi kenraalikuvernööri Nikolai Adlerberg Suomenlinnan tykkien ampuessa kunnialaukauksensa.[2]

Näytteilleasettajia oli 1 769, ja pääsylipun lunasti kahden ja puolen aukiolokuukauden aikana 93 000 kävijää. Näyttelyn kohokohta oli kaksi viikkoa avajaisten jälkeen, kun keisari Aleksanteri II puolisoineen sekä kruununperillinen Aleksanteri puolisoineen vierailivat näyttelyssä.[1]

Näyttelyssä oli esillä muun muassa Suomessa valmistettuja maatalous- ja teollisuuskoneita, veneitä sekä kokonainen höyryveturi. Kansatieteellisellä osastolla esiteltiin sisustettuja maalaiskoteja ja taidehallissa oli esillä suomalaisten taiteilijoiden teoksia. Näyttelyalueella sijaitsi kahvila, puistoravintola, Hartwallin mineraalivesimyyntipiste ja Sinebrychoffin Bierhalle, jossa myytiin olutta. Kaivohuoneen edustalle oli tehty Bonhoffin kauppapuutarhan toteuttama koristekasvikuvioistutus suihkulähteineen.[1]

Kuvagalleria muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Kaivopuisto Vihreät sylit. 27.3.2016. Viitattu 13.2.2020.
  2. a b c Entisaikain Helsinki XVIII: Kaivopuisto, s. 57-61. Helsinki-seura, 2008. ISBN 978-951-9418-16-2.

Aiheesta muualla muokkaa