Yhdeksäs ristiretki
Yhdeksäs ristiretki yhdistetään joskus sitä edeltävään kahdeksanteen ristiretkeen. Sitä pidetään viimeisenä keskiajan ristiretkistä, jotka suuntautuivat Pyhään maahan. Retken syynä oli Egyptin mamelukkien valtakunnan jatkuva kasvu ja pian tapahtuva viimeisten ristiretkeläisten linnoitusten hylkääminen. Pohjois-Afrikkaan suuntautunut kahdeksas ristiretki sekä Pyhään maahan suuntautunut yhdeksäs olivat osina laajempaa suunnitelmaa, johon kuului muun muassa espanjalaisten kuninkaiden toimintaa, armeijan liikehdintää pakanoita vastaan itäisessä Euroopassa sekä liitto mongolien kanssa mamelukkeja ja turkkilaisia vastaan. Siksi ristiretkeläisten kansallisuus vaihteli eurooppalaisista prinsseistä (Englannin prinssi Edvard ja Ranskan Ludvig IX) uskonnollisiin johtajiin (Bysantin keisari) ja mongolijohtajiin kuten Möngke- ja Hülegü-kaanit.
| Ristiretket |
|---|
| Ristiretket Pyhälle Maalle |
| Ensimmäinen ristiretki (1095–1099) |
| Toinen ristiretki (1147–1149) |
| Kolmas ristiretki (1187–1192) |
| Neljäs ristiretki (1202–1204) |
| Viides ristiretki (1217–1221) |
| Kuudes ristiretki (1228–1229) |
| Seitsemäs ristiretki (1248–1254) |
| Kahdeksas ristiretki (1270) |
| Yhdeksäs ristiretki (1271) |
| Pohjoiset ristiretket |
| Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku) |
| Ristiretket Baltiaan (1200-luku) |
| Ristiretket Suomeen (1100- ja 1200-luku) |
| Muut ristiretket |
| Albigenssiristiretki (1209–1229) |
| Lasten ristiretki (1212) |
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Taustaa muokkaa
Ensisijainen syy retkelle oli mongolien häviö mamelukeille vuonna 1260. Vihollisten kukistuttua mamelukki Baibars murhautti voittoisan Qutuzin ja sai näin sulttaanin tittelin itselleen. Heti päästyään valtaan hän järjesti hyökkäyksiä kristittyjen retkikuntia vastaan Arsufissa, Athlithissa, Haifassa, Safadissa, Jaffassa, Askelonissa ja Caesareassa. Kun ristiretkikaupungit linnoituksineen kaatuivat yksitellen, niiden asukkaat joko surmattiin tai myytiin orjiksi. Kristityt pyysivät apua Euroopan hallitsijoilta, mutta apu tuli hitaasti. Vuonna 1268 Baibars kukisti Antiokian, millä hän turvasi mamelukkien valtakunnan pohjoisrajan ja siirsi uhan ristiretkeläisten kaupunkiin Tripoliin.
Pohjois-Afrikan ristiretki (Kahdeksatta ristiretkeä) muokkaa
Kerättyään suuren ristiretkeläisten armeijan kohteenaan Egypti, Ludvig IX käänsikin sotilaiden suunnan Tunisiaan, missä hän itse kuoli vuonna 1270. Englannin prinssi Edvard saapui paikalle liian myöhään auttamaan armeijaa. Hän jatkoi Pyhään maahan aikomuksenaan auttaa Antiokian prinssiä ja Tripolin herttuaa Bohemund VI:ta taistelemaan mamelukkien uhkaa vastaan ja suojelemaan Tripolia sekä Jerusalemin kuningaskunnan jälkeläistä.
Ristiretki Pyhässä maassa muokkaa
Suunniteltiin, että Edvard ja Ludvigin veli Anjoun Kaarle veisivät armeijansa Jerusalemin kuningaskunnan pääkaupunkiin Akkoon, minne Baibarsin sotaretki lopulta suuntaisi. Juuri kun he saapuivat kaupunkiin, Baibars oli Tripolin kimpussa, joka oli viimeinen jäljellä oleva alue Tripolin maakunnasta ja täynnä kristittyjä pakolaisia. Päämajoistaan Kyproksessa ja Akkossa Edvard ja Kaarle hyökkäsivät Baibarsin sisälinjoihin. Loppuvuoden prinssi odotteli edesmenneen Ludvig IX:n ristiretkeläisiä sekä korjaten ja vahvistaen kaupungin puolustuksia.
Baibars alkoi epäillä, että mereltä oli tulossa hyökkäys Egyptiin, ja koska hän piti tilannetta vaarallisena, hän rakennutti laivaston vastaamaan aavistelemaansa hyökkäykseen. Kun laivasto oli valmis, Baibars ei hyökännyt suoraan ristiretkeläisiä vastaan vaan yritti vuonna 1271 rantautua ensin Kyprokselle toivoen houkuttelevansa esiin Jerusalemin nimellisen kuninkaan, Kyproksen Hugo III:n ja hänen Akkon laivastonsa. Sulttaani tahtoi valloittaa saaren jättääkseen siten Edvardin ja muut ristiretkeläiset saarroksiin Pyhään maahan. Hyökkäys ei kuitenkaan onnistunut, ja Baibarsin laivasto tuhottiin.
Voiton jälkeen Edvard ymmärsi, että pidemmän oleskelun takaamiseksi kristillisessä seurakunnassa vellovat erimielisyydet olisi tukahdutettava, ja toimi sovittelijana Hugon ja tämän vastahakoisten ritareiden kanssa. Välien sovittelun jälkeen Edvard aloitti neuvottelut Baibarsin kanssa yhdentoista vuoden aselevon puolesta. Neuvottelut kuitenkin olivat vähällä päättyä sulttaanin lähetettyä salamurhaajia prinssin luo. Edvard ja hänen ritarinsa surmasivat salamurhaajat ja ryhtyivät heti suunnittelemaan hyökkäystä Jerusalemiin. Ennen kuin kostoretki alkoi, prinssi sai tiedon, että hänen isänsä Henrik III oli kuollut ja hänestä tulisi Englannin seuraava kuningas. Baibarsin kanssa tehtiin sopimus, ja Edvard pääsi palaamaan Englantiin, missä hänet kruunattiin kuninkaaksi vuonna 1272. Sulttaani palasi Kairoon.
Jälkipyykki muokkaa
Edvardin matkassa oli ollut Theobald Visconti, josta tuli paavi Gregorius X vuonna 1271. Paavi yritti kutsua kokoon uuden ristiretken vuonna 1274 mutta tuloksetta. Uusia kiistoja heräsi kristityissä valtioissa, kun Anjoun Kaarle käytti hyväkseen Hugo III:n, temppeliherrojen ja venetsialaisten välistä riitaa yrittäen saada koko kristillisen valtakunnan omakseen. Myöhemmin hän hyökkäsi Hugo III:n kimppuun aiheuttaen sisällissodan jäljelle jääneessä kuningaskunnassa. Vuonna 1277 San Severinon Hugh valtasi Akkon Kaarlelle.
Vaikka sota ristiretkeläisiä vastaan oli osoittautunut tuhoisaksi, Kaarle sai mahdollisuuden ottaa vallan koko ristiretkestä. Toive ei toteutunut. Venetsia ehdotti retkeä Konstantinopolia vastaan, missä Mikael VIII oli vastikään perustanut Bysantin uudestaan ja karkottanut venetsialaiset kaupungista. Paavi Gregorius ei olisi tukenut moista hyökkäystä, mutta vuonna 1281 paavi Martinus puolsi sitä; hyökkäys epäonnistui. Seurauksena oli Sisilian nousu kapinaan, ja Kaarlen täytyi palata kotiin. Se oli viimeinen retki, joka lähetettiin Bysanttia tai muslimeja vastaan.
Jäljellä olevat yhdeksän vuotta mamelukit korottivat verotusta ja jatkoivat taistelua. Vuonna 1289 sulttaani Qalawun kokosi suuren armeijan ja siirtyi Tripolin maakuntaan ja kävi lopulta pääkaupungin kimppuun vallaten sen verisen taistelun jälkeen. Kristityt taistelivat kiivaasti vastaan, ja sulttaani menetti vanhimman ja parhaan poikansa taisteluissa.
Vuonna 1291 ryhmä pyhiinvaeltajia joutui hyökkäyksen kohteeksi, ja myöhemmin ristiretkeläiset hyökkäsivät kostoksi syyrialaisen karavaanin kimppuun tappaen 19 muslimikauppiasta. Qalawun määräsi heidät sen vuoksi maksamaan harvinaisen suuren summan. Kun vastausta ei kuulunut, sulttaani hyökkäsi Akkon kimppuun. Hän julisti jihadin viimeistä Pyhän maan kristillistä saareketta vastaan ja toteutti Baibarsin unelman. Qalawun kuitenkin kuoli piirityksen aikana, ja hänen ainoaksi perillisekseen ja sulttaaniksi jäi Khalilin. Valloitettuaan kaupungin uusi sulttaani murhasi 60 000 asukasta ja otti loput orjiksi. Vuoden päättyessä kaikki ristiretkeläisvaltiot olivat kadonneet. Retkeläisten hallintokausi Pyhässä maassa kesti noin 200 vuotta sen jälkeen kun paavi Urbanus II kutsui ensimmäiset ristiretkeläiset kokoon pyhää sotaa varten.