Wolfgang

miehen etunimi

Wolfgang on saksalainen miehen etunimi. Nimi on alkujaan muodostettu muinaissaksan sanoista wolf, joka merkitsee sutta, ja gang, joka merkitsee kulkemista, muinaisina aikoina varsinkin käymistä taisteluun.[1][2]

Keskiajalla nimen teki suosituksi Pyhä Wolfgang, pyhimykseksi julistettu Einsiedelnin luostarin munkki, joka vuonna 971 lähti käännyttämään unkarilaisia kristinuskoon ja joka myöhemmin tuli myös Regensburgin piispaksi.[1] Saksan­kielisissä maissa nimi on kuitenkin pysynyt suosittuna nyky­aikaan saakka lähinnä sen vuoksi, koska se on ollut muutamilla huomattavilla kulttuuri­elämän vaikuttajilla, joista tunnetuimpia ovat olleet säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozart, mutta myös kirjailija Johann Wolfgang von Goethe.[1][2] Saksassa Wolfgang on nykyisinkin yksi suosituimmista miehen etunimistä.[1]

Suomessa nimi Wolfgang on jäänyt harvinaiseksi. Almanakoissa se on esiintynyt vain muutamana vuotena 1700-luvulla: ensin 1705–1706 31. lokakuuta, Pyhän Wolfgangin muisto­päivänä, sekä myöhemmin vuosina 1791–1796 15. elokuuta.[1] Nykyään sitä tai mitään sen muunnelmaakaan ole sen enempää suomen- kuin ruotsin­kielisessäkään kalenterissa. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan se on 1900-luvun alusta lokakuuhun 2023 mennessä annettu noin 730 henkilölle.[3]

Tunnettuja Wolfgangeja muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Pentti Lempiäinen: ”Wolfgang”, Suuri etunimikirja, s. 157. WSOY, 1999. 951-0-23323-4.
  2. a b Behind the name: Wolfgang Behind the Name. Mike Campbell. Viitattu 28.7.2017.
  3. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 31.10.2023.

Aiheesta muualla muokkaa