Vuorovaikutteinen tiedonhaku

Vuorovaikutteinen tiedonhaku keskittyy perinteiseen tiedonhaun laboratoriotutkimukseen verrattuna tiedonhakijoiden toimintaan tiedonhankintatilanteessa. Teknisten järjestelmien ja hakukoneiden tehokkuuden arvioinnin sijaan keskiössä ovat tiedonhakijan käytös ja kokemukset – sisältäen fyysiset, kognitiiviset ja tunteelliset piirteet – sekä käyttäjän vuorovaikutus järjestelmän ja informaation kanssa. Kun perinteisessä tiedonhakututkimuksessa keskeinen kysymys on ”hakeeko tämä järjestelmä relevantteja hakutuloksia?”, vuorovaikutteisen tiedonhaun vastaava on ”pystyykö tiedonhakija löytämään relevantteja hakutuloksia tällä järjestelmällä?” Tutkimuksessa on tarkoitus simuloida aitoja tiedontarvetilanteita, eikä vain esimerkiksi systemaattisesti testata tiettyjen hakuavainten toimivuutta tai tietokantojen kattavuutta.

Tiedonhakutilanne

Vuorovaikutteisen tiedonhaun tutkimuksessa tiedonhakutilanteiden luonne on avoin, ja tutkijan rooli on lähinnä tarkkailla käyttäjää ja tämän hakukäyttäytymistä. Aito tiedonhakutilanne tyypillisimmin alkaa epäselvästä tiedontarpeesta, ja sen tarkentaminen sekä tyydyttäminen vaatii usein monta erilaista kyselyä. Ensimmäiset kyselyt eivät välttämättä tuota tulosta, ja tiedontarve saattaa muuttua hakuprosessin aikana huomattavasti. Koska tiedonhaku on myös oppimistapahtuma, tiedonhakijan näkökulma ja jopa itse aihe saattavat muuttua tiedonhaun aikana. Mikäli haku ei onnistu, tai tulokset eivät tyydytä tai miellytä tiedonhakijaa, hakija saattaa luovuttaa tiedonhaun suhteen. Tähän vaikuttavat voimakkaasti tiedonhakijan persoonalliset piirteet, joka on vuorovaikutteisen tiedonhaun erityispiirre. Tutkimustilanteessa koehenkilöt suorittavat tiedonhaun tehtäviä, joiden aikana tutkija havainnoi tiedonhakijoiden toimintaa sekä mahdollisia esiin tulevia ongelmatilanteita. Tarkoituksena on kehittää hakijoiden tueksi keinoja, joilla tiedonhaku helpottuu. Järvelinin ja Sormusen mukaan nämä keinot voivat olla avustaminen

• tunnistamaan ja esittämään tiedontarpeensa
• valitsemaan sopivimmat tietokannat haun kohteeksi
• valitsemaan sopivat vuorovaikutusmenetelmät (haku, navigointi, selailu)
• kyselyn muotoilussa ja moniselitteisyyden ratkonnassa
• saatujen hakutulosten tutkimisessa ja järjestämisessä
• kyselyn parantamisessa palautteen avulla
• jo aikaisemmin löydettyjen dokumenttien löytämisessä uudelleen

Historia

1950-luku

Termi “tiedonhaku” esiintyy ensimmäisen kerran C. N. Mooersin julkaisussa vuonna 1950. Laajempaan käyttöön termi levisi kuitenkin vasta vuosikymmenen loppupuoliskolla, kun tietokoneita alettiin käyttää dokumenttien kuvailussa ja noutamisessa. Samalla alettiin tutkia tapoja määritellä kriteerejä ja toimenpiteitä, joilla hakukoneiden toimintaa voitaisiin tehokkaasti arvioida.

1960-luku

Arviointia varten kehitettiin termit “saanti” ja “tarkkuus”, sekä relevanssi, joista tuli yleisesti käytettyjä kriteerejä tiedonhaun onnistuneisuuden mittaamiseksi. Ensimmäinen suuren luokan tiedonhakujärjestelmä oli MEDLARS (1964), joka sisälsi lääketieteellisiä artikkeleita. Se ei ollut vielä aidosti interaktiivinen järjestelmä, sillä tiedonhaku tapahtui alan ammattilaisen toimiessa välikätenä tiedonhakijan ja järjestelmän välillä. Suorempia menetelmiä kehitettiin, mutta ne olivat hankalakäyttöisiä ja vaativat käyttäjältä ymmärrystä paitsi tietokannan toiminnasta, myös indeksointikielistä ja Boolen algebrasta. Merkittävä kehitysaskel oli SMART-tiedonhakujärjestelmän kehittäminen 60-luvun puolivälistä lähtien. Tutkimuksissa aiemmin kiinnostanut tiedonkäyttö laajentui myös ihmisten tiedontarpeiden tarkkailuun.

1970-luku

Kiinnostus ihmisten tiedontarpeisiin näkyy lukuisina tiedonhankinnan malleina 1970-luvulta alkaen. Yksi tunnetuimpia on Brenda Dervinin Sense-Making-teoria toiminnan merkityksellistämisestä. Vuosikymmenen puolivälistä lähtien tutkimuksessa aletaan keskittyä yhä enemmän kognitiiviseen näkökulmaan vuorovaikutteisuuden rakentamisessa tiedonhakijan ja järjestelmän välillä.

1980-luku

80-luvulla kirjastot alkoivat päivittää luetteloitaan sähköiseen muotoon (OPAC) fyysisten katalogien ajantasallapitämisen käytyä työlääksi ja kalliiksi. Sähköisten luetteloiden käyttö ei ollut alkuun kovin käytännöllistä, poikkeuksena Okapi OPAC vuodesta -82, joka sijaitsi nykyisen Westminsterin yliopiston kirjastossa. Se oli aikaansa edellä ja hyödynsi muun muassa hakutulosten järjestämistä relevanssin mukaan. Tutkimuksessa alettiin pohtia keinoja tiedonhakijaa auttavan järjestelmän kehittämiseen. Tiedonhankinnasta erkanee kaksi paradigmaa: tiedonhakusysteemeihin ja malleihin keskittynyt “järjestelmäkeskeinen paradigma”, sekä ihmisten tiedonhankintakäyttäytymiseen sekä vuorovaikutukseen tiedonhakujärjestelmien kanssa keskittyvä “käyttäjäkeskeinen paradigma”. 1980-luvun tunnettuja tiedonhaun malleja ovat muun muassa David Ellisin tiedonhankinnan- ja Belkinin Anomaalisen tiedontilan -mallit, sekä Wilsonin ammatillisen tiedon hankinnan mallit, joita hän kehitti myöhemmin yleisempään suuntaan.

1990-luku

90-luvulta lähtien tiedonhaun tutkimus alkoi keskittyä yhä enemmän ymmärtämään ja tukemaan vuorovaikutusta tiedonhaussa. Ensimmäiset internetin hakukoneet kehitettiin. 90-luvulla julkaistiin myös Wilsonin ammatillisen tiedonhankinnan yleismalli, jossa hän otti huomioon usean eri tieteenalan ammattilaisten toimintaa. Toinen merkittävä informaatiokäyttäytymisen malli on Carol C. Kuhlthaun Tiedonhankinnan prosessimalli, joka pohjautuu opiskelijoiden tiedonhankintaan.

Nykyhetki

Suomessa vuorovaikutteisen tiedonhaun tutkimusta tehdään Tampereen yliopistossa. Alan tutkijoita ovat muun muassa professori Kalervo Järvelin ja tutkijatohtori Sanna Kumpulainen.

Haasteet

Vuorovaikutteisen tiedonhaun keskeinen ongelma on se, että tiedonhakijan ja käyttöliittymän välisen vuorovaikutuksen syitä ja seurauksia on vaikea havaita, sillä suurin osa niistä tapahtuu käyttäjän aivoissa. Vain toiminta on avoin tarkkailulle – haut, dokumenttien tallennus ja käyttäjän relevanssiarvio edustavat näitä kognitiivisia toimintoja. Käyttäjän ja järjestelmän väliseen vuorovaikutukseen vaikuttavat myös lukuiset muut tekijät, jotka ovat vaikeita havaita saati mitata. Jokaisella käyttäjällä on erilainen taipumus niin kognitiivisesti kuin käytöksellisesti. Käyttäjät eroavat toisistaan eri tekijöiden suhteen:

• mitkä ovat heidän aikaisemmat tietonsa asiasta,
• kuinka motivoituneita he ovat tiedonhakuun,
• kuinka paljon he tietävät tiedonhausta etukäteen,
• kuinka paljon he tietävät tarvittavasta työtehtävästä, joka heidän tulee suorittaa, ja
• millaiset ovat heidän ennakkokäsitykset ja odotukset vuorovaikutteisesta tiedonhausta.

Nämä yksilölliset vaihtelut vaikuttavat siihen, että on vaikeaa luoda koetilanne, jossa kaikki ihmiset saavat saman kokemuksen, joka samalla vaikeuttaa syy-seuraussuhteiden todentamista. Toisaalta vuorovaikutteinen tiedonhaku on muutakin kuin järjestelmien ja tiedonhaun tehokkuuden arviointia. Vuorovaikutteisen tiedonhaun tutkimus vaatii lukuisia lähestymistapoja ja metodeita, sillä yksi, ennalta säädetty malli olisi haitallinen.