Kalervo Järvelin
Pentti Kalervo Järvelin (s. 1953) on informaatiotutkimuksen emeritusprofessori Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Hänen tutkimusalanaan on tiedonhaku [1] Hän oli akatemiaprofessori kaudella 2004–2009.[2][3]
Kalervo Järvelin | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1953 (ikä 69–70) |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | tiedonhaun professori, akatemiaprofessori (2004–2009) |
Koulutus ja ura | |
Instituutti | Tampereen yliopisto |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu | |
Vuonna 2018 hän sai ensimmäisenä suomalaisena arvostetun Gerald Salton -palkinnon työstään mm. tiedon haun, tiedonhankintatutkimuksen, vuorovaikutteisen tiedonhaun ja tiedon haun evaluoinnin alueilla. [4]
Järvelin työryhmineen kehitti vuonna 2002 kumuloituvaan hyötyyn perustuvan mittarin hakukoneille.[5] Esimerkiksi internetin hakukoneyhtiöt, kuten Google ja Bing käyttävät mittaria hakukoneidensa hakualgoritmien kehittämiseen.[6]
Järvelin on pohjakoulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori. Hän on ollut vuodesta 2015 lähtien Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.[1]
LähteetMuokkaa
- ↑ a b Suomalaisen Tiedeakatemian varsinaiset jäsenet 10.2.2017. Suomalainen Tiedeakatemia. Viitattu 21.3.2017.
- ↑ Vuosikertomus 2004 (pdf) (Akatemiaprofessorit vuonna 2004, sivu 37/42) Suomen Akatemia. Viitattu 21.3.2017.
- ↑ Vuosikertomus 2008 (pdf) (Akatemiaprofessorit vuonna 2008, sivu 32/36) Suomen Akatemia. Viitattu 21.3.2017.
- ↑ Gerard Salton Awards sigir.org.
- ↑ JärvelinKalervo, KekäläinenJaana: Cumulated gain-based evaluation of IR techniques. ACM Transactions on Information Systems (TOIS), 1.10.2002. doi:10.1145/582415.582418. Artikkelin verkkoversio. EN
- ↑ Stephen Boyd, Corinna Cortes, Mehryar Mohri, Ana Radovanovic: Accuracy at the Top Google Research. 2012. Viitattu 8.6.2020. (englanniksi)
Aiheesta muuallaMuokkaa
- FIRE - Finnish Information Retrieval Experts group (englanniksi) (uta.fi)