Wikipedia

Tiedonhankintatutkimus

informaatiotutkimuksen osa-alue

Tiedonhankintatutkimus (eng. information seeking research) on informaatiotutkimuksen osa-alue, joka omalta osaltaan pyrkii kehittämään informaatiotutkimuksen metodologista ja käsitteellistä perustaa.[1] Tiedonhankintatutkimus tarkastelee yksinkertaisimmillaan ketjua tiedontarve–tiedonhankinta–tiedonkäyttö. Ketjussa tiedontarpeiksi kutsuttavat ilmiöt virittävät tiedonhankinnan prosessin, joka johtaa tiedonkäyttöön.[2] Tiedonhankintatutkimus onkin keskittynyt tarkastelemaan tiedontarpeisiin, tiedonhankintaan ja tiedonkäyttöön liittyviä kysymyksiä.[1]

Tiedonhankintatutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskohteet muokkaa

Osa-alueet muokkaa

Tiedonhankintatutkimuksen osa-alueet jaotellaan yleensä seuraavanlaisesti [3]:

  • Tieteelliseen tiedonhankintaan liittyvä tutkimus
  • Arkielämän (ei-ammatillisen) tiedonhankinnan tutkimus
  • Ammatillisen tiedon hankinnan tutkimus

Ammatillisen tiedon hankinnan tutkimus on tiedonhankintatutkimuksen tutkituin ja laajin osa-alue. Siinä tiedontarpeita, tiedonhankintaa ja hankitun tiedon käyttöä tarkastellaan työtehtävien suorittamisen tai päätoimisen opiskelun kontekstissa. Tälloin pyritään selvittämään eri työtehtäviin liittyviä tiedontarpeita, tiedonhankinnan tapoja ja kanavia sekä tiedonhankinnan vaikutuksia. 1990-luvulta lähtien voimakkaasti laajentuneessa tehtävälähtöisessä tiedonhankinnan (task-based information seeking) tutkimuksessa kiinnitetään erityistä huomiota työtehtävien luonteeseen.[4]

Arkielämän (ei-ammatillisen) tiedon hankinnantutkimus tarkastelee yksilöiden arkielämän tiedontarpeita ja sitä kuinka ihmiset hakevat ratkaisua työn ulkopuolisiin ongelmiin. Tämän tyyppinen tiedonhankinta voi liittyä muun muassa tavaroiden ja palvelujen hankintaan, sekä vapaa-ajan harrastuksiin. Viime vuosina kiinnostus työn ulkopuolisen tiedonhankinnan tutkimiseen on kasvanut huomattavasti.[3]

Tutkimuskohteet muokkaa

Tiedonhankintatutkimus on ensisijaisesti kiinnostunut siitä, millä kriteereillä yksilöt tai ryhmät valitsevat ja hyödyntävät erilaisia tiedonlähteitä ja tiedonhankinnan kanavia.[5]

Tiedonhankintatutkimuksen keskeisimmät tutkimuskohteet:

  • Erilaisten lähteiden ja kanavien käyttö- ja käyttäjätutkimukset
  • Tiedonkäytön tutkiminen

Asema suhteessa muihin tieteenaloihin muokkaa

Tiedonhankintaa tarkastellaan myös muilla tieteenaloilla kuin informaatiotutkimuksen piirissä. Ainakin seuraavilla tieteenaloilla harjoitetaan myös informaatiotutkimuksen kannalta kiinnostavaa tiedonhankintatutkimusta:[3]

Tiedonhankintatutkimus suhteessa muihin informaatiotutkimuksen osa-alueisiin muokkaa

Tiedonhankintatutkimus muistuttaa kysymyksen asetteluiltaan ja sisällöltään tiedonhaun tutkimusta. Kumpikin tutkimusalue on kiinnostunut esimerkiksi tiedon relevanssin arvioimisesta. Arkikielessä tiedonhaku ja -hankinta sekoitetaankin usein keskenään.[5]

Gary Marchionini on korostanut kuitenkin kahden osa-alueen välisiä eroavaisuuksia. Hänen mukaansa tiedonhaun tutkimus tulisi ymmärtää ennen kaikkea osaksi tiedonhankinnan tutkimusta. Tiedonhankinnan tutkimus keskittyy makrotason ilmiöihin, kun taas tiedonhaun tutkimusta voidaan pitää mikrotason tutkimuksena. Tiedonhaku on Marchioninin mukaan etupäässä tietokoneen avulla toteutettava tiedonhankinnan osa-alue.[6]

Tiedonhankintatutkimuksen keskeiset käsitteet muokkaa

Tiedonhankintatutkimuksessa on havaittavissa tutkijakohtaisia eroja terminologian käytössä. Taustalla on ilmausten ”informaatio” ja ”tieto” väljä, joskus jopa synonyymi käyttö. Viime vuosina tiedonhankintatutkimuksessa yhdyssanat tiedontarve, tiedonhankinta ja tiedonkäyttö ovat yleistyneet.[7]

Tiedontarve muokkaa

Tiedontarve (information need) on käsitteellisesti hankalasti määriteltävissä, eikä sen luonteesta ole tieteen piirissä päästy yksimielisyyteen. Tiedontarpeita samoin kuin tiedonhankintaa voidaan tyypitellä kiinnittämällä huomiota sen kohdentuneisuuteen. Ongelmalähtöinen tai praktinen tiedontarve ja -hankinta keskittyy yksittäisen tehtävän suorittamiseen tai tietyn ongelman ratkaisemiseen. Orientoiva tiedontarve ja -hankinta on taas sellaista toimintaa, jossa tietoa hankitaan yleisen mielenkiinnon vuoksi muun muassa seurattaessa uutisia televisiosta tai luettaessa työhön liittyviä julkaisuja ammattitaidon ylläpitämiseksi.[8] Tiedontarpeisiin liittyy, samoin kuin tiedonhankintaan ja tiedonkäyttöön, myös kognitiivisia, affektiivisia ja tilannesidonnaisia tekijöitä.[9]

Haasion ja Savolaisen mukaa tiedontarpeista on järkevää puhua vain ongelmien ja niiden ratkaisemisen tai toiminnan merkityksellistämisen yhteydessä, ei abstraktissa mielessä.[9]

Tiedonhankinta muokkaa

Yleisesti ottaen tiedonhankinnalla (information seeking) voidaan ymmärtää tiedontarpeesta nousevaa toimintaa, jonka tarkoituksena on tunnistaa relevantteja tiedonlähteitä, hakeutua näille lähteille ja valita niistä tietyt tiedontarpeiden tyydyttämiseksi. Tiedonhankinta ei ole itseisarvoinen prosessi, vaan se saa merkityksensä palvellessaan jotakin päämäärätoimintaa, esimerkiksi opiskelua tai ongelmien ratkaisua.[10]

Käsite ”tiedonhankinta” voidaan tulkita joko laajasti tai suppean instrumentaalisesti. Suppeassa merkityksessä tiedonhankinnalla viitataan eri lähteille ja kanaville hakeutumiseen ja dokumenttien hankkimiseen lähempää tutustumista varten. Laajemman tulkinnan mukaan tiedonhankinta kattaa myös käsiin saatujen tiedonlähteiden relevanssin arvioinnin.[11]

Tiedonkäyttö muokkaa

Yksinkertaistettuna tiedonkäytöstä (information use) puhutaan silloin, kun yksilö hyödyntää saamaansa informaatiota tiettyä ennalta määriteltyä päämäärää ja tarkoitusta varten.[12] Kognitiivisen lähestymistavan mukaan tiedonkäyttö voidaan jäsentää yksilön kognitiivisten rakenteiden (käsitysten, mentaalisten mallien jne.) muutosprosessina. Tiedonhankkijan käsitykset saattavat tarkentua ja muuttua vastaanotetun informaation seurauksena. Kognitiivisten tekijöiden lisäksi myös affektiivisilla ja kontekstisidonnaisilla tekijöillä on vaikutusta tiedonkäyttöön. Affektiiviset tekijät saattavat näkyä muun muassa siinä, miten hyväksyvästi tai epäilevästi informaatiosisältöihin suhtaudutaan. Tilannesidonnaiset tekijät taas näkyvät muun muassa siinä, kuinka syvällisesti tiedonkäytössä ehditään paneutua eri lähteiden yksityiskohtiin.[13]

Tiedonkäytön empiirinen tutkiminen ja tarkempi käsitteen määrittely on osoittautunut kuitenkin hankalaksi. Ongelmia on aiheuttanut ainakin se, että informaatiotutkimuksen piirissä tiedonkäyttöä käsitteenä on sovellettu hyvin vaihdellen ja poikkeavasti. Jarkko Kari on pyrkinyt rakentamaan aikaisempiin teoreettisiin viitekehyksiin pohjaten kokonaisvaltaista synteesiä tiedonkäytöstä. Hän luokittelee neljä tiedonkäytön ”arkkityyppiä”: informaation käsittely, informaation soveltaminen, tietämyksen käsittely ja tietämyksen soveltaminen. Nämä neljä ”arkkityyppiä” ovat riippuvaisia toisistaan ja vuorovaikutuksessa keskenään.[14]

Tiedonlähde muokkaa

Tiedonlähteellä (information source) viitataan yksilön tietyssä tilanteessa tarvitseman informaation kantajaan. Tiedonlähde voi viitata dokumenttiin johon informaatiosisältö on tallennettuna tai tiedonlähteenä toimivaan henkilöön (lääkäri, ystävä).[15]

Tiedonhankintakanava muokkaa

Tiedonhankintakanava (information seeking channel) on organisoitu käytäntö tai mekanismi, jonka avulla tai kautta on mahdollista päästä tiedonlähteille, esimerkiksi kirjasto tai internet.[12]

Tiedonvälittäjä muokkaa

Tiedonvälittäjät (intermediaries) ovat henkilöitä, jotka osaavat ohjata tiedontarvitsijan oikean tiedonlähteen äärelle. Useimmiten tiedonlähteet toimivat jonkin institutionaalisen kanavan palveluksessa (kirjasto, tietopalvelukeskus). Kirjastonhoitaja ja informaatikko ovat hyviä esimerkkejä tällaisista tiedonvälittäjistä.[12]

Tiedonhankintatutkimuksen historiaa muokkaa

Katso myös: Tiedonhankinnan malleja

Varsinaisen tiedonhankintatutkimuksen katsotaan syntyneen 1950-luvulla, jolloin kiinnostuttiin erityisesti tiedonkäytöstä eri tieteen aloilla. Tuolloin alkoi myös tieteenalan metodinen kehittely, jossa keskityttiin lähinnä kysely- ja haastattelututkimuksen soveltamiseen tiedonhankintatutkimuksessa.[16]

1960-lukua voidaan pitää tiedonhankintatutkimuksen laajentumisen kautena. Tuolloin heräsi tarve hyödyntää tiedonhankintatutkimuksen tuloksia tietojärjestelmien suunnittelussa ja kehittämisessä. 1960-luvulla esiteltiin myös tiedonhankintatutkimuksen ensimmäiset tiedonhankintakäyttäytymistä kuvaavat mallit, joista keskeisimpinä William Paisleyn systeemimalli ja Thomas J. Allenin tiedonhankintamalli.[17]

Tiedonhankintatutkimuksen katsotaan eriytyneen ja vakiintuneen omaksi tutkimusalakseen 1960–1970-luvuilla. Keskeisimpiä tutkimusaiheita 1970-luvulla olivat kansalaisten tiedonhankintaa koskevien kysymysten tutkiminen, sekä ammatillisen tiedon hankinnasta virinneet kysymykset.[18]

Vuonna 1986 tiedonhankintatutkimuksen kentällä tapahtui merkittävä käänne Dervinin ja Nilanin esittämän järjestelmäkeskeisen paradigman kritiikin pohjalta. Heidän esittämän käyttäjäkeskeisen paradigman mukaisesti laadulliset tutkimusmenetelmät yleistyivät ja kirjastokeskeisen paradigman kritiikki voimistui. 1990-luvulla tiedonhankintamallien kehittämiseen ja tiedonkäytön problematiikkaan kiinnitettiin yhä enemmän huomiota. Tietoverkkojen räjähdysmäisen kasvun myötä yhteistyö tiedonhauntutkimuksen kanssa voimistui ja internetiin kiinnitettiin enemmän huomiota.[16]

Tiedonhankintatutkimuksen kaksi paradigmaa muokkaa

Järjestelmäkeskeinen paradigma muokkaa

1980-luvulle saakka lähes kaikki informaatiotutkimuksessa tehty tutkimus oli systeemi- tai järjestelmäorientoitunutta. Metodologiset valinnat järjestelmäkeskeisessä paradigmassa ovat keskittyneet posiitivistisen tieteenfilosofian ihanteen mukaisesti kvantitatiivisiin survey-menetelmiin.[19]

Järjestelmäkeskeisen tiedonhankintatutkimuksen keskeisiä kysymyksiä ovat:[20]

  • Eri informaatiojärjestelmien ja aineistojen käyttö
  • Informaatiojärjestelmän käytön esteet
  • Tyytyväisyys informaatiojärjestelmään

Selittävinä tekijöinä järjestelmäkeskeisessä paradigmassa on käytetty tyypillisesti mm. seuraavia tekijöitä:[20]

  • Demografiset tekijät
  • Muut yhteisölliset tekijät
  • Elämäntapa

Käyttäjäkeskeinen paradigma muokkaa

Vuonna 1986 Brenda Dervin ja Michael Nivan esittivät kritiikkiä järjestelmäkeskeistä paradigmaa kohtaan. Heidän mukaan tiedonhankintatutkimuksen perinteinen lähestymistapa perustuu liiaksi kirjasto- ja tietopalvelujärjestelmien intresseihin. Vaihtoehdoksi järjestelmäkeskeiselle paradigmalle he kehittivät niin kutsutun käyttäjäkeskeisen paradigman. Sen metodologisia lähtökohtia voidaan luonnehtia seuraavilla käsitteillä:[21]

  • Subjektiivisesti tulkittu informaatio
  • Konstruktiiviset, aktiiviset käyttäjät
  • Tilannekohtaisuus
  • Kokonaisvaltaisuus
  • Sisäinen käsitys informaatiosta
  • Systemaattinen yksilöllisyys
  • Laadullinen tutkimus

Käyttäjäkeskeinen paradigma on saanut myös osakseen kritiikkiä. Paradigman heikkoudeksi voidaan laskea liiallinen yksilökeskeisyys ja yhteiskunnallisten reunaehtojen unohtaminen. Reijo Savolaisen ja Ari Haasion mukaan tiedonhankintatutkimuksen kehittämiselle olisi eduksi, jos näitä kahta paradigmaa ei asetettaisi jyrkästi vastakkain, vaan koetettaisiin yhdistää niiden parhaita puolia.[22]

Tiedonhankintatutkimus Suomessa muokkaa

Suomessa tiedonhankintatutkimusta on harjoitettu pääosin Tampereen yliopistossa, mutta myös jonkin verran Åbo Akademissa ja Oulun yliopistossa. Tampereen yliopistossa tiedonhankintatutkimusta on harjoitettu 1990-luvulta lähtien. Vuodesta 2009 Tampereen yliopistossa tiedonhankintatutkimusta on harjoitettu informaatio ja mediakäytäntöjen tutkimiseen keskittyvän tutkimusryhmä RIMEn (Research Group on Information and Media Practices) piirissä.

Alan merkittävimpänä suomalaisena tutkijana voidaan pitää professori Reijo Savolaista Tampereen yliopistosta. Muita tunnettuja alan tutkijoita ovat mm. Sami Serola[23] ja Jarkko Kari[24].

Lähteet muokkaa

  • Haasio, Ari & Savolainen, Reijo: Tiedonhankintatutkimus osana informaatiotutkimusta oppimateriaalit.internetix.fi. 7.3.2011. Arkistoitu 16.10.2015.
  • Haasio, Ari & Savolainen, Reijo: Tiedonhankintatutkimuksen perusteet. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2004. ISBN 951-692-577-4.
  • Järvelin, Kalervo: Kaksi yksinkertaista jäsennystä tiedon hankinnan tutkimista varten. : Kirjastotiede ja informatiikka, (6(1):1-34, 1987, s. 18–24.
  • Kari, Jarkko: Mitä on tiedonkäyttö. : Ote informaatiosta. Johdatus informaatiotutkimukseen ja interaktiiviseen mediaan. Toim. Sami Serola, 2010, s. 116-154. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy. ISBN 978-951-692-773-5.
  • Marchionini, Gary: . Information seeking in electronic environments. Cambridge: Cambridge University Press, 1995. ISBN 0-521-44372-5.
  • Savolainen, Reijo: Tiedonhankintatutkimuksen lähtökohtia. : Ote informaatiosta. Johdatus informaatiotutkimukseen ja interaktiiviseen mediaan. Toim. Sami Serola, 2010, s. 75-115. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy. ISBN 978-951-692-773-5.
  • Savolainen, Reijo: Tiedontarpeet ja tiedonhankinta. Tiedon tie. Johdatus informaatiotutkimukseen. Toim. Ilkka Mäkinen, 1999, s. 73-109. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy. ISBN 951-692-448-4.
  • Serola, Sami: Kaupunkisuunnittelijoiden työtehtävät, tiedontarpeet ja tiedonhankinta (pdf) 7.3.2011. Tampere: Tampereen yliopisto. [vanhentunut linkki]

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Haasio & Savolainen 2004, s. 9.
  2. ↑ Savolainen 2010, s. 83.
  3. ↑ a b c Haasio & Savolainen: Tiedonhankintatutkimus: Tiedonhankintatutkimus osana informaatiotutkimusta oppimateriaalit.internetix.fi. Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 7.3.2011.
  4. ↑ Savolainen 2010, s. 80.
  5. ↑ a b Savolainen 2010, s. 76.
  6. ↑ Marchionini, s. 8.
  7. ↑ Savolainen 1999, s. 78.
  8. ↑ Savolainen 2010, s. 81.
  9. ↑ a b Haasio & Savolainen 2004, s. 27.
  10. ↑ Haasio & Savolainen 2004, s. 28.
  11. ↑ Haasio & Savolainen 2004, s. 29.
  12. ↑ a b c Haasio & Savolainen: Tiedonhankintatutkimus: Tiedonhankinnan keskeiset käsitteet oppimateriaalit.internetix.fi. Arkistoitu 18.10.2015. Viitattu 7.3.2011.
  13. ↑ Haasio & Savolainen 2004, s. 31–32.
  14. ↑ Kari, s. 116–154.
  15. ↑ Haasio & Savolainen 2004, s. 19–21.
  16. ↑ a b Haasio & Savolainen: Tiedonhankintatutkimus: Tiedonhankintatutkimuksen historiaa oppimateriaalit.internetix.fi. Arkistoitu 18.10.2015. Viitattu 7.3.2011.
  17. ↑ Haasio & Savolainen 2004, s. 49.
  18. ↑ Haasio & Savolainen 2004, s. 53.
  19. ↑ Haasio & Savolainen: Tiedonhankintatutkimus: Tiedonhankintatutkimuksen kaksi paradigmaa oppimateriaalit.internetix.fi. Arkistoitu 18.10.2015. Viitattu 7.3.2011.
  20. ↑ a b Haasio & Savolainen 2004, s. 56
  21. ↑ Haasio & Savolainen 2004, s. 56–58.
  22. ↑ Haasio & Savolainen 2004, s. 59–60.
  23. ↑ Serola, S:"http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-7603-7.pdf[vanhentunut linkki]", 7.3.2011
  24. ↑ Kari, J:"http://acta.uta.fi/pdf/951-44-5134-1.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)", 21.2.2011

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tiedonhankintatutkimus&oldid=20997152”