Avaa päävalikko
Vuoden I perustuslain kansilehti.

Vuoden I perustuslaki (myös vuoripuolueen perustuslaki) oli Ranskan ensimmäiselle tasavallalle vuonna 1793 säädetty perustuslaki, joka ei koskaan astunut voimaan. Lain nimi viittaa Ranskan vallankumouskalenteriin, jossa ajanlasku aloitettiin uudelleen tasavallan perustamisesta.

Ensimmäinen Ranskan vallankumouksen jälkeen säädetty perustuslaki, vuoden 1791 perustuslaki, oli päätetty hylätä jo elokuussa 1792 monarkian kumoamisen yhteydessä. Syyskuussa 1792 työnsä aloittanut kansalliskonventti oli tarkoitettu uudeksi perustuslakia säätäväksi kansalliskokoukseksi.[1] Se asetti lokakuussa 1792 Nicolas de Condorcet’n johtaman perustuslakikomitean, joka sai työnsä valmiiksi helmikuuhun 1793 mennessä, mutta tämä girondistien johdolla laadittu esitys hylättiin. Kun girondistit oli erotettu konventista kesäkuun 1793 alussa, vuoripuolueen edustajat asettivat uuden komitean, jota johti Marie-Jean Hérault de Séchelles ja johon kuuluivat muun muassa Georges Couthon ja Louis Antoine de Saint-Just. Tämä komitea sai esityksensä valmiiksi pikavauhtia 10. kesäkuuta mennessä ja se hyväksyttiin konventissa 24. kesäkuuta. Sen jälkeen se annettiin vielä paikallisten edustajakokousten vahvistettavaksi.[2] Perustuslain oli tarkoitus astua voimaan vallankumoussodan päätyttyä. Lakiteksti suljettiin juhlallisesti setripuiseen arkkuun konventin istuntosaliin.[1]

Vuoden I perustuslain mukaan lakiasäätävä kansalliskokous valittaisiin vuosittain. Äänioikeutettuja olisivat kaikki vähintään 21-vuotiaat miehet. Toimeenpanovaltaa edustaisi kansalliskokouksen valitsema 24-jäseninen toimeenpaneva neuvosto. Myös kansanäänestysten mahdollisuus mainittiin. Vuoden 1789 ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistuksessa mainittuihin oikeuksiin oli liitetty vielä oikeudet työhön, koulutukseen ja toimeentuloon.[1]

Sodan jatkumisen vuoksi vuoden I perustuslaki ei koskaan tullut voimaan. Kansalliskonventti päätti 10. lokakuuta 1793, että rauhan saavuttamiseen asti olisi voimassa poikkeuksellinen vallankumoushallinto. Terrorin ajan jälkeen vuonna 1795 säädettiin lopulta niin sanottu vuoden III perustuslaki.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Knut Mykland (suom. Heikki Eskelinen): Otavan suuri maailmanhistoria 13: Suuret vallankumoukset, s. 156, 160–161. Otava 1985.
  2. a b Colin Jones: The Longman Companion to the French Revolution, s. 17, 34, 70–72. Longman, Lontoo/New York 1988.