Voiskovitsa

Voiskovitsa[1] (ven. Во́йсковицы, Voiskovitsy) on maalaiskunta ja sen keskustaajama Leningradin alueen Hatsinan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee yhdeksän kilometriä Hatsinasta länteen. Kunnassa on 6 800 ja taajamassa 3 900 asukasta (vuonna 2017)[2].

Voiskovitsa
Войсковицы, Voiskovitsy
Voiskovitsan rautatieasema.
Voiskovitsan rautatieasema.
vaakuna
vaakuna

Voiskovitsa

Koordinaatit: 59°31′42″N, 29°57′37″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Hatsinan piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 31,27 km²
Väkiluku (2017) 6 800









Voiskovitsan kunta Hatsinan piirin kartalla.

MaantiedeMuokkaa

Voiskovitsan kunnan pinta-ala on 31,27 neliökilometriä. Se rajoittuu idässä ja etelässä Hatsinan piirin Suuren-Kolppanan, lounaassa Jelisavettinan, luoteessa Sääskelän ja pohjoisessa Puutostin kuntiin.[3] Pinta-alasta 34,3 % on metsää, 28,5 % maatalousmaata, 16,5 % teollisuus- ja muuta erikoisaluetta ja 15,5 % asuinaluetta[4].

Suurin osa kunnasta sijaitsee Inkerin ylängöllä. Se on pinnanmuodostukseltaan kaakkoon viettävää moreenitasankoa. Huomattavampia vesistöjä ei ole. Hyötykaivannaisiin kuuluvat dolomiitti, savi, hiekka ja turve.[5]

AsutusMuokkaa

Kuntaan kuuluu viisi asutuskeskusta: Voiskovitsan ja Novyi Utšhozin taajamat sekä Karstalan (ven. Karstolovo), Rääpisin eli Räpisin (Rjabizi) ja Tääkelin kylät[3]. Lisäksi on kaksi puutarhapalsta-aluetta[6]. Novyi Utšhozissa on varuskunta-alue,[7] joka asukkaita ei ole otettu huomioon kunnan tilastoissa[8]. Voiskovitsan taajaman ja Karstalan välissä sijaitsevaa entistä varuskuntaa ollaan sirtämässä kunnan haltuun[9]. Voiskovitsan kylä kuuluu Sääskelän kuntaan[2].

HistoriaMuokkaa

Voiskovitsan kylän lähellä on keskiaikaisia hautakumpuja[10]. Se mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1499/1500[11]. Seudulle muutti 1600-luvulla inkerinsuomalaisia uudisasukkaita, jotka kuuluivat Spankkovan ja Kolppanan luterilaisiin seurakuntiin. Eräissä kylissä asui myös ortodoksisia inkerikkoja ja myöhemmin virolaisia.[12]

Toisen maailmansodan aikana neuvostoarmeija kävi seudulla ankaria taisteluita Leningradia kohti hyökkääviä saksalaisia vastaan[11]. Saksalaismiehityksen aikana suomalaiset siirrettiin Suomeen, josta heidät sittemmin palautettiin Neuvostoliittoon. Myöhemmin vain harvat heistä pääsivät palaamaan kotiseudulleen.[12]

Liikenne, talous ja palvelutMuokkaa

Kunnan läpi kulkevat Kirovskin, Namkun, Hatsinan ja Haisevaisin välinen Pietarin eteläinen kehätie A-120, Hatsinan ja Opoljan välinen maantie sekä Namkun, Hatsinan, Veimarin ja Ivangorodin välinen rautatie. Kunnasta on linja-autoyhteydet Hatsinaan. Voiskovitsan asemalla pysähtyvät Pietarista Ivangorodiin ja Slantsyyn kulkevat paikallisjunat.[13]

Paikallisia elinkeinoja ovat teollisuus, maatalous ja palvelut. Kunnassa toimii lentokonemoottorien korjauspaja, puunjalostuslaitos, teräsbetonitehdas ja muita teollisuuslaitoksia. Maataloutta edustavat Voiskovitsan suurkanala ja kolme yksityistä maatilaa. Osa työvoimasta käy töissä Hatsinassa, naapurikunnissa tai Pietarissa.[14]

Palvelut ovat keskittyneet Voiskovitsan ja Novyi Utšhozin taajamiin. Niihin kuuluu kaksi lastentarhaa ja keskikoulua, taide- ja musiikkikoulut, kulttuuri- ja urheilukeskus ja upseerikerho kirjastoineen sekä kaksi pientä poliklinikkaa.[15]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 278. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio.
  2. a b Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti msu.lenobl.ru. 2017. Viitattu 30.5.2020.
  3. a b Materialy, s. 17.
  4. Materialy, s. 18.
  5. Materialy, s. 14–15.
  6. Materialy, s. 24.
  7. Materialy, s. 42.
  8. Materialy, s. 60.
  9. Materialy, s. 29.
  10. Materialy, s. 20.
  11. a b Voiskovitsy Kultura Leningradskoi oblasti. Viitattu 30.5.2020.
  12. a b Keski-Inkeri: kylä ja tiekartta (tekstiosa ja kyläluettelo). Ingriainfo oy, 1993. ISBN 951-96326-1-1.
  13. Materialy, s. 30–31.
  14. Materialy, s. 24–26.
  15. Materialy, s. 26–28.

Aiheesta muuallaMuokkaa