Avaa päävalikko

Jelisavettina[1] (ven. Елизаве́тино, Jelizavetino) on maalaiskunta ja sen keskustaajama Leningradin alueen Hatsinan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Suuren-Kolppanan ja Volossovan välisen maantien varrella[2] 15 kilometriä Hatsinasta länteen. Taajamassa on 3 100 ja kunnassa 5 000 asukasta (vuonna 2010)[3].

Jelisavettina
Елизаветино, Jelizavetino
vaakuna
vaakuna

Jelisavettina

Koordinaatit: 59°29′30″N, 29°47′30″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Hatsinan piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 128,48 km²
Väkiluku (2010) 5 000









Kunnan sijainti Hatsinan piirin kartalla.
Jelisavettinan asema ja Tillitsan kartano vuoden 1885 kartalla.
Tillitsan kartano 1900-luvun alussa.

Maantiede ja asutusMuokkaa

Jelisavettinan kunnan pinta-ala on 128,48 neliökilometriä. Se rajoittuu pohjoisessa Hatsinan piirin Sääskelän, idässä Voiskovitsan ja etelässä Suuren-Kolppanan kuntiin sekä lännessä Volossovan piiriin.[4] Pinta-alasta 45,4 % on metsää ja 44,5 % maatalousmaata[5].

Seutu kuuluu Inkerin ylänköön. Sen maisemaa leimaa kumpuileva tasanko. Kunnan alueella ei ole merkittäviä vesistöjä.[6] Hyötykaivannaisiin kuuluvat hiekka, sora, rakennuskivi ja turve[7].

Keskustaajaman lisäksi kuntaan kuuluu 25 kylää: Ahokylä (ven. Avkolevo), Aleksejevka, Eetu (Edu), Holopitsa (Holopovitsy), Häyskälä (Jaskelevo), Isora (Ižora), Jormonia (Jermolino), Koivula (Bereznevo), Kolotitsa (Kolodezi), Luiskentsa eli Luiskenitsa (Luiskovitsy), Molkkova eli Smolkkova (Smolkovo), Orloskoi (Nataljevka), Osnaakka (Oznakovo), Pornitsa eli Suuri-Pornitsa (Bolšije Bornitsy), Pulliala (Puljevo), Rapala (Rabolovo), Saappola (Zapolje), Spankkova, Tarovitsa (Tarovitsy), Tillitsa, Tupitsa (Dubitsy), Uusikylä (Novaja), Vilhosi eli Pieni-Pornitsa (Malyje Bornitsy), Vironkylä (Verolantsy) ja Volkova (Volgovo). Jelisavettinassa asuu 60 % kunnan asukkaista. Toiseksi suurin asutuskeskus on 1 100 asukkaan Spankkova.[3]

HistoriaMuokkaa

Seudun asutus kuului keskiajalla Novgorodin Vatjan viidenneksen Kaprion kihlakunnan Tillitsan pogostaan. Ruotsin vallattua Inkerin 1600-luvulla sinne muutti suomalaisia uudisasukkaita, jotka myöhemmin muodostivat venäläisten ja inkerikkojen ohella huomattavan osan alueen väestöstä.[8]

Inkerinsuomalaiset kuuluivat ennen toista maailmansotaa Spankkovan ja Kupanitsan luterilaisiin seurakuntiin. Saksalaismiehityksen aikana inkeriläiset siirrettiin Suomeen, josta heidät sittemmin palautettiin Neuvostoliittoon. Vain harvat heistä onnistuivat palaamaan kotiseudulleen.[9]

Jelisavettinan taajama on syntynyt 1870-luvulla Hatsinan ja Ivangorodin välistä rautatietä rakennettaessa. Se on saanut nimensä läheisessä Tillitsan kylässä kartanon omistaneen Jelizaveta Trubetskajan mukaan. 1800-luvun lopussa seudulle syntyi huvila-asutusta.[2]

Liikenne, talous ja palvelutMuokkaa

Kunnasta on hyvät maantieyhteydet Hatsinaan ja Pietariin. Sen koillispuolella kulkee Pietarin eteläinen kehätie ja itäpuolella Pietarin ja Pihkovan välinen valtatie. Jelisavettinan kautta kulkee Hatsinan ja Opoljan välinen maantie sekä Namkun ja Ivangorodin välinen rautatie, jolla on henkilöliikenteen asema. Linja-autoreitit johtavat Hatsinaan ja Volossovaan.[10]

Paikallisista elinkeinoista tärkein on maatalous. Suurin maatalousyritys on Spankkovossa toimiva Niva-1, joka tuottaa maitoa, lihaa, viljaa ja rehua. Jelisavettinassa toiminut maatalousyritys Družba on konkurssitilassa. 65 % työvoimasta työskentelee kunnan ulkopuolella, lähinnä Voiskovitsassa, Hatsinassa ja Pietarissa.[11]

Keskustaajaman palveluihin kuuluvat lastentarha, peruskoulu, keskikoulu, kulttuuritalo, kirjasto ja paikallissairaala. Eräitä julkisia palveluja on myös Spankkovassa. Kunnassa toimii ammattikoulun tasoinen Valtion talous-, finanssi-, oikeus- ja teknologiainstituutin maatalousteollinen tiedekunta.[12] Jelisavettinassa on vuonna 2005 avattu puinen Vladimirin Jumalanäidin ikonin kirkko[2].

NähtävyydetMuokkaa

Seudulta on löydetty useita keskiaikaisia kurgaanihautoja. Tillitsan 1760-luvulla rakennettu tyyliltään klassistinen kartano on valtakunnallinen suojelukohde. Muita rakennusmuistomerkkejä ovat vuonna 1765 pystytetty Tillitsan ortodoksinen ja 1833 rakennettu Spankkovan luterilainen kirkko, jotka ovat nykyään raunioina. Historialliset kohteet liittyvät toiseen maailmansotaan.[13]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 81. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2.
  2. a b c Kultura Leningradskoi oblasti enclo.lenobl.ru. Viitattu 15.2.2014. (venäjäksi)
  3. a b Generalnyi plan, s. 12–13.
  4. Generalnyi plan, s. 12.
  5. Generalnyi plan, s. 29.
  6. Generalnyi plan, s. 17, 19.
  7. Generalnyi plan, s. 26.
  8. Generalnyi plan, s. 13–14.
  9. Keski-Inkeri: kylä ja tiekartta (tekstiosa ja kyläluettelo). Ingriainfo oy, 1993. ISBN 951-96326-1-1.
  10. Generalnyi plan, s. 98–101.
  11. Generalnyi plan, s. 13, 78.
  12. Generalnyi plan, s. 89–93.
  13. Generalnyi plan, s. 33–48.

Aiheesta muuallaMuokkaa