Vladimir Dal

venäläinen kirjailija, tietokirjailija ja kansatieteilijä

Vladimir Ivanovitš Dal (ven. Влади́мир Ива́нович Даль, ukr. Володимир Іванович Даль, Volodymyr Ivanivytš Dal); (22. marraskuuta (J: 10. marraskuuta) 1801 Lugansk, Venäjän keisarikunta4. lokakuuta (J: 22. syyskuuta) 1872 Moskova, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen kirjailija, sanakirjantekijä ja kansatieteilijä.[1]

Vladimir Dal. Vasili Perovin maalaus vuodelta 1872.
Julia Andre (1816—1838), ensimmäinen vaimo. Joseph-Eustathius Vivien, 1830-luku.
Dalin sanakirjan toisen laitoksen nimiölehti vuodelta 1880.

Perhe ja suku muokkaa

Vladimir Dal (Dahl) syntyi Venäjän kansalaisuuden ottaneen tanskalaisen[2] kaivoksen lääkärin Johan Christian Dahlin, ven. Иван Матвеевич Даль; Ivan Matjevitš Dal (1764-1821) ja saksalaissyntyisen Julia Kristoforovnan, os. Freytagin kuusilapsiseen perheeseen Venäjän keisarikunnan silloisen Uuden Venäjän kuvernementin Luganskin kylässä, joka nykyisin tunnetaan Luhanskin kaupunkina Ukrainassa.[1]

Isä Johan oli teologi ja erittäin kielitaitoinen. Hän osasi saksaa, englantia, ranskaa, venäjää, jiddišiä, latinaa, kreikkaa ja hepreaa, joten Katariina II kutsui hänet Pietariin hovikirjastonhoitajan virkaan. Johan Dahl suoritti lääketieteen opintonsa Jenassa ja sai vuonna 1792 luvan harjoittaa lääkärin tointa Venäjällä. Äiti Julia puhui sujuvasti viittä kieltä ja hänen isoäitinsä Maria Francisca Regina Freytag os. Pfundgeller oli kääntäjä. Palveluksistaan aatelistolle Mustanmeren laivaston vanhempi lääkäri Ivan Matvejevitš sai vuonna 1814 oikeuden kouluttaa lapsensa Pietarin laivaston kadettijoukoissa julkisilla varoilla.[2]

Vladimir Dal meni naimisiin vuonna 1833 Julia Andren (1816-1838) kanssa. Heille syntyi kaksi lasta: Leo (1834-1878) ja Julia (1838 -1864). Leskeksi jäänyt Dal meni naimisiin vuonna 1840 Jekaterina Lvovna Sokolovan (1819-1872), Napoleonin sodan sankarin tyttären kanssa. Tässä avioliitossa syntyi kolme tytärtä: Maria (1841-1903), Olga (1843) ja Jekaterina (1845).[3]

Koulutus ja tieteellinen ura muokkaa

Vladimir sai perusopetuksensa kotona, jossa luettiin paljon ja arvostettiin painettua sanaa. Hän aloitti opiskelun 11-vuotiaana Pietarin merisotakoulussa vuosina 1814–1819 ja palveli vuoteen 1826 saakka laivastossa Itämerellä ja Mustallamerellä, mutta joutui eroamaan jatkuvan merisairauden vaivaamana. Vuonna 1826 hän kirjoittautui Tarton yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan ja kustansi opintonsa opettamalla venäjää, kunnes vuonna 1828 sai valtion apurahan. Vuonna 1829 hän valmistui lääkäriksi ja kirurgiksi ja työskenteli jo sitä ennen kenttälääkärinä mm. Venäjän-Turkin sodassa ja vuosina 1833-1859 virkamiehenä, kunnes jäi eläkkeelle valtioneuvoston jäsenenä.[3]

Hän erikoistui kaihileikkauksiin ja pystyi operoimaan sekä vasemmalla että oikealla kädellään yhtä hyvin. Kirurgintyön jätettyään häntä kiinnosti edelleen optalmologia ja homeopatia. Dal julkaisi ensimmäisen homeopatiaa käsittelevän artikkelin Venäjällä Sovremennik-lehdessä vuonna 1838. Tarton vuosinaan hän ystävystyi Nikolai Jazykovin, Vasili Žukovskin ja runoilija Aleksandr Feodorovitš Voeikovin (1779-1839) kanssa. Vuonna 1838 Dal valittiin Pietarin tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäseneksi hänen laatimansa Orenburgin seudun kasvi- ja eläinkokoelman perusteella.[1]

Kirjallinen ura muokkaa

Vuonna 1827 Aleksandr Voeikovin Slavjanin-lehti (ven. Славянин) julkaisi Dalin ensimmäiset runot. Vuonna 1830 Dal julkaisi proosaa; hänen tarinansa "Mustalainen" (ven. Цыганка) julkaistiin "Moskovan lennätin" -lehdessä (ven. Московский телеграф). Dal alkoi jo varhain kerätä venäjän kielen sanastoa mm. eri paikkakunnilta tulleilta sotilailta toimiessaan lääkärinä sotasairaalassa 1828-1829 ja venäläistä kansanperinnettä.[2]

Vuonna 1832 hän julkaisi joukon satuja ja vuosina 1833–1839 neliosaisen tarinakokoelman "Satuja Lugansk-kasakasta" (ven. Были и небылицы Казака Луганского, Byli i nebylitsy Kazaka Luhanskogo). Kirjailijanimellä Kazak Luganski Dal julkaisi realistisia kansankuvauksia ja kertomuksia kuten "Sotilaan vapaa-aika" (ven. Солдатские досуги, Soldatskije dosugi) vuonna 1843 ja "Merimiehen vapaa-aika" (ven. Матросские досуги, Matrosskije dosugi) vuonna 1853. Suomalaista kansanluonnetta ja tyypillisiä ammatteja (hopeoitsija, nokikolari, ajuri) hän kuvasi kirjoitelmassaan Pietarin tsuhnat (ven. Цухонцы Питере, Tšuhontsy Pitere) vuonna 1861. Vuosina 1861–1862 ilmestyi yli 30 000 sananlaskua ja sanontaa käsittävä kokoelma Poslovitsy russkogo naroda (ven. Пословицы русского народа).[1]

Hän joutui Kolmannen osaston eli keisarin salaisen poliisin kuulusteluihin vuonna 1832 Tarton yliopiston venäläisen kirjallisuuden laitokselle tekemänsä väitöskirjan "Venäjän tarinoita" (ven. Русские сказки) vuoksi. Väitöskirjan katsottiin olevan tyyliltään sopimattoman alaluokkainen ja pilkkaavan hallintoa sekä sisältävän sotilaalle sopimatonta valittamista. Dal pelastui syytteiltä entisen esimiehensä kenraaliluutnantti Fjodor Ridigerin ja kruununperillisen kotiopettaja Vasili Žukovskin vetoomusten avulla. Mutta hänen venäläisten satujen kokoelmansa myymätön painos vedettiin pois myynnistä.[3]

Dalin päätyö on neliosainen venäjän kielen selittävä sanakirja Tolkovyi slovar živogo velikorusskogo jazyka (ven. Толковый словарь живого великорусского языка, ensimmäinen laitos 1863–1866), jonka parissa hän työskenteli yli viisikymmentä vuotta. Se sisältää yli 200 000 venäjän kirja- ja kansankielen sekä murteiden sanaa, jotka on järjestetty kantasanoittain (osittain virheellisesti) pesyeiksi. Sanakirjassa on paljon fraseologismeja, sananlaskuja, sanontoja ja kansatieteellistä aineistoa. Se sisältää myös tekijänsä lainasanojen korvaamiseksi keksimiä uudissanoja. Dal sai sanakirjastaan Venäjän tiedeakatemian Lomonosovin palkinnon ja kunnia-akateemikon arvonimen vuonna 1863.[3]

Perintö muokkaa

Dal osasi kahtatoista kieltä, mm. turkkia, ja häntä pidetään yhtenä Venäjän ensimmäisistä turkologeista. Kirjeessään slavofiilimieliselle kustantaja Aleksandr Košeleville nimeltä "Muistio lukutaidosta" (ven. Заметкой о грамотности) hän vastusti talonpoikien luku- ja kirjoitustaidon opetusta, koska se hänen mielestään johtaisi huonoon suuntaan ilman henkistä ja moraalista koulutusta. Tätä mielipidettä vastustivat ankarasti Nikolai Tšernyševskin Sovremennik-lehdessä kirjailija ja historioitsija Jevgeni Petrovitš Karnovitš (1823-1885) sekä Nikolai Dobroljubov.[2]

Dal oli uskonnoltaan luterilainen mutta kääntyi kuolinvuoteellaan ortodoksiksi. Itä-Ukrainan kansallinen yliopisto Luhanskissa, yksi Ukrainan tiedeyliopistoista, on nimetty Volodymyr Dalin (eli Vladimir Dalin) mukaan.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Bolšaja sovetskaja entsilopedija, tom 7, s. 513. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1972.
  2. a b c d Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Dal Vladimir Ivanovitš. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
  3. a b c d Russki jazyk: entsiklopedija, s. 64. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1979.
  4. Sh’idnoukrajinskyi natsionalnyi universitet imeni Volodymyra Dalja Itä-Ukrainan kansallinen yliopisto (SNU im. V. Dalja), snu.lg.ua. Arkistoitu 10.11.2014. Viitattu 10.11.2014. (ukrainaksi)

Aiheesta muualla muokkaa