Avaa päävalikko

Vingåkerin kunta (ruots. Vingåkers kommun) on Södermanlandin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Södermanlandiin ja Närkeen. Kunnan keskustaajama on Vingåker.[3]

Vingåkerin kunta
vaakuna
vaakuna
Vingåker Municipality in Södermanland County.png
Valtio Ruotsin lippu Ruotsi
Lääni Södermanlandin lääni
Maakunta Södermanland ja Närke
Keskustaajama Vingåker
Kuntakoodi 0428
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 370,32 km²
Väkiluku (31.12.2015)  ([2]) 8 953
 – Tiheys 24,2 as./km²









Sävstaholm-omenalajikkeen emopuu.
Forsbyn kalkkilouhos.

Kunnan maapinta-ala on 370,32 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 8 953 henkeä (31.12.2015).[2]

Hyvin pieni alue kunnan länsiosassa sijaitsee Närken maakunnassa.[4] Kunnan keskustaajama on Vingåker. Vingåkerin naapurikuntia ovat Katrineholm, Finspång ja Örebro. Kunnassa sijaitsee Sävstaholmin linna.

Vuonna 2007 kunnassa oli 80,48 km² peltoa,[5] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[6] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 21,6 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Sisällysluettelo

Kuntajaon kehitysMuokkaa

Västra Vingåkerin maalaiskuntaan perustettiin vuonna 1903 Vingåkerin taajaväkinen yhdyskunta, jota kutsuttiin myös nimellä Bondestad. Yhdyskunta lakkautettiin vuonna 1962, ja samana vuonna kunnan nimeksi tuli pelkästään Vingåker. Vuoden 1952 kuntauudistus ei vaikuttanut kunnan alueeseen, mutta vuoden 1971 kuntauudistuksessa Vingåkeriin liitettiin Österåkerin seurakunta jaetusta Julitan maalaiskunnasta.

VaakunaMuokkaa

Vaakunaselitys: Jaetussa kilvessä kultaisella pohjalla vihreä tammi ja vihreällä pohjalla humalanranka. (Ruotsiksi Sköld, kluven av guld, vari en grön ek, och grönt, vari en humleranka av guld.)

Vaakuna vahvistettiin Västra Vingåkerin maalaiskunnalle vuonna 1941. Tammi otettiin Oppundan kihlakunnan käyttämästä sinetistä ja humalanranka viittaa humalanviljelykseen. Vaakuna rekisteröitiin uuden kunnan käyttöön vuonna 1974. Vingåkeriin kuuluu osa entisestä Julitan maalaiskunnasta, jolla oli oma vaakuna.

VäestönkehitysMuokkaa

Vingåkerin kunnan väestönkehitys 1950–2010
Vuosi Asukkaita
1950
  
10 530
1955
  
10 594
1960
  
10 118
1965
  
9 525
1970
  
9 679
1975
  
9 519
1980
  
9 750
1985
  
9 721
1990
  
9 937
1995
  
9 862
2000
  
9 186
2005
  
9 269
2010
  
8 893
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[7]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[8]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 1 107 12,4
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 175 2,0
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 559 6,2
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 7 112 79,4

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 192 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 2,2 prosenttia kunnan väestöstä. Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 5,2 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 219 Suomessa syntynyttä,[10] mikä vastasi 2,2 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 177 927 kruunua.[11] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 46 000 kruunua.[12]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[13]

  • 0–17-vuotiaat: 19,9 %
  • 18–64-vuotiaat: 56,9 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 23,3 %

ElinkeinotMuokkaa

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[14][15] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 4,4 3,9
  jalostus 30,9 31,0
  palvelut 62,6 63,4
  tuntematon 2,1 1,8
  Työpaikkoja ja työllisiä 3 183 3 890
  työpaikkaomavaraisuus 81,8

TaajamatMuokkaa

Kunnassa on 4 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 66,0 prosenttia.[16] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 3 022 asukasta.[16] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[17]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Vingåker 4 282
2 Högsjö 713
3 Baggetorp* 494[18]
4 Marmorbyn 382

Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain, ja edellä on merkitty kunkin taajaman tähän kuntaan kuuluvan osan väestö. Koko Baggetorpin taajamassa on 502 asukasta, ja se kuuluu pieniltä osin myös Katrineholmin kuntaan.[18]

PientaajamatMuokkaa

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[19]

KunnanvaltuustoMuokkaa

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Vingåkerin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2014[20]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014
  Maltillinen kokoomus 3 3 4 4 4 3 5 5 5 4 6 7 5
  Keskustapuolue 9 10 8 7 5 5 5 4 3 3 3 2 2
  Liberaalit 5 4 5 3 4 4 3 2 1 2 1 1 1
  Kristillisdemokraatit 1 1 1 1 1 1 2 1 3 3 2 2 1
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 1 2 3 2 5 6 2 1 2 2
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 16 16 16 18 18 18 16 17 15 16 18 15 12
  Vasemmistopuolue 1 1 1 1 1 1 1 1 2 1 1 1 1
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 5
  Muut 0 0 0 0 0 0 1 0 0 4 3 4 2
  Yhteensä[21] 35 35 35 35 35 35 35 35 35 35 35 35 31

PiiritMuokkaa

 
Kartta Vingåkerin kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

SeurakunnatMuokkaa

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[22]

  • Västra Vingåker
  • Österåker

Historialliset seurakunnatMuokkaa

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[23] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Västra Vingåker (Vingåker)
  • Österåker

KirkotMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b Folkmängd i riket, län och kommuner 31 december 2015 och befolkningsförändringar 2015 (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  3. Vingåker Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Viitattu 4.7.2016.
  4. Kartsök och ortnamn (Översiktskartan) Lantmäteriet. (ruotsiksi)
  5. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  7. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  8. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  9. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  10. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  11. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  12. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  13. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  14. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  15. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  16. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  17. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  18. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  19. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  20. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2014 19.11.2014. Statistiska centralbyrån. Viitattu 19.11.2014. (ruotsiksi)
  21. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  22. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  23. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vingåkerin kunta.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Vingåkers kommun