Avaa päävalikko

Ville Ojanen

suomalainen toimittaja, joka sisällissodan jälkeen pakeni Neuvosto-Venäjälle (1893 Terijoki - 1938 Moskova)

Ville (Villehard) Ojanen (ven. Виллигарт Густавович Оянен, Villigart Gustavovitš Ojanen, 30. joulukuuta 1893 Terijoki23. kesäkuuta 1938 Moskova) oli suomalainen toimittaja, joka sisällissodan jälkeen pakeni Neuvosto-Venäjälle ja työskenteli siellä muun muassa SKP:n ja Kominternin tehtävissä.

Ville Ojanen syntyi Hollolassa talonpoikaisperheeseen, jolla oli varaa palkata ulkopuolista työvoimaa. Myöhemmin Ojanen määritteli kotinsa "kulakkitaloudeksi". Ojanen valmistui ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lukiosta vuonna 1913, minkä jälkeen hän työskenteli toimittajana Savon Työmiehessä.[1] Ojanen opiskeli Helsingin yliopistossa. Sisällissodan aikana hän toimi kansanvaltuuskunnan liikenneasiain osaston raha-asiain toimikunnan rahastonhoitajana. Paettuaan Venäjälle Ojanen osallistui SKP:n perustavaan kokoukseen, työskenteli puoluetehtävissä ja suoritti punakomentajakurssin. Vuosina 1922–1928 hän oli Lännen vähemmistökansojen kommunistisen yliopiston opettaja.[2]

Vuosina 1930–1931 Ojanen opetti Kominternin Lenin-koulussa Moskovassa poliittista taloustiedettä ja talouspolitiikkaa.[1] Vuosina 1931–1932 hän toimi Karjalan ASNT:n kansankomissaarien neuvoston suunnitteluosaston johtajana ja vuodesta 1932 jälleen Lenin-koulun opettajana. 1920-luvulla hän kuului Kustannusliike Kirjan hallintoon ja vuonna 1932 Kommunisti-lehden toimituskuntaan. Ojanen toimi myös Kominternin maasihteeristössä. Hän kuului SKP:n keskuskomitean ulkomaantoimistoon vuosina 1936–1937.[3] SKP:ssä hän oli Otto-Wille Kuusisen läheinen tukija.[1]

Ojanen vangittiin helmikuussa 1938, tuomittiin kuolemaan syytettynä osallistumisesta neuvostovastaisen suomalaisen kapinallisjärjestön toimintaan ja ammuttiin Moskovan lähellä Butovossa. Hänen maineensa puhdistettiin vuonna 1955.[4]

Ojasen vaimo Aino Pesonen kuului myös SKP:n perustajiin. Hän työskenteli Lenin-koulun suomalaissektorin sihteerinä. Pesonen säästyi 1930-luvun vainoilta ja eli vuoteen 1975 saakka.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Joni Krekola: Stalinismin lyhyt kurssi. Suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938 (SKS 2006) Bibliotheca Historica 105, s. 177, 324, 380, 381, 385, 426.
  2. Harjula, Mirko: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917–1922, s. 436. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-742-7.
  3. Harjula, Mirko: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917–1922, s. 436–437. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-742-7.
  4. Žertvy polititšeskogo terrora v SSSR lists.memo.ru. Viitattu 7.8.2010. (venäjäksi)