Avaa päävalikko

Versowood Group Oy (vuoteen 2005 Vierumäen Teollisuus Oy, alkuaan Kollin saha) on Heinolan Vierumäellä sijaitseva puunjalostusyritys.

Versowood
Tunnuslause Puulla on syynsä
Yritysmuoto osakeyhtiö
Toimitusjohtaja Ville Kopra
Puheenjohtaja Sakari Tamminen
Toimiala mekaaninen puunjalostus
Liikevaihto Nousua 278 milj. € (2013)[1]
Henkilöstö 750
Omistaja Ville & Pekka Kopra
Kotisivu www.versowood.fi

Vuonna 2015 Versowood on Suomen suurin yksityinen sahatavaran tuottaja ja jalostaja.[2]

Puunkäsittelyssä käytettävien aineiden vuoksi on Vierumäen tuotantoalue määritelty Päijät-Hämeen liiton Päijät-Hämeen maakuntakaavassa määritelty yhdeksi neljästä Päijät-Hämeen maakunnan Seveso-direktiivi III:n mukaisesta suuronnettomuusvaarallisesta laitoksesta. Sen merkintä maakuntakaavassa on tkem1. [3]

HistoriaMuokkaa

Sahat ja liimapuutehtaatMuokkaa

Yritys perustettiin vuonna 1946 Härkälän kylään. Se koostui alun perin sahasta, jonka perustamista muut alueen sahat vastustivat. Vuonna 1965 alettiin rehusiilojen ja laitureiden valmistusta varten kyllästää puuta, aluksi suolakyllästyksellä. Vuonna 1972 aloitettiin liimapuutuotanto myös rakennusten kantavia rakenteita varten. Vuonna 1990 Vierumäen Teollisuus siirtyi Kollin perheeltä Kopran perheelle. Vuonna 1997 konsernin tytäryhtiöksi ostettiin Otavan saha Mikkelistä.

Vuonna 2000 rakennettiin Novalamin tehdas Vierumäen sahan viereen. Se on kolmannen sukupolven liimapuutehdas, joka käynnistyi saman vuoden elokuussa. 2001 ostettiin Laminated Lumber Oy Kotkasta. Sen tuotannosta 90 % vietiin Japanin markkinoille. Kotkan liimapuutehdas lopetti toimintansa vuonna 2008.[4]

Vuonna 2004 Versowood osti Paloheimo Wood Oy:n, joka koostuu sahasta, höyläämöstä, välisäletuotannosta (tavaramerkki HGB) kaikkine tuotantolaitoksineen. Vuonna 2014 Versowood osti Vapo Timber Oy:n Hankasalmen sahan.[5]

 
Versowood-areena-jäähalli nimettiin Mestis-joukkue Peliittojen sponsori Versowoodin mukaan.

PakkaustehdasMuokkaa

Vuonna 2002 ostettiin Pentre Finland Oy, joka valmistaa puisia ja vanerisia keloja sekä pakkauslaatikoita. Vuonna 2004 Versowoodin Riihimäen tehdas (entinen Paloheimo Wood) alkoi valmistaa kuormalavoja.

KiinteistöveroMuokkaa

Versowood tuli tunnetuksi ehdotuksestaan kiinteistöverosta metsämaalle [6].

VaalirahoitusMuokkaa

Vaali- ja puoluerahoitusvalvonnan ilmoituksen mukaan Versowood on antanut yhteensä 14 900 euron arvosta vaaliavustusta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ja vuoden 2018 presidentinvaaleissa.[7]

Jaetut avustuksetMuokkaa

Rahoituksen saaja Presidentinvaalit 2018 Eduskuntavaalit 2015
Sauli Niinistö 10 000 € -
Sanni Grahn-Laasonen (Kokoomus) - 3000 €
Jutta Urpilainen (SDP) - 1900 €


Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Ismo Virta: Suomen suurimmat yritykset, Talouselämä 20/2014, sivu 42–43.
  2. Konserni Versowood. Viitattu 25.12.2015.
  3. http://www.paijat-hame.fi/wp-content/uploads/2015/09/maakuntakaava2014-LIITEOSA_20170220_web.pdf
  4. http://www.kymensanomat.fi
  5. Vapon Hankasalmen saha Versowood Oy:n omistukseen, Versowood Oy. Viitattu 25.5.2014.
  6. Metsälehti, 15.1.2008
  7. Vaalirahoitusvalvonta: Vaalirahailmoitukset vaaleittain vaalirahoitusvalvonta.fi. Viitattu 10. huhtikuuta 2019. Suomi