Verenseisautus

(Ohjattu sivulta Verenseisottaja)

Verenseisautus on kansanparannuksen ja šamanismin tapa seisauttaa verenvuoto haavasta. Verenseisautus tapahtuu loitsujen tai rukouksen avulla, sanan voimalla.[1] Ilmiö tunnetaan kirjallisuuslähteiden mukaan eri puolilla maailmaa. Sitä ei ole juurikaan tutkittu lääketieteellisesti.[2] Plasebovaikutusta lukuun ottamatta tehdyissä vaikuttavuustutkimuksissa ei ole löydetty todisteita verenseisautuksen vaikuttavuudesta.[3] Verenseisautusta on tutkittu enemmän folkloristiikan, uskontotieteen, etnologian, sosiologian ja kulttuuriantropologian kuin lääketieteen näkökulmasta.[2]

Suomalaisen tai karjalaisen verenseisauttajan verenseisautussanat olivat usein kalevalamittainen loitsu tai rukous. Rukouksen tai loitsun muoto riippui siitä, hakiko parantaja voimansa jumalasta vai kalevalaiseen tapaan luonnosta. Loitsussa kerrottiin usein, että veren tarkoituksen ja kotipaikan tuli olla ihmisessä. Sanat saattoivat sisältää myös verenvuodosta kärsivän nimen ja syntymäajan. Kalevalan yhdeksännessä luvussa Ukko lukee haavoittuneelle Väinämöiselle verenseisautussanat:

"Piäty, veri, vuotamasta,
hurme, huppelehtamasta,
päälleni päräjämästä,
riuskumasta rinnoilleni!
Veri, seiso kuni seinä,
asu, hurme, kuni aita,
kuin miekka meressä seiso,
saraheinä sammalessa,
paasi pellon pientaressa,
kivi koskessa kovassa!"

Verenseisauttajia on edelleen muun muassa Keski-Pohjanmaalla yleisesti. Sikäläisen uskomuksen mukaan verenseisautuksen teho perustuu salaisiin, Raamatusta tai Kalevalasta peräisin oleviin sanoihin, joita on kolmea eri vahvuutta. Sanojen ääneenlausuminen on kiellettyä, ja ne menettävät tehonsa julkistettaessa.[3]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Kansanparantaja (Verbalistit-alaotsikon alla) Suomen kansanparantajaseura ry. Arkistoitu 8.9.2006. Viitattu -15. maaliskuuta 2024 kello 02.15 (UTC).
  2. a b Kysymyksen katselu: "Onko ns. verenseisautus tieteellisesti todistettu..." iGS Tietohuoltoasema. 2005. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu -15. maaliskuuta 2024 kello 02.15 (UTC). [vanhentunut linkki]
  3. a b Lääket. lis, tutkija Heikki Hemmilä: Pohjalainen kansanparannus TULE-vaivojen hoidossa (PDF) (Maagiset hoitomuodot -alaotsikon alla, s. 20) Niveltieto. 2006. Suomen Nivelyhdistys ry. Arkistoitu 12.10.2006. Viitattu -15. maaliskuuta 2024 kello 02.15 (UTC).
Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.