Venäjän kansanäänestykset miehitetyillä Ukrainan alueilla 2022
Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Uudesta nimestä ei kuitenkaan ole päästy selvyyteen. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Venäjä järjesti 23.–27. syyskuuta 2022 niin kutsutut kansanäänestykset sen helmikuussa aloittamassa hyökkäyksessä Ukrainaan valtaamillaan Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueilla siitä, tulisiko alueet liittää Venäjään. Yleisen arvion mukaan tulokset oli päätetty etukäteen.[1] Vaaliviranomaisten mukaan Venäjään liittymistä kannatti Donetskissa yli 99 prosenttia, Luhanskissa yli 98 prosenttia, Hersonissa yli 87 prosenttia ja Zaporižžjassa yli 93 prosenttia äänestäneistä.[2]

Äänestykset eivät noudattaneet Ukrainan lakia tai kansainvälisiä säädöksiä, niihin ei päästetty riippumattomia vaalitarkkailijoita ja merkittävä osa alueiden väestöstä oli paennut Venäjän hyökkäystä.[3] Lisäksi ukrainalaisten mukaan ihmisiä on muun muassa uhkailtu, viety väkisin äänestämään, kielletty poistumasta alueilta ennen äänestysten päättymistä ja uhattu ottaa vangiksi, jos he eivät äänestä.[4]
TuloksetMuokkaa
Donetskin ja Luhanskin alueetMuokkaa
Kansanäänestys Donetskin alueella | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Donetskin alueen liittäminen Venäjän federaatioon |
|||||||||||||
Sijainti | Venäjän miehittämä Donetskin alue | ||||||||||||
Ajankohta | 23.–27. syyskuuta 2022 | ||||||||||||
Tulokset | |||||||||||||
|
|||||||||||||
|
Kansanäänestys Luhanskin alueella | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Luhanskin alueen liittäminen Venäjän federaatioon |
|||||||||||||
Sijainti | Venäjän miehittämä Luhanskin alue | ||||||||||||
Ajankohta | 23.–27. syyskuuta 2022 | ||||||||||||
Tulokset | |||||||||||||
|
|||||||||||||
|
Hersonin alueen miehitetyt osatMuokkaa
Kansanäänestys Hersonin alueella | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Hersonin alueen liittäminen Venäjän federaatioon |
|||||||||||||
Sijainti | Venäjän miehittämä Hersonin alue | ||||||||||||
Ajankohta | 23.–27. syyskuuta 2022 | ||||||||||||
Tulokset | |||||||||||||
|
|||||||||||||
|
Zaporižžjan alueen miehitetyt osatMuokkaa
Kansanäänestys Zaporižžjan alueella | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Zaporižžjan alueen liittäminen Venäjän federaatioon |
|||||||||||||
Sijainti | Venäjän miehittämä Zaporižžjan alue | ||||||||||||
Ajankohta | 23.–27. syyskuuta 2022 | ||||||||||||
Tulokset | |||||||||||||
|
|||||||||||||
|
SeurauksetMuokkaa
Kansanäänestysten seurauksena Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ilmoitti, että Ukraina ei aio neuvotella Venäjän kanssa.[5]
Jopa Kiina, joka oli ollut Venäjän hyökkäyksen alkamisesta lähtien sen läheisin liittolainen, kommentoi kansanäänestyksiä kriittisesti.[6]
LisäpakotteetMuokkaa
Euroopan unioni ilmoitti lisäävänsä pakotelistalleen henkilöitä, jotka olivat vastuussa kansanäänestysten järjestämisestä.[1] Yhdysvallat lisäsi pakotteita Venäjän puolustusteollisuudelle ja venäläisviranomaisille mukaan lukien muun muassa loput valtioduuman jäsenet.[7] Myös Yhdistynyt kuningaskunta määräsi lisää pakotteita.[4]
Alueiden liittäminen VenäjäänMuokkaa
Venäjän johdon odotettiin käyttävän kansanäänestysten tuloksia oikeutuksena alueiden liittämiselle Venäjään. Venäläinen Vedomosti arvioi äänestyksen päättymispäivänä, että Venäjä saattaa liittää miehittämänsä neljä aluetta ja Krimin itseensä yhdeksänneksi federaatiopiirikseen[8]. Venäjän tulkinnan mukaan sen vuodesta 2014 miehittämä Krim kuuluisi jo eteläiseen federaatiopiiriin[4].
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja neljän alueen Venäjän tukemien nukkehallitusten johtajat allekirjoittivat 30. syyskuuta sopimukset, joilla alueet liitetään Venäjään.[9] Valtioduuma hyväksyi ja ratifioi liittymissopimukset 3. lokakuuta yksimielisesti. Jokaisesta neljästä alueesta äänestettiin erikseen ja jokaisessa äänestyksessä liittymisen puolesta äänestäneitä oli tulostaulun mukaan enemmän kuin äänestäjiä.[10]
Katso myösMuokkaa
LähteetMuokkaa
- ↑ a b EU aikoo lisätä pakotelistalleen "kansanäänestysten" järjestäjät Yle Uutiset. 27.9.2022. Viitattu 28.9.2022.
- ↑ Valekansanäänestysten tulos Ukrainassa oli odotetunlainen – Donetskissa yli 99 prosentin väitetään äänestäneen Venäjään liittymisen puolesta Itä-Häme. 28.9.2022. Viitattu 28.9.2022.
- ↑ Pyy, Tomi: Venäläismediat: Ylivoimaisesti suurin osa ”kansanäänestyksissä” äänestäneistä kannattaa Venäjään liittymistä Helsingin Sanomat. 27.9.2022. Viitattu 28.9.2022.
- ↑ a b c Simojoki, Niilo: Ukrainalaisalueiden valekansanäänestyksissä ei jännitetty tuloksia vaan sitä, mitä Venäjä niillä tekee Aamuposti. 27.9.2022. Viitattu 28.9.2022.
- ↑ Zelenskyi: Ukraina ei aio neuvotella Venäjän kanssa "kansanäänestysten" jälkeen Yle Uutiset. 28.9.2022. Viitattu 28.9.2022.
- ↑ Jopa Kiinalta vastareaktio Venäjän "kansanäänestyksille" Ukrainassa MTV Uutiset. 24.9.2022. Viitattu 4.10.2022.
- ↑ Yhdysvallat asettaa uusia pakotteita Venäjälle – Stoltenberg: Laiton maankaappaus Keskisuomalainen. 30.9.2022. Viitattu 4.10.2022.
- ↑ Occupied Ukrainian Regions Could Form Single Russian District Upon Annexation – Vedomosti The Moscow Times. 27.9.2022. Viitattu 28.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Venäjä saanut tuomitsevia lausuntoja eri puolilta maailmaa – Biden: ”Petollista toimintaa” Demokraatti. 30.9.2022. Viitattu 4.10.2022.
- ↑ Lehtonen, Atte: Venäjän duuma hyväksyi Ukrainan alueiden liittämisen – ääniä annettiin enemmän kuin paikalla oli äänestäjiä Iltalehti. 4.10.2022. Viitattu 4.10.2022.
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venäjän kansanäänestykset miehitetyillä Ukrainan alueilla 2022 Wikimedia Commonsissa