Vappu Orlov

suomalainen kustannustoimittaja ja suomentaja

Vappu Orlov (s. 19. toukokuuta 1943 Savonlinna)[1] on suomalainen kustannustoimittaja ja kirjallisuuden suomentaja, joka on erikoistunut venäläisten kertojien suomentamiseen. Hän työskenteli 33 vuotta Tammen käännetyn kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana, missä hän vastasi osaltaan muun muassa Keltainen kirjaston kustannusohjelmasta.[1] Orlov on suomentanut muiden muassa Grigori Baklanovin, Mihail Saltykov-Štšedrinin, Nikolai Leskovin, David Landesin, Eduard Uspenskin ja Mihail Šiškinin teoksia.[2] Venäjän lisäksi Orlov on suomentanut myös englannista ja ruotsista.[1]

Orlov opiskeli venäjää Helsingin yliopistossa professori Igor Vahrosin johdolla ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1974, minkä jälkeen hän opiskeli Moskovan ja Leningradin yliopistoissa 1974–1975. Orlov työskenteli Tammessa kustannustoimittajana 1970–1973 ja 1976–2006. Käännöskirjallisuuden lisäksi hän toimitti tietosanakirjoja ja sarjakuvia.[1] Orlov on edistänyt ulko- ja kotimaisten sarjakuvien julkaisemista 1980-luvulta lähtien. Hän on ollut muun muassa Enki Bilalin, Hunt Emersonin ja Sempén sarjakuvien suomennosten kustannustoimittaja ja ollut valikoimassa Tammen kustannusohjelmaan suomalaisia sarjakuvantekijöitä, kuten Heikki Paakkasen, Sami Toivosen & Timo Varpion, Jii Roikosen ja Ville Tietäväisen. Vuonna 2006 Suomen sarjakuvaseura nimesi hänet sarjakuvaneuvokseksi.[3]

Vuonna 2000 Orlov sai ansioituneelle kustannustoimittajalle myönnettävän Alvar Renqvist -palkinnon.[4] Hänelle myönnettiin Mikael Agricola -palkinto vuonna 2016 Mihail Šiškinin romaanin Neidonhius suomennoksesta.[5] Vuonna 2018 Orlov sai kirjallisuuden valtionpalkinnon.[6]

Teokset muokkaa

Palkinnot ja tunnustukset muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Leppänen, Veli-Pekka: Legendaarinen suomentaja Vappu Orlov on huolissaan kulttuuri­siltojen katkeamisesta Venäjän kanssa HS.fi. 16.5.2023. Viitattu 17.5.2023.
  2. Vappu Orlov (Arkistoitu sivu) Kääntöpiiri.fi. Arkistoitu 15.8.2017. Viitattu 14.5.2017.
  3. Sarjakuvaneuvos Vappu Orlov Suomen sarjakuvaseura. Viitattu 14.5.2017.
  4. Alvar Renqvist -palkinto Suomen Kirjasäätiö. Viitattu 27.11.2018.
  5. Mikael Agricola -palkinto Vappu Orloville ja J. A. Hollon palkinto Renja Salmiselle Kirjasampo.fi. 8.4.2016. Viitattu 8.4.2016.
  6. Valtionpalkinto 16 taiteilijalle 27.11.2018. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 27.11.2018. Viitattu 27.11.2018.

Aiheesta muualla muokkaa