Freelancetoimittaja

(Ohjattu sivulta Vapaa toimittaja)

Freelancetoimittaja, vapaa toimittaja tai vapaa journalisti, vapaammin myös free, on toimittaja, joka ei ole työsuhteessa mihinkään tiedotusvälineeseen, vaan myy työpanostaan tai työn tuloksia, kuten artikkeleita, tiedotusvälineille.

Freelancetoimittaja voi olla erikoistunut johonkin tiettyyn tiedotusvälineen lajiin, kuten lehdistöön, televisioon, radioon, uutistoimitukseen tai verkkomediaan. Hän voi myös olla monimediatoimittaja, jolloin hän tuottaa sisältöä samanaikaisesti kahteen tai useampaan tiedotusvälineen muotoon, esimerkiksi uutispätkiä televisioon ja niihin perustuvia artikkeleja lehteen.

Freelancetoimittajia työllistävät muun muassa sanoma- ja aikakauslehdet, uutistoimistot, verkkojulkaisut, sähköiset viestimet sekä niitä palvelevat tuotantoyhtiöt, kirjankustannustalot, viestintätoimistot sekä erilaiset yhteisöt yrityksistä järjestöhin ja viranomaisiin.[1] Juttujen ohella freelancetoimittaja voi myydä muitakin palveluita, kuten valokuvausta, juttujen käsittelyä julkaisukuntoon, julkaisujen taittoa sekä kokonaisten julkaisujen toimitustyötä.

Freelancetyön taloudelliset järjestelyt muokkaa

Freelancertoimittajalla ei ole pysyvää työsuhdetta, vaan hän työskentelee toimeksiantosuhteessa. Freelancer ei näin ollen ole palkansaaja, vaan esimerkiksi työttömyysturvaan liittyvissä asioissa yrittäjä. Freelancerin tulee myös huolehtia itse pakollisesta yrittäjäeläkevakuutuksesta (YEL) sekä vapaaehtoisista vakuutuksista, kuten tapaturmavakuutuksesta.

Freelancertoimittaja voi järjestää työskentelynsä taloudelliset puitteet useammalla tavalla. Yksinkertaisin tapa on hankkia toimeksiantajalle esitettävä freelance-verokortti, jossa on arvioituun bruttotuloon perustuva kiinteä pidätysprosentti.[2] Muita mahdollisia toimintamuotoja ovat eri yritysmuodot: toiminimi, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö ja osuuskunta[3].

Freelancetoimittajat Suomessa muokkaa

Suomessa on noin 1300 Journalistiliiton lehdistön freelancereiden yhdistykseen, Suomen freelance-journalistit ry:een, kuuluvaa freelancetoimittajaa.[4][5] Myös monet opiskelijat toimivat freelancereina, mutta usein he eivät kuulu ammattiyhdistyksiin.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Vehviläinen, Savolainen: Free-opas 2002, http://www.freet.fi/hyvatietaa/opas98/ (Arkistoitu – Internet Archive), luku 2, kpl. 3
  2. Verohallinto: Muu tulonsaaja (freelancerit) vero.fi. Viitattu 29.10.2010.
  3. Suomen freelancejournalistit ry. Hyvä tietää, http://www.freet.fi/hyvatietaa/verok/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. http://www.freet.fi/osasto/ (Arkistoitu – Internet Archive) (määrä tarkistettu 21.9.2012)
  5. Vehviläinen, Savolainen: Free-opas 2002, http://www.freet.fi/hyvatietaa/opas98/ (Arkistoitu – Internet Archive), luku 2, kpl. 1

Aiheesta muualla muokkaa