Valo merellä – Suomen majakat 1753–1906

kirja

Valo merellä – Suomen majakat 1753–1906 (ruots. Ljuset till havs - Finlands fyrar 1753-1906) on vuonna 2009 ilmestynyt suomalaisista majakoista kertova teos, jonka pääkirjoittaja on merikapteeni, majakkahistorioitsija Seppo Laurell. Toinen kirjoittaja ja valokuvaaja on Petri Porkola. Teoksen on julkaissut John Nurmisen Säätiö, jonka yksi tehtävä on vaalia suomalaisen merenkulun ja merihistorian perinnettä. Teoksessa on valokuvien ohella majakoiden alkuperäisiä arkkitehtuuripiirustuksia ja muuta historiallista aineistoa sekä myös toteutumattomia suunnitelmia.[1] Materiaali on peräisin Kansallisarkistosta, Suomen merimuseosta ja Merenkulkulaitoksesta.[2]

Valo merellä
– Suomen majakat 1753–1906
Kansikuva: Johan Knutson, Hankoniemen majakka
Kansikuva: Johan Knutson, Hankoniemen majakka
Kirjailija Seppo Laurell
Kuvittaja Petri Porkola (valokuvat)
Kieli suomi, ruotsi
Genre merihistoria
Kustantaja John Nurmisen Säätiö
Julkaistu 2009
Ulkoasu Olavi Hankimo
Sivumäärä 360
ISBN 978-952-9745-28-9
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Teoksessa selvitetään majakoiden synty- ja rakennushistoria sekä majakka-arkkitehdit ja rakennuttajat varsin perusteellisesti. Toteutumattomista suunnitelmista esitellään muun muassa Engelin suunnitelma Harmajan majakaksi. Kivisen rakennuksen sijasta Harmajalle tuli vuosikymmeniä myöhemmin teräksinen rakennelma, jota aikanaan vielä korotettiin kiviperustalla, kun majakka osoittautui liian matalaksi.[3] Esiteltävistä majakoista kaksi rakennettiin Ruotsin vallan aikana, ensimmäisenä Utö 1753, loput Venäjän vallan aikana, viimeisenä Bengtskärin majakka 1906.[4]

Teoksen ytimen muodostavat majakkapiirustukset, joiden olemassaolo tuli tietoon 1900-luvun lopussa, mutta niiden sijainti Kansallisarkistossa selvisi vasta 2007.[2]

Majakoiden tarve merenkulun apuna on vähentynyt satelliittipaikannuksen vuoksi, ja niiden valotehoa ja valon kantomatkaa on siksi vähennetty, vaikka teknisesti mahdollisuudet ovat toiset kuin entisaikojen pellavaöljylyhtyjen aikaan. Esimerkiksi Ahvenanmeren Lågskärin valon kantomatka on supistettu 18 meripeninkulmasta 11:een.[5] Mutta matkailullisesti ne kiinnostavat nykyihmisiä yhä enemmän. Niiden kiinnostavuutta ovat lisänneet tunnetut arkkitehdit ja myös Tove Jansson, jonka muumitalon esikuva on Pellingin saaristossa sijainnut Glosholmin majakka. Sen tienoilla Jansson vietti lapsuutensa kesiä.[2][4] Majakoiden ylläpitoon eivät riitä vain valtion ja kuntien rahat, joten matkailu on rapistumisen uhkaamien majakoiden pelastus.[6]

Teos oli vuoden 2009 Tieto-Finlandia-palkintoehdokas.[1] Suomen kirjataiteen komitea palkitsi teoksen yhtenä vuoden 2009 kauneimpana kirjana.

LähteetMuokkaa

  1. a b John Nurmisen säätiö, Lehdistötiedote, 20.11.2009
  2. a b c Hilkka Kotkamaa, Majat pelastivat merenkulun, Suomen merenkulku 10–11/2009, s. 55.6
  3. Sari Sainio, Miksi Harmajaan ei rakennettu Engelin piirtämää majakkaa? Aamulehti 23.11.2009 s. B18
  4. a b Thure Malmberg, Våra fyrar lyser i elegant bok, Hufvudstadsbladet 21.10.2009
  5. Laurell s. 32
  6. Hannu Marjanen, Majakan armoille jääminen kiehtoo matkailijoita. Salon Seudun Sanomat, 11.10.2009

Aiheesta muuallaMuokkaa