Vahtivuori
Vahtivuori on Kuopion keskustana tunnettuun alueeseen kuuluva kaupunginosa ydinkeskustan ja Kallaveden välissä. Vahtivuoren etelärajana on Minna Canthin katu, länsirajana Vuorikatu, pohjoisrajana Suokatu ja itänä rajan muodostaa Kallavesi.[1] Vahtivuoren naapurikaupunginosia ovat Maljalahti pohjoisessa, Väinölänniemi etelässä ja Multimäki lännessä.[1]
Vahtivuori | |
---|---|
Satamassa sijaitseva makasiiniravintola Albatrossi ja Vahtivuoren kerrostaloja. |
|
Kaupunki | Kuopio |
Koordinaatit | |
Kaupunginosa nro | 2 |
Lähialueet | Maljalahti, Väinölänniemi ja Multimäki |
Muun muassa Kuopion tuomiokirkko, Kuopion museo, Kuopion taidemuseo, Snellmanin koulu ja Kuopion matkustajasatama sijaitsevat Vahtivuoren kaupunginosassa.[1] Alueella sijaitsee myös esimerkiksi Muikkuravintola Sampo. Kuopion matkustajasataman äärellä järjestetään vuosittain useita tapahtumia, kuten Kuopion viinijuhlat.
Kaupunginosa on muuttunut ihmistoiminnan, muun muassa maanrakennustoiminnan seurauksena huomattavasti runsaan sadan vuoden aikana. Vielä 1900-luvun alussa Kallaveden pinta ulottui lähes Maaherrankadulle asti välillä Suokatu–Lukkarinkatu. Maa-ala on kasvanut siis merkittävästi, ja alueelle on noussut uusia kerrostaloja.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Kuopion karttapalvelu: Vahtivuori (Kartalla esitettäviä tietoja voi valita ja karttapohjaa vaihtaa vasemman yläkulman valikoista) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 16.7.2018.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vahtivuori Wikimedia Commonsissa
- Keskusta (kuopio.fi)
Kaupunginosat (numerojärjestyksessä) |
001 Väinölänniemi · 002 Vahtivuori · 003 Maljalahti · 004 Multimäki · 005 Kuopionlahti · 006 Hatsala · 007 Niirala · 008 Haapaniemi · 009 Itkonniemi · 010 Männistö · 011 Linnanpelto · 012 Puijonlaakso · 013 Savilahti · 014 Peipposenrinne · 015 Särkiniemi · 016 Kettulanlahti · 017 Rahusenkangas · 018 Rönö · 019 Rypysuo · 020 Päiväranta · 021 Julkula · 022 Sorsasalo · 023 Kelloniemi · 024 Levänen · 025 Jynkkä · 026 Neulamäki · 027 Puijo · 028 Niuva · 029 Neulaniemi · 030 Kolmisoppi · 031 Neulalampi · 032 Litmanen · 033 Lehtoniemi · 034 Pirtti · 035 Pitkälahti · 036 Hiltulanlahti · 037 Rautaniemi · 038 Kiviharju · 039 Vanuvuori · 040 Melalahti · 041 Kurkimäki · 042 Vehmersalmi · 043 Karttula · 050 Nilsiä · 051 Tahko · 060 Maaninka · 061 Keskisaari · 070 Juankoski · 071 Säyneinen |
---|---|
Asuinalueita |
Inkilänmäki · Kettulanlahti · Petonen · Saarijärvi · Saaristokaupunki |