Karttula (kaupunginosa)

Kuopion kaupunginosa
Tämä artikkeli käsittelee Karttulan kirkonkylän taajamasta muodostettua Kuopion kaupunginosaa. Karttula on myös aiempi, vuonna 2011 Kuopioon liitetty kunta.

Karttula on Kuopion 43. kaupunginosa, joka on muodostettu kuntaliitoksen jälkeen aiemman Karttulan kunnan kirkonkylän taajamasta. Se sijaitsee maanteitse noin 45 kilometriä Kuopion keskustasta länteen.[2][3] Tilastokeskuksen mukaan Karttulan kirkonkylän taajaman pinta-ala oli 2,80 neliökilometriä ja siellä asui vuonna 2016 yhteensä 839 ihmistä.[1] Koko Karttulassa (aiemman kunnan alueella) asuu noin 3 500 henkeä.[3]

Karttula
Kissakuusen koulun ja Karttulan kirjaston yhteinen uudisrakennus valmistui Karttulaan vuonna 2018.
Kissakuusen koulun ja Karttulan kirjaston yhteinen uudisrakennus valmistui Karttulaan vuonna 2018.
Kaupunki Kuopio
Suuralue Karttula
Koordinaatit 62.8964°N, 26.9706°E
Kaupunginosa nro 43
Pinta-ala 2,80 km² [1]
Väkiluku 839[1] (31.12.2016)

Kuopion Karttulan kaupunginosassa toimii muun muassa Kissakuusen koulu ja Karttulan kirjasto. Kirkonkylällä toimii myös neuvola, hammashoitola ja terveysasema, asiamiesposti, Alko, päivittäistavarakauppa, rautakauppa, apteekki, ravintola, huoltoasema, paloasema, Karttulan kirkko ja seurakuntatalo, tilitoimistoja, kukkakauppa-hautauspalvelu, parturi-kampaamoja, optikko ja pitseria. Karttulatasossa toimii kaupungin ja Kelan yhteinen palvelupiste sekä asukastupa (Jussintupa). Palveluasumista tarjoavat Ierikanpihan ryhmäkoti ja Pihlajakodit.[2][3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2016 (Karttulan kk.) Tilastokeskus, stat.fi. Arkistoitu 24.7.2018. Viitattu 26.7.2018.
  2. a b Kuopion karttapalvelu: Karttula (Kartalla esitettäviä tietoja voi valita ja karttapohjaa vaihtaa vasemman yläkulman valikoista) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 26.7.2018.
  3. a b c Karttula. Vehreä ja vireä maaseutukaupunginosa Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 26.7.2018.