Pitkälahti

Kuopion kaupunginosa

Pitkälahti on kaupunginosa Kuopion kaupungissa, noin 10 kilometriä kaupungin keskustasta etelään. Se kuuluu Petosen suuralueeseen. Vuonna 2015 kaupunginosaan kirjattiin 602 asukasta.[1] Valtatie 5 ja sen länsipuolella kulkeva Savon rata jakavat kaupunginosaa läntiseen ja itäiseen osaan. Kaupunginosaan ulottuu etelästä Kallaveteen kapealla salmella liittyvän Koiraveden Pitkälahti, jonka perukalla seisoo aiempi saha valtatielle näkyvine savupiippuineen. Lännessä kaupunginosan rajana on Matkus (järvi) ja pohjoisessa suurimmalta osaltaan Karttulantie. Naapurikaupunginosia ovat pohjoisessa Neulalampi (kaupunginosa 31), idässä Litmanen (32), etelässä Hiltulanlahti (36) ja lännessä Kiviharju (38).[2]

Pitkälahti
Kaupunki Kuopio
Suuralue Petosen puistokaupunki
Kaupunginosa nro 35
Väkiluku 602 (2 015)[1]
Pitkälahden saha ja Pitkälahden pohjukkaa Kuopion Pitkälahden kaupunginosassa.
Pitkälahden ABC-liikenneasema, S-market ja Prisma rauta. Pitkälahden ABC sijaitsee valtatien 5 läheisyydessä.

Kauppapaikoista merkittävin on ABC-liikennemyymälä, siihen liittyvä S-Market ja Prisma rauta -sisustus- ja rakentamistavaratalo.[3]

Pitkälahdessa toimii myös esimerkiksi liha- ja kalajalostusyritys Lihaniekka.[4]

Pitkälahden saha

muokkaa

Pitkälähdessa sijaitsee myös vanha saha, joka oli toiminnassa 1911–1971. Sahan perusti liikemies Heikki Peura. Alueella oli 50-luvulla paljon asutusta. Myös Pitkälahden koulu (nykyään alakoulu ja neuvola) on perustettu 1933 sahan työntekijöiden lapsien vuoksi.

Pitkälahteen oli sijoittunut hieman alle 200 työpaikkaa (1.1.2008)[5].

Lähteet

muokkaa
  1. a b Arkistoitu kopio Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Arkistoitu 19.9.2016. Viitattu 12.8.2016.
  2. Kuopion karttapalvelu (Aluejaot-kohdasta tehdään valinta Kaupunginosat) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 12.8.2016.
  3. Kodin Terra Pitkälahteen (pdf) Viikkosavo. 8.10.2008. Viitattu 8.1.2009.[vanhentunut linkki]
  4. Yritys (Arkistoitu – Internet Archive) lihaniekka.fi
  5. Kuopion työpaikat ja elinkeinorakenne 1.1.2008. Kuopion kaupungin yrityspalvelu, 2008. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.1.2009). (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa