Avaa päävalikko

Vaajavirta on Leppävedestä Päijänteeseen laskeva suhteellisen lyhyt joki Jyväskylässä (aiemmin Jyväskylän maalaiskunnassa). Siinä on neljä koskea: Vaajakoski, Naiskoski, Haapakoski[1] ja Yläkoski eli Ylinenkoski[1], joista Vaajakoski ja Naiskoski on padottu.

Vaajavirta
Vaajavirtaa Naissaaren eteläkärjestä kuvattuna
Vaajavirtaa Naissaaren eteläkärjestä kuvattuna
Alkulähde Leppävesi
Laskupaikka Päijänne
Maat Suomi
Pituus 4,7 km
Virtaama 141 /s

Kumpaankiin koskeen on rakennettu vesivoimalaitos, joista vain uudempi on vielä toiminnassa, vanhempi on muussa käytössä. Koskien välissä on Naissaari, jossa järjestetään lukuisia tapahtumia. Saaren nimi saattaa perustua siihen, että kun metsästäjät ennen vanhaan ylittivät Vaajavirran, he jättivät naisensa ja lapsensa Naissaareen[2].

Joen kaksi muuta saarta ovat Varassaari ja Lapinsaari. Vaajavirrassa kulkee Keiteleen kanavan eteläisin osa, Vaajakosken kanava. Valtatiet 4, 9, 13, 23 ylittävät Vaajavirran Naissaaren kautta ja Jyväskylä–Pieksämäki-rata Haapakosken kohdalta.[1]

HistoriaaMuokkaa

Vaajakoskella eroteltiin pohjoisesta Keski-Suomesta tulevia tukkeja edelleen kuljetettavaksi laivalla Päijänteellä. Suuri tukkien erottelupaikka sijaitsi Vaajavirran alajuoksulla Varassaaren ja Hupelin välissä.

Tukinerottelussa työskentelevien määrä oli 1940-luvulla noin 300. Vuosina 1945–1961 Vaajavirran erottelupaikan kautta uitettiin 8–12 miljoonaa tukkia vuodessa. Tukinuiton merkitys alkoi vähentyä 1950-luvulla maantiekuljetusten lisääntyessä. Viimeinen uittokesä oli 1964, jolloin Vaajavirran kautta kulki enää kaksi miljoonaa tukkia.

Vaajakosken keskustan, Tölskän ja Savonmäen jätevedet laskettiin pitkään puhdistamattomina Vaajavirtaan.[3] Jätevesiputki sijaitsi hieman vanhan voimalaitoksen alapuolella.

KuviaMuokkaa

Vaajavirtaa Naissaaren itärannalta kuvattuna, takana Jyväskylä-Pieksämäki-rata
Vaajavirtaa Uimalanniemestä kuvattuna
Vanhan voimalaitoksen pato avattuna
Talvista Vaajavirtaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Kansalaisen Karttapaikka kansalaisen.karttapaikka.fi. Viitattu 1.9.2010.
  2. Antti Kolu: Kylä virran rannalla
  3. Vaajakoski-lehti, 1978, nro 27. Jyväskylän maalaiskunta:

Aiheesta muuallaMuokkaa