Tulopolitiikka
Tulopoliittinen kokonaisratkaisu Vuosi
Liinamaa I 1969
Liinamaa II 1970
UKK-sopimus 1970
HL-sopimus 1972
Lindblom-sopimus 1974
Miettusen välitys 1976
Liinamaan suositus I ja II 1977 ja 1978
Somerto–Oivio-sopimus 1979
Pekkas-sopimus 1980 ja 1981
Pekkas-sopimus 1984 ja 1985
Toimihenkilö-tupo ja VHS-sopimus 1986 ja 1987
Talous- ja tulopoliittinen yhdistelmäratkaisu 1989
Kallio-sopimus I ja II 1990 ja 1991
Ihalainen–Kahri sopimus 1992
Talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittinen sopimus 1996 ja 1997
Tupo-sopimus 1998 ja 1999

UKK-sopimus oli Suomessa 8. joulukuuta 1970 allekirjoitettu järjestyksessään kolmas tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Sillä sovittiin keväällä pidettyjen eduskuntavaalien jälkeen edellisestä tulopoliittisesta sopimuksesta (Liinamaa II) avoimeksi jääneet kohdat, kuten SAK oli syksyllä vaatinut.[1]

Sopimusneuvotteluissa SAK tavoitteli palkansaajien kansantulo-osuuden kasvattamista. Neuvottelut eivät edenneet, jolloin presidentti Urho Kekkonen teki välitysesityksen. Esitys hyväksyttiin, mutta yhdeksän SAK:n jäsenliittoa, mm. Metalli ja Rakennusala, jättäytyivät sopimuksen ulkopuolelle. Seurauksena oli lakkoliikehdintää ja alakohtaisia sopimuksia, joissa työntekijät saivat UKK-sopimusta paremmat ehdot.

Ehdotuksellaan presidentti Kekkonen oli tietoisesti asettunut kommunisteja ja Neuvostoliiton suurlähettilästä Aleksei Beljakovia vastaan. SKP:n taholta UKK-sopimus ja presidentti saivatkin osakseen jyrkkää kritiikkiä.[1] Tohtori Jukka Tarkka pitää UKK-sopimuksen vastaista lakkoilua osana "uusia vaaran vuosia", jolloin suurlähettiläs Aleksei Beljakov pyrki väittämän mukaan ohjaamaan Suomen väkivallattomasti sosialismiin.[2] Urho Kekkonen loukkaantui syytöksistä, joiden mukaan sopimuksella torjuttiin pienituloisten palkansaajien oikeutetut vaatimukset. Kekkonen piti sopimuksen inflaatiota hillitseviä vaikutuksia nimenomaan köyhien asemaa parantavana saavutuksena.[1]

UKK-sopimuksen mukainen minimipalkka oli kolme markkaa tunnilta ja 516 markkaa kuukaudelta. Ratkaisuun sisältyi myös määräys työntekijöiden vuosiloman pidentämisestä neljään viikkoon, mikä toteutui vuonna 1973.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Suomi, Juhani: Taistelu puolueettomuudesta. Urho Kekkonen 1968-1972, s. 490-507. Otava, 1996. ISBN 951-1-13548-1.
  2. Jukka Tarkka: Beljakov aloitti uudet vaaran vuodet http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/06-04-05.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. http://netti.sak.fi/sak/tupo/tupo30v1.html#1970

Aiheesta muualla muokkaa