Liinamaa I
| Tulopolitiikka | |
| Tulopoliittinen kokonaisratkaisu | Vuosi |
| Liinamaa I | 1969 |
| Liinamaa II | 1970 |
| UKK-sopimus | 1970 |
| HL-sopimus | 1972 |
| Lindblom-sopimus | 1974 |
| Miettusen välitys | 1976 |
| Liinamaan suositus I ja II | 1977 ja 1978 |
| Somerto–Oivio-sopimus | 1979 |
| Pekkas-sopimus | 1980 ja 1981 |
| Pekkas-sopimus | 1984 ja 1985 |
| Toimihenkilö-tupo ja VHS-sopimus | 1986 ja 1987 |
| Talous- ja tulopoliittinen yhdistelmäratkaisu | 1989 |
| Kallio-sopimus I ja II | 1990 ja 1991 |
| Ihalainen–Kahri sopimus | 1992 |
| Talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittinen sopimus | 1996 ja 1997 |
| Tupo-sopimus | 1998 ja 1999 |
Liinamaa I on Suomessa 27. maaliskuuta 1968 solmittu ensimmäinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Se nimettiin tuolloin valtakunnansovittelijana ja neuvotteluiden vetäjänä toimineen Keijo Liinamaan mukaan. Pääneuvottelijoina olivat työnantajien STK:n toimitusjohtaja Päiviö Hetemäki ja työntekijäiden SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläinen.
Sopimuksen osapuolina olivat kaikki keskeiset työmarkkinajärjestöt SAJ:ä lukuun ottamatta ja valtio. Siinä sovittiin työehtosopimusten puitteista ja niihin liittyvistä laajemmista kokonaisuuksista. Vakauttamissopimuksena se oli käänteentekevä ja merkitsi työmarkkinajärjestöjen, etenkin SAK:n ja STK:n, roolin korostumista. Presidentti Kekkonen piti sopimusta poikkeuksellisen merkittävänä.[1]
Sopimuksen erityisiä uudistuksia olivat:
- indeksiehtojen poistaminen mm. indeksitileiltä
- talouspoliittinen valtuuslaki hintojen ja vuokrien valvontaan
- jäsenmaksuperintäsopimus
Sopimus oli yksivuotinen ja sitä seurasi seuraavana vuonna Liinamaa II -sopimus. Tulopoliittista sopimusta vastaan osoitettiin myös kritiikkiä: mm. SKP katsoi, että se rajoittaa poliittisen toiminnan mahdollisuuksia voimassaolonsa aikana.
Lähteet
muokkaa- ↑ Suomi, Juhani: Taistelu puolueettomuudesta. Urho Kekkonen 1968-1972, s. 19. Otava, 1996. ISBN 951-1-13548-1