Avaa päävalikko

Tybrind Vigin mesoliittinen asuinpaikka sijaitsee Fynin saaren länsirannalla Tanskassa ja se edustaa yhtä parhaiten säilynyttä ja arkeologisesti tutkittua myöhäisen Ertebøllen kulttuurin asuinpaikkaa. Materiaalin ajoitukset asettuvat ajanjaksolle 5 500–4 000 eaa.. Kaivaukset olivat ensimmäiset Tanskassa, jotka suoritettiin koko ajan veden alla. Haasteelliset tutkimukset kannattivat, sillä laaja löytöaineisto sisälsi myös orgaanista materiaalia, mikä on kaivauskohteen erityispiirre. Kohteesta löytyi muun muassa lähes ehjä ruuhi, kattava lajitelma meloja ja jousia sekä runsaasti kalastusvälineitä. Kohteesta tuli heti eräs Tanskan kuuluisimmista arkeologisista kaivauskohteista.[1]

Tybrind Vig
Sijainti

Tybrind Vig
Koordinaatit 55°23′3″N, 9°50′4″E
Valtio Tanska
Historia
Tyyppi asuinpaikka
Huippukausi mesoliittinen kausi

Asuinpaikan muinainen ympäristöMuokkaa

Ennen Tybrind Vigin asuttamista, paikka oli syvällä sisämaassa. Jääkauden aikana suuret mannerjäätiköt sitoivat suuren määrän vettä itseensä ja valtamerien vedenpinta aleni kymmeniä metrejä. Tämä paljasti Pohjanmerellä suuria alueita nykyistä merenpohjaa ja esimerkiksi Tanskan nykyiset salmet ja saaret olivat tällöin maatuneet, ja Vähä-Beltin keskellä virtasi joki, joka keräsi vetensä Jyllannin niemimaan itäpuolelta ja yhtyi pohjoisempana Iso-Beltin kautta laskevaan jokeen.[2][3]

Boreaalisella- ja atlantisella ilmastokaudella meri kohosi peittäen asteittain alleen edellä mainitut mainitut maa-alueet. Merenpinnan kohoaminen siirsi merenrantaa lähemmäksi Tybrind Vigiä ja jossakin vaiheessa aikajakson 6 000−5 000 eaa. välillä jokisuisto sijaitsi Vähä-Beltin pohjoispäässä. Kun meri kohosi edelleen, muuttui Vähä-Belt salmeksi, joka huuhtoi saareksi muuttuneen Fynin rantoja lähes nykyisellä korkeudella.[2]

Tybrind Vig oli tuolloin laguuni, jota suojasi pitkänomainen niemi tai saari Vähä-Beltin suunnalta tulevalta aallokolta. Sisälle laguuniin pääsi melomaan ainakin pohjoisessa sijainneen kapean aukon kautta. Matalassa laguunissa vesi oli vähäsuolaista merivettä, johon sekoittui makeaa vettä laguuniin purkautuvien ojien kautta. Merenpohja oli hiekkaa, kiviä ja mutaa, jossa kasvoi kaislikkoa ja merilevää. Lähiseudun tiheät metsät kasvoivat enimmäkseen tammea, mutta myös muita lehtipuita kuten lehmusta ja jalavaa, sekä pihtaa. Rantoja peittivät hasselpähkinä, leppä ja koivu.[1][4][5]

TutkimuksetMuokkaa

Arkeologian ja sukeltamisen harrastaja Hans Dal kertoo olleen ystäviensä kanssa etsimässä arkeologisia esineitä Tybrind Vigin lahdella vuonna 1975. Koska päivä ei ollut tuottoista, otti hän harppuunansa ja lähti sukeltaen kalastamaan. Noin 300 metriä rannasta näki hän merenpohjassa tummemman alueen, josta erottui paljon osterinkuoria, piikiven kappaleita ja puunrunkoja. Näiden joukosta löytyivät myös villisian alaleuan luu, joitakin sarven kappaleita, kivisiä työkaluja ja työstettyä puuta.[6]

Hans Dal otti ystävineen yhteyttä Moesgårdin museoon samana vuonna. Tutkimukset aloitettiin vuonna 1978 suoritetuilla koekaivauksilla, joita johti Søren Andersen. Veden alla työskennellen poistettiin kaivausalueelta jopa metrin verran mutaa ja savea. Mudan joukosta löydettiin piikiveä, eläinten luita, sarvia, puuta ja puuesineitä, keramiikan sirpaleita, lehtiä, hedelmiä, siemeniä, oksia ja puunrunkoja. Kun huomattiin, että jäännösten säilyvyys oli ollut erittäin hyvä, kannatti aluetta tutkia vielä useita vuosia eteenpäin. Kaivaukset lopetettiin vuonna 1988.[4][6][1]

KaivausalueMuokkaa

Kaivettu materiaali löytyi 250 metrin päästä rannasta noin 2−3 metrin syvyydestä. Siellä otollisin alue käsitti Hans Daalin huomaaman tumman alueen sekä sen lähiympäristön. Tumma alue muodosti nauhamaisen rannan suuntaisen kaistaleen ja tutkimukset suoritettiin sen ympärillä 50×10 metrin suuruisella alueella.[4]

Jäännösten säilyvyyttä on parantanut useat seikat. Asuinpaikka on hylkäämisen jälkeen ruohottunut ja peittynyt merilevään, mikä stabiloi merenpohjan pintaa eroosiota vastaan. Tuona aikana merenpinta kohosi hiljalleen ja nousevan vedenpinnan aallokko huuhtoen irrotti rannasta savea ja mutaa, joka peitti jäänteet hapettomalla ja kalkkia sisältävällä kerroksella. Luonnollinen orgaaninen hajoaminen on siksi hidastunut tai ehkä täysin pysähtynyt, mikä säilytti kaivauksissa paljastuneet puu-, luu-, kaarna- ja kuitumateriaalit.[5][7]

Syvimmät kerrostumat, joiden löydöt ajoitetaan vanhempaan Ertebøllen kulttuurikauteen, makasivat syvemmällä hiekkaisen mutakerrostuman alla. Asuinpaikkaa on asutettu noin 1 500 vuotta valtamerien pinnannousun eli transgression aikaan. Nouseva merivesi peitti alleen rantakerrostumat ja asumukset siirrettiin ylemmäksi rannalle. Näitä jäännöksiä peitti ohut ja hienojakeinen savinen muta, jota aallokko irrotti rantahiekasta. Lopulta asuinpaikka hylättiin ja siitä jääneet kerrostumat ajoitetaan noin vuodesta 5 500 eaa. vuoteen noin 4 000 eaa..[5]

Laguunin rannoilta tiedetään olleen useita asuinpaikkoja, mutta niistä on enää vain vähän löydöksiä jäljellä. Pääosa löydöistä on tehty alueelta, joka on sijainnut laguunin pohjoisosassa sijainneen asuinpaikan edustalla. Sen sijainti suhteessa aallokkoon ja rannan jyrkkyys ovat olleet säilymiselle sopivat, sillä aallokko ei ole tuhonnut ihan kaikkea pohjaan ja maalla paikalleen jäänyttä materiaalia.[1][4][5]

Kaivausalueesta suuri osa kuului muinaiseen merenpohjaan, jossa harjoitettiin kalastusta. Paikalle on jäänyt paljon kalastusrakenteita, joita ovat muun muassa kalapadot, katiskat ja ohjaavat seinämät.[5]

LöytöaineistoMuokkaa

Kaivausalue käsitti suurimmaksi osaksi muinaista merenrantaa, mutta myös muinaisen asuinpaikan ranta-aluetta. Rannan edustalla on ilmeisesti kasvanut kaislikkoa ja merilevää, joka on sitonut paikalleen veteen heitettyä roskaa ja rojua. Nämä ovat ajatuneet kellumalla kaisikkoon ja painuneet sitten vettyneinä löytöpaikalleen meren pohjaan. Osa löytöesineistöstä on kuitenkin ollut kalastusvälineitä, jotka on jätetty aktiivikäytön jälkeen veteen paikoilleen. Myös hajonneiden kalastusvälineiden jäänteitä löydettiin runsaasti. Myös Ertebøllen kulttuurille tyypillisiä osterinkuorien tunkioita havaittiin.[1][4][5]

KalastusvälineetMuokkaa

Muinaisen asuinpaikan merenpohjaan on jäänyt erilaisia kalastusvälineitä ja kalastusrakennelmien jäänteitä. Tällaisia olivat puuosat, jotka ovat olleet mertojen tukikaarina. Merta on ollut oksista valmistettu häkkimäinen ansa, jossa sisään uinut kala ei osannut takaisin ulos vaan jäi mertaan satimeen. Mertoja on ilmeisesti ollut käytössä kahdenlaisia. Ympyrän muotoiset tukikaaret ovat olleet käytössä merroissa, joita on vielä muutama vuosikymmen sitten käytettiin pehmeillä merenpohjan paikoilla. Puoliympyrän muotoisia kaaria käytettiin kovilla tai kivisillä paikoilla.[1]

Mertoja on ilmeisesti käytetty kalapatojen ja ohjaavien seinämien muodostamissa sumpuissa ansana. Yhtään ehjää seinämää ei kaivauksista löytynyt, mutta osia niistä kylläkin. Näitä hasselpähkinän pitkistä ja suorista oksista valmistettuja risuseinämän osia löytyi kaivausalueelta merenpohjalla makaamassa. Niitä on tuettu veden alla pystyasentoon jopa neljä metriä pitkillä seipäillä, jotka on isketty merenpohjaan pystyyn. Kaloja on saatettu pyydystää sumpuista aktiivisestikin. Risuseinämien läheltä ja vierestä löydettiin pohjaan iskeytyneinä noin sata luu- tai puupiikkiä. Ne ovat saattaneet irrota heittokeihäistä tai atraimista, joissa on ollut kolme piikkiä kärkenä. Tällaisilla välineillä on Andersenin mukaan saatettu pyydystää sumppuun jääneitä kaloja.[4][8][7]

Kaivauksissa ei löytynyt ehjää kalastusverkkoa, mutta sieltä löytyi verkon riekale sekä pieniä kasvikuiduista valmistettuja siimanpätkiä, joissa oli solmuja. Verkon lanka on valmistettu lehmuksen ja pajun kuoresta. Verkon käyttöön viittasi myös puinen kelluke, johon on ilmeisesti verkon paulan kiinnittämistä varten tehty yksi reikä.[1][9]

Kaivauksissa löytyi yli 10 ongenkoukkua ja lukuisia keskeneräisiä koukun aihioita. Jopa kolme senttimetriä pitkät koukut on valmistettu saksanhirvien kylkiluista. Yhdestä koukusta löytyi pätkä kasvikuituista siimaa. Tämä löytö valaisi tapaa, jolla koukku kiinnitettiin siiman päähän. Koukuilla on voitu pyydystää esimerkiksi turskaa, jonka luita esiintyi kaivausmateriaalissa kaikista eniten. Muotoiltuja kivisiä siimanpainoja ei löytynyt, mutta ne ovat olleet melko harvinaisia mesoliittisissa kaivauskohteissa. Painoina on saatettu käyttää luonnon muotoilemia kiviä, jotka eivät kaivauksissa erotu muusta kivimassasta.[8][4]

MelatMuokkaa

Kaivauksissa löydettiin 15 melaa, tai melan osaa, sekä kolmen yksipuisen koverretun ruuhen jäänteet. Yhdessä kalastusvälineiden kanssa löydöt antavat vakuuttavan kuvan asukkaiden merellisestä elämästä.[4]

Kaikki melat ovat saarnea ja ne on valmistettu veistämällä ne puusta yhtenä kappaleena. Osa meloista löytyivätkin ehjinä, joten niiden pituus voitiin mitata. Melat olivat noin metrin pituiset. Lapojen leveydet ovat vaihdelleet, mutta ne ovat kaikki olleet sydämen muotoisia. Neljässä lavassa erottui koristekuvioita. Koristeltujen melojen varret olivat pitempiä ja melat olivat veistetty varreltaan ja lavaltaan muita ohuemmiksi.[4][10]

Melojen koristekuviot eroavat motiiviltaan muista mesoliittisten esineiden koristeluista. Kivi- ja luuesineissä on usein viivamaisia koristeita, kuten sahalaitakuvioita, verkkokuvioita, rinnakkaisia viivoja ja muita viiltämällä tehtyjä ornamentteja. Tybrind Vigin melat on koristelty toisella tekniikalla. Puun pintaa on pakottamalla tai hiomalla saatu kuvio erottumaan lavan tasaisesta pinnasta. Kuvio on muodostanut syvennyksistä, joita on korostettu lisäämällä syvennyksiin väriaineita. Nykyään väri näyttää ruskealta, mutta väriaineen alkuperäistä väriä ja koostumusta ei tunneta. Melojen koristeet ovat erilaiset, vaikka tyyli onkin samantapainen. Osa meloista on koristeltu molemmilta puolilta. Koristeltuja meloja on saatettu käyttää eri tarkoituksessa kuin vankkatekoisempia koristelemattomia meloja.[10][5][11]

RuuhetMuokkaa

Vuoden 1979 kaivauksissa löydettiin ensimmäinen ruuhi. Tämä oli ensimmäinen Tanskassa löydetty lähes ehjä puunrungosta koverrettu mesoliittinen ruuhi (ruuhi I). Sen perä makasi metrin syvyydessä mudassa, kun taas keula makasi merenpohjalla näkyvissä. Ruuhi oli veistetty suorasta lehmuksen rungosta ja siitä löytyi koko pituudelta vain yksi oksankohta. Löydettäessä ruuhi oli 9,5 metriä pitkä, mutta sen perästä puuttui osa. On arvioitu, että sen alkuperäinen pituus on ollut 10 metriä. Ruuhen leveys oli 65 senttimetriä ja sen poikkileikkaus oli litistyneen U:n muotoinen. Vaikka mudan paino oli levittänyt ruuhta jonkin verran, nousivat sen laidat vielä noin 30−40 senttimetriä pohjan yläpuolelle. Ruuhen paino on saattanut olla 200−500 kilogrammaa ja kantavuus 700 kilogrammaa.[4][10][7]

Ruuhi I on koverrettu poittaisella kirveellä tai taltalla, joka on muistuttanut nykyistä telsoa. Kirveen veistojäljet näkyvät edelleen koko ruuhen pituudelta. Laidan reunat on veistettu miellyttävän pyöreiksi. Ruuhen pohjalla makasi suuri ja litteä kivi, joka Andersenin mukaan on voinut olla painokivi eli paarlasti. Kivi on saattanut olla vakauttamassa ruuhta alentamalla sen painoistettä, jotta se ei olisi ollut liian kiikkerä. Toinen selitys voi liittyä upottamiseen. Käyttämätön ruuhi on voitu upottaa kivellä veteen, ettei se kuivu ja halea. Ruuhessa I on pidetty myös tulta, sillä sen pohjalla oli savesta ja kivistä kasattu hiiltynyt paikka. Andersen viittaa selityksessään joko yökalastukseen, jossa tulen loimu on houkutellut kaloja pyydystettäväksi, tai lämmitykseen, jossa tuli on lämmittänyt melojia heidän kylmillä matkoillaan.[4][10][11][7]

Ruuhen perä, joka löytyi metrin verran hautautuneena mutaan, on ollut irtileikattu ja sen rungossa löytyi 7 säännöllisesti tehtyä reikää, jolla perä on ollut kiinnitettynä runkoon. Peräosaa ei kaivauksissa löytynyt. Ruuhen löytösyvyyden ja puuaineksen ajoituksen avulla ruuhi on ajoitettu noin 4 600 eaa.[12] (3 800−3 700 eaa. (ei kalibroitu ajoitus)). Sitä on käytetty Ertebøllen nuoremmalla eli keraamisella kaudella.[4]

Muut kaksi ruuhta löydettiin myöhemmin. Ruuhet II löydettiin vuonna 1984 ja III vuonna 1993. Ruuhesta II löytyi 3,2 metriä pitkä osa ja sitä on korjattu ainakin kerran. Ruuhi III oli 5,2 metriä pitkä. Myös tässä ruuhessa oli merkkejä tulenpidosta. Toinen ruuhista makasi kivetyn merenpohjan päällä. Kiveyksen viereen on isketty vahvempia paaluja, jotka saattavat kuulua rantautumis- ja venepaikan rakennelmiin.[4][11][7]

HaudatMuokkaa

Kaivauksissa tavattiin jäänteitä 4−5 yksilön hautauksista. Rantaeroosio oli huuhtonut maata pois hautojen päältä paljastaen ne osittain. Tästä johtui se, että useimmista haudoista tavattiin vain joitakin ihmisen luita. Nämä haudat oli ilmeisesti kaivetty kylän taakse. Yhdestä luusta huomattiin parantuneen murtuman jälkjet. Sen sijaan varsin koskemattomana on säilynyt naisen ja vastasyntyneen lapsen kaksoishauta, joka on kaivettu maahan kylän keskelle. Lapsi on luista päätelen ollut muutaman kuukauden ikäinen ja lapsi on laitettu naisen syliin makaamaan. Naisen kuolinikä arvioidaan olevan 15−17 vuotta. Naisen luista otetut kollageeninäytteet antoivat ajoitukseksi 6750 ± 80 BP eli noin 5 700−5 600 eaa.[12]. Radiohiilianalyysissä on määritelty myös niin sanotut δ¹³C -arvot, jotka olivat -15,7‰ ja -17,6‰. Tällaisia arvoja saadaan vain nauttimalla paljon merellistä ravintoa.[10][13][7]

Vaikka naisen hauta oli hyvässä kunnossa, ei hauta-antimia löydetty. Hautojen ulkopuolelta löytyi kaksi koristehammasta, joihin oli ripustamista varten porattu reiät.[4][7]

KeramiikkaMuokkaa

Keramiikkaa löytyi kaivausalueen pintakerroksista. Vaikuttaa siltä, että tätä Ertebøllen keramiikkaa otettiin täällä käyttöön 4 700 eaa.. Astian sisäpinnasta otetuista näytteistä on arveltu ruukuissa keitetyn kalakeittoa. Turskaa, kasviksia ja yrttejä sisältävää keittoa lämmitettiin nuotion reunalla sen tuhkassa.[5]

PuurungotMuokkaa

Kaivausta aikana löytyi noin 30 tammipuun runkoa, jotka olivat peittyneet merenpohjan mutaan. Näistä valittiin 17 runkoa, joista otettiin kairausnäytteet dendrokronologisiin tutkimuksiin. Vain kahdeksan näytetteen vuosirenkaat voitiin sovittaa saksalaiseen kokoamaan dendrokronologiseen sarjaan. Tulosten mukaan puut olivat kasvaneet vuosien 4 846−4 455 eaa. aikana eli yhdessä ne kattoivat 392 vuoden ajanjakson. Muut näytteet ajoitettiin perinteisemmällä radiohiilimenetelmällä, joka sijoitti näytteet väljemmin välille 5 200−4 300 eaa..[14]

Runkojen hyvälle säilymiselle on annettu selitys. Metsä on asutuksen lähelläkin kasvanut aivan rannassa kiinni ja veteen kaatuneista puista osa on jäänyt suoraan veden alle. Merenpinnan koko ajan noustessa on laguunissa vallinnut otollinen tilanne puunrunkojen säilymiselle. Vaikuttaa siltä, että rungot makasivat merenpohjalla ensimmäiset 400 vuotta vapaasti ennen kuin sedimentit peittivät ne alleen. Puut ajoitettiin 4 700−4 600 eaa.. Viimeisenä kuollut tammi kaatui 229-vuotiaana veteen kärsittyään sitä ennen pitkään huonokasvuisuudesta. Tähän on voinut olla syynä merivedenpinnan kohoaminen tammen kannalta kriittiselle korkeudelle. Edellä mainitut ajoitukset auttavat osaltaan ymmärtämään merenpinnan nousua.[14]

Muut löydötMuokkaa

Mielenkiintoinen löytö on pala tekstiiliä. Se on valmistettu neulomalla langat yhteen verkkomaisesti samalla tekniikalla kuin kalaverkotkin tehdään kävyllä ja kalvosimella. Tekstiililöydös oli kovin pieni eikä siksi voida tietää mitä tarkoitusta varten se on valmistettu.[5][7]

 
Tybrind Vigin jousen kiinnitystapa.

Mielenkiintoisia olivat myös löydetyt 10 jousta. Jousi on valmistettu halkaisemalla pitkä, suora ja oksaton jalavan oksa. Sitä on muotoiltu ominaisella tavalla, jotta se olisi optimaalinen jännittää. Yksi ehjänä säilynyt jousi on 160 senttimetriä pitkä.[4]

Muut löydöt ovat muun muassa päistään teroitetut puukepit, atrainten-, harppuunien- tai keihäiden varret, ruuhen istuinlaudat ja sarvesta valmistetut hakut, kirveet ja taltat.[4]

ElinkeinotMuokkaa

Ravinnon lähteistä kielivät erilaiset hajalöydöt kaivausalueen pohjamudasta, jossa löydökset ovat veteen heitettyjen tähteiden ja jätteiden jäännöksiä. Suurin osa niistä olivat nisäkkäiden, lintujen ja kalojen luita. Metsästys tuotti runsaasti saksanhirviä, metsäkauriita, villisikoja, mutta alkuhärkä ja hirvi olivat satunnaisempia saaliseläimiä. Turkisten takia metsästettiin näätää,kettua, saukkoa, majavaa ja hilleriä. Näitä ei ilmeisesti syöty, koska luista havaitut viillot liittyivät vain nahan irrottamiseen. Turkiseläinten osuus oli saaliseläimiin verrattuna suuri, mikä on Ertebøllen kulttuurissa ollut tyypillistä. Ainoa tunnistettu kotieläin oli koira.[4][5]

Myös merellisiä nisäkkäitä pyydettiin. Harmaahylkeitä, tappajavalaita ja pyöriäisiä metsästettiin merellä ruuhista käsin. Niiden metsästys on vaatinut yhteistyötä sekä harppuunoita ja peitsiä. Rannikkovesillä voitiin metsästää vesilintuja, mutta vesilintujen luut ovat säilyneet huonosti ja lajikirjo tunnetaan heikosti.[4][5]

Pohjamutaa seulottaessa löydettiin paljon pieniä kalanluita ja ruotoja, jotka olivat säilyneet tunnistettavina mudan hapettomassa tilassa. Tunnistettuja lajeja olivat mustatokko (Gobius niger), silokampela (Scophthalmus rhombus, tav), simppu (Acanthocottus scorpius), turska (Gadus morhua, eniten), sinihuulikala (Labrus mixtus), hietakampela (Limanda limanda, tav), ankerias (Anguilla anguilla), merineula (Sygnathus acus), silli (Clupea harengus), makrilli (Scomber scombrus), punakampela (Pleuronectes platessa), kampela (Platichthys flesus, tav), lohi (Salmo salar), muu lohikala (Salmonidae), piikkihai (Squalus acanthias, tav), kolmipiikki (Gasterosteus aculeatus, tav) ja kivinilkka (Zoarces viviparous).[15]

Näistä murtoveteen sopeutuneita kalalajeja ovat muun muassa kampela, mustatokko, kolmipiikki, kivinilkka ja merineula. Kauempaa laguunin ulkopuolelta on pyydystetty silliä, makrillia ja sinihuulikalaa. Vaelluskalat nousevat rannikolle yleensä vain kutemaan, jolloin ne ovat helposti pyydystettäviä. Näitä olivat silli, lohi, ankerias ja piikkihai. Tybrind Vig on ollut otollisessa paikassa molempia kalastusympäristöjä ajatellen.[16]

Kasvisravinto on säilynyt huonosti. Mudasta löytyi runsaasti hasselpähkinöiden kuoria ja koska hasselpähkinää kasvoi seudulla runsaasti, on sen täytynyt kuulua ruokavalioon. Mudan joukossa oli myös tammenterhoja, mutta niitä on pudonnut veteen myös rantapuiden oksilta. Tiedetään kuitenkin muilta asuinpaikoilta, että terhoja on lioteltu vedessä niiden kitkeryyden vähentämiseksi. Niitäkin on voitu syödä Tybrind Vigissä.[4]

LähteetMuokkaa

  • Pickard, Catriona & Bonsall, Clive: Late Mesolithic coastal fishing practices, s. 176-183. kirjasta "On the Road - Studies in honour of Lars Larsson. Lund, Ruotsi: Almqvist & Wiksell International, 2007. ISBN 978-91-22-02163-6. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 28.11.2013). (englanniksi)
  • Peter Bogucki and Pam J. Crabtree (toim.): Ancient Europe 8000 B.C. - A.D. 1000: Encyclopedia of The Barbarian World. New York, USA: Thomson & Gale, 2004. ISBN 0-684-31421-5. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 5.12.2013). (englanniksi)
  • Andersen, Søren: Tybrind Vig - A Preliminary Report on a Submerged Ertebølle Settlement on the Little Belt. Mesolithic Miscellany, 1981, 2. vsk, nro 1, s. 10-12. York, England: University of York. ISSN 0259-3548. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  • Cook, Christopher J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia: Cognitive Domain Formation and The Reconstruction of a Mesolithic Minset. master of arts. Texas, USA: Gannon University, 2001. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 5.12.2013). (englanniksi)
  • Malm, Torben: Excavating submerged Stone Age sites in Denmark – the Tybrind Vig example. julkaistu kirjassa "Fischer, Anders (toim.): Man & Sea in the Mesolithic". Oxbow Books, 1995. ISBN 978-0946897964. Teoksen verkkoversio (html) (viitattu 7.12.2013). (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Pickard & Bonsall, 2007, s.176-177
  2. a b Larsson, Lars: Land, water and symbolic aspects of the Mesolithic in southern Scandinavia (PDF) .waspress.co.uk. 2003. Viitattu 5.12.2013. (englanniksi)
  3. Cook, Christopher J., 2001, s.63
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Andersen, Søren: Mesolithic Miscellany, 1981
  5. a b c d e f g h i j k Ancient Europe, s.141-142
  6. a b Dal, Hans: An in situ fireplace from the Mesolithic Period at “Ronæs Skov” in the Gamborg Fjord, Nau nro 9, 2002, ss.29-34
  7. a b c d e f g h Malm, Torben, 1995
  8. a b Pickard & Bonsall, 2007, s.178
  9. Feulner, Frederick: Evidence of fishing in the Satrup bog, Kr. Schleswig-Flensburg, Germany. Quartär, 2012, 59. vsk, nro 59, s. 165-174. Rahden/Westfahlen, Saksa: Hugo Obermaier-Gesellschaft e.V.. doi:10.7485/QU59_07. ISSN 0375-7471. Verkko julkaisu (pdf) Viitattu 13.1.2014. (englanniksi)
  10. a b c d e Pickard & Bonsall, 2007, s.179
  11. a b c Cook, Christopher J., 2001, s.91-105
  12. a b Uwe Danzeglocke: Radiohiiliajoituksen kalibrointiohjelma CalPal Universität zu Köln: Radiocarbon Laboratory. Viitattu 5.12.2013. (englanniksi)
  13. Richards, M. P & Price, T. D. & Koch, E.: Mesolithic and Neolithic Subsistence in Denmark: New Stable Isotope Data (PDF) 2003. Current anthropology. Viitattu 5.12.2013. (englanniksi)
  14. a b Christensen, Kjeld: Forhistorisk dendrokronologi i Danmark, 2007, s.228-229
  15. Pickard & Bonsall, 2007, s.177-178 (taulukko 2)
  16. Pickard & Bonsall, 2007, s.180

Aiheesta muuallaMuokkaa