Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

lukio Turussa

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio (TSYK) sijaitsee Turun VI kaupunginosassa Kauppiaskadun ja Tuureporinkadun kulmassa. Aikaisemmin kouluun kuului myös peruskoulu, mutta se on lakkautettu. Lukion nimi oli lyhyen aikaa Tuureporin lukio. Syksyllä 2009 kouluun yhdistettiin Kastun lukio, jolle oli 20. toukokuuta 1994 myönnetty luonnontiedelukion erityistehtävä.

Turun suomalainen yhteiskoulu Kauppiaskadulta kuvattuna 2016.

Lukion opetustarjontaan kuuluu yleislinjan lisäksi luonnontiedelinja ja merilinja.[1] Luonnontiedelinja on kansallinen erityistehtävä ja merilinja on kunnallinen erityistehtävä. Lisäksi koulussa on tarjolla kuvaamataidon painotus.

Lukiossa opiskelee noin 700 opiskelijaa. Vuoden 2025 yhteishaussa valitaan 240 uutta opiskelijaa, joista yleislinjalle 135, luonnontiedelinjalle 75 ja merilinjalle 30. Lukion opiskelijakunta valitsee vuosittain heidän etuja ajavan opiskelijakunnan hallituksen.[2]

Lukion rehtorina toimii Juha-Markus Koistinen syksystä 2022 alkaen. Hänen edeltäjänsä oli Riikka Lindroos.

Koulurakennuksen omistaa Turun Suomalaisen Yhteiskoulun kannatusyhdistys r.y., jolta Turun kaupunki vuokraa kiinteistöä.[3] Vuonna 1928 valmistunut päärakennus on museoviraston suojelukohde. Erikoisuutena rakennuksesta löytyy tähtitorni, joka ei tosin enää ole aktiivisessa käytössä.[4] Rakennuksessa suoritettiin mittava peruskorjaus Vuosina 2017-2018.[3]

Tunnettuja oppilaita

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio. Arkistoitu 8.12.2014. Viitattu 6.12.2014.
  2. Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio blog.edu.turku.fi. 13.5.2025. Viitattu 4.6.2025.
  3. a b Etusivu tsykkannatusyhdistys.fi. Viitattu 4.6.2025.
  4. hannu: Tähtitorni keskellä kaupunkia - Yrjö Väisälän aikainen kaukoputki olisi yhä toimintakunnossa Jälkipeli.net. 1.2.2025. Viitattu 4.6.2025.
  5. a b c d e f g h i j k l Jantunen, Aulis: TSYK 100 vuotta – Lyhyt historiikki juhlivasta koulusta 2003. Turun Suomalaisen Yhteiskoulun Lukio. Arkistoitu 11.10.2003. Viitattu 29.10.2022.
  6. Hantula, Kullervo: Asekätkijä loi uran Yhdysvalloissa – Eversti Paavo A. Kairinen Helsingin Sanomat. 17.8.2000. Viitattu 29.10.2022.
  7. Lehto, Veli-Pekka: VeePee Lehto – Saavutukset VeePee Lehdon kotisivut. Arkistoitu 2.3.2021. Viitattu 29.10.2022.
  8. Lehtinen, Lasse; Numminen, Asko: WTC-iskujen silminnäkijä (vain tilaajille) 22.7.2024. Helsingin Sanomat. Viitattu 10.9.2024.
  9. Kakkuri, Juhani: Oterma, Liisi (1915–2001) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 29.10.21022.
  10. Urpo Rinne Biografiasampo. Viitattu 9.7.2023.
  11. https://www.ts.fi/urheilu/6544026

Aiheesta muualla

muokkaa