Tunturikohokki
Tunturikohokki (Silene acaulis) on vuoristoissa ja arktisilla alueilla tavattava pienikokoinen kohokkikasvi.
| Tunturikohokki | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Kohokkikasvit Caryophyllaceae |
| Suku: | Kohokit Silene |
| Laji: | acaulis |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Monivuotinen tunturikohokki muodostaa suuria patjamaisia kasvustoja. Varret kasvavat 5 cm pitkiksi. Neulasmaisen tasasoukat lehdet ovat tiheässä, 6–12 mm pitkiä ja tyvestä karvalaitaisia. Kukat ovat varren päissä yksittäin. Sekä kukan verhiö että teriö ovat viisilehtisiä. Terälehdet ovat lanttokärkisiä ja väriltään vaaleanpunaisia, joskus myös valkoisia. Tunturikohokki on kaksikotinen laji eli emi- ja hedekukat ovat eri yksilöissä. Emi on kolmevartaloinen, valkoiset heteet ulottuvat verhiön ulkopuolelle. Suomessa tunturikohokki kukkii heinä-elokuussa. Hedelmä on kota.[1][2]
Levinneisyys muokkaa
Tunturikohokkia tavataan hajanaisella alueella pohjoisen pallonpuoliskon vuoristoissa ja arktisilla alueilla. Euroopassa lajia kasvaa Pyreneillä, Alpeilla, Apenniineilla, Balkanin vuoristoseuduilla, Karpaateilla, Skotlannissa, Islannissa, Färsaarilla, Huippuvuorilla, Skandeilla Etelä-Norjasta Kuolan niemimaalle sekä Luoteis-Venäjän arktisilla alueilla ja Uralilla. Pohjois-Amerikassa levinneisyysalue kattaa Alaskan, Kanadan arktiset alueet ja Kalliovuoret Kaliforniaan saakka.[2]
Suomessa tunturikohokki on pohjoisen Lapin alkuperäislaji.[3] Sitä tavataan Käsivarren suurtuntureilla Enontekiöllä, Kilpisjärvellä, Utsjoella, Inarissa sekä Sodankylässä Venäjän rajan tuntumassa. Lajista on myös muusta levinneisyysalueesta erillään oleva vanha esiintymä Kainuun keskiosista.[4]
Elinympäristö muokkaa
Tunturikohokki kasvaa tunturi- ja vuoristoseuduilla kalliorinteillä, soraisilla lumenviipymäpaikoilla sekä soraisilla ja hiekkaisilla järven- ja joenrannoilla. Laji on kalkinsuosija.[3]
Lähteet muokkaa
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet muokkaa
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 118, 120.
- ↑ a b Den virtuella floran: Fjällglim (myös levinneisyyskartat) Viitattu 2.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 120.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2017: Kasviatlas 2016. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Kasviatlas 2016: Tunturikohokin (Silene acaulis) levinneisyys Suomessa Viitattu 25.10.2017.
Aiheesta muualla muokkaa
- Kasviatlas 2022: Tunturikohokin (Silene acaulis) levinneisyys Suomessa.
- Pinkka, Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Tunturikohokki (Silene acaulis)
- Luontoportti: Tunturikohokki (Silene acaulis)
- Pohjolan kasvien pauloissa: Silene acaulis – tunturikohokki
- ITIS: Silene acaulis (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Silene acaulis (englanniksi)