Tulovero tarkoittaa tuloista perittävää veroa. Suomessa tulovero jakautuu yksityishenkilöillä ansiotuloista ja pääomatuloista perittäviin tuloveroihin. Yhteisöt maksavat tuloistaan yhteisön tuloveroa. Tuloverotusta varten on annettava veroilmoitus.

HistoriaaMuokkaa

Kokonaisnettotuloihin perustuva verotus on historiallisesti katsoen varsin uutta. Nettotuloon perustuvan tuloverotuksen lähtölaukauksena pidetään vuoden 1799 tilapäistä veroa Isossa-Britanniassa Napoleonia vastaan käydyn sodan rahoittamiseksi.[1]

Tuloverotus alkoi vakiintua osaksi verojärjestelmiä 1800-luvun puolivälissä sen jälkeen, kun tuloverotus otettiin pysyvästi käyttöön Englannissa 1842.[2] Yhdysvalloissa tulovero otettiin käyttöön sisällissodan aikaan Unionissa, jossa silloinen valtiovarainministeri Salmon P. Chase määritteli yli 800 dollarin tuloihin 3 % tuloveron.[3]

Vanhimmissa tuloveroissa eri tulolajeja kohdeltiin usein eri tavoin. Ylimmät verokannat olivat usein 5–10 prosentin luokkaa. Britannian vuoden 1842 schedular tax -verossa verokanta riippui tulolajista, joita olivat mm. maanvuokrat, korot, voitot ja palkat. Progressiiviseen kokonaistulojen verotukseen (supertax) siirryttiin Britanniassa vasta 1909.[4]

Kansainvälinen konsensus tuloverotuksen periaatteista alkoi muotoutua 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä: veron tuli olla progressiivinen ja sitä tuli periä kokonaistuloista (työtulot ja pääomatulot). Tällaisen järjestelmän uskottiin jakavan verotaakan oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti. Kokonaistulot määrittivät veronmaksukyvyn. Tulo- ja varallisuuseroja voitiin tasoittaa progression avulla.[5]

Tanska otti tuloveron käyttöön 1870, Japani 1887, Preussi 1891, Ruotsi 1903, Britannia 1909, Yhdysvallat 1913 ja Ranska 1914.[5]

Ensimmäiseen maailmansotaan asti kaikki maat pitivät tuloveron veroprosentit erittäin maltillisina. Teollisuusmaissa verokanta oli korkeintaan kymmenen prosenttia korkeimmistakin tuloista. Sota merkitsi poliittista täyskäännöstä ja veroprosentit nousivat huomattavasti. Ranskassa ylin veroprosentti nousi 1920-luvulla 72 prosenttiin ja Yhdysvalloissa 77 prosenttiin.[5]

Tulovero SuomessaMuokkaa

Pääartikkeli: Tulovero Suomessa

Tuloverotus on Suomessa nettoverotusta. Tämä tarkoittaa sitä, että bruttotuloista saadaan vähentää verovähennyksinä tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot.[6]

Tuloverotus koskee luonnollisia henkilöitä, kuolinpesiä, yhteisöjä (monet yhtiöt), yhtymiä ja yhteisetuuksia. Näiden eri veronmaksajaryhmien tuloverotus poikkeaa toisistaan. Verotuksen kannalta merkitystä on myös sillä, mistä tulot ovat peräisin. Erilaisia ja eri tulolähteistä saatuja tuloja verotetaan eri tavoin.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Linnakangas, Esko: Historiallinen verokirja (pdf) (ISBN 978-952-93-4711-7) helsinki.fi. 2014. Helsinki. Viitattu 7.2.2015.
  2. Nykänen, Pekka: Ulkomaalaisten yrittäjien vuosien 1865–1897 elinkeinosuostuntavero. Historiallinen aikakauskirja, , 2012. vsk, nro 1, s. 53–67. Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystäväin Liitto. ISSN 0018-2362.
  3. Lincoln, Abraham: Domestic Affairs Millercenter.org. Viitattu 19.10.2011. (englanniksi)
  4. Piketty, s. 456
  5. a b c Piketty, Thomas: Pääoma 2000-luvulla, s. 454–. Suomentanut Ollila, Marja ja Tillman-Leino, Maarit. Helsinki: Into Kustannus, 2016. ISBN 978-952-264-649-1.
  6. Lehtonen, Asko: Tietokoneiden ja tietokoneohjelmien hankintamenon verokohtelusta henkilö- ja elinkeinoverotuksessa Luku 2. Henkilöverotus. 2002