Vasemmistososialismi
 |
Tämä artikkeli tai sen osa saattaa sisältää uutta tutkimusta tai vahvistamattomia väitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lisätietoja saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: mahdollisesti itse keksittyä |
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
 |
Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Vasemmistososialismi sijoittuu poliittisella janalla sosiaalidemokratian ja kommunismin väliin. Suomessa vasemmistososialisteiksi voidaan katsoa esimerkiksi SKDL:n niin sanotun sosialistisiiven edustajat, kuten Ele Alenius ja Kalevi Kivistö.
Laajaa kannatusta vasemmistososialismi on nauttinut muun muassa maailmansotien välisenä aikana Japanissa.
Professori Heikki Paloheimon mukaan Suomessa vasemmistososialistinen aatesuunta on ollut yksi viidestä puoluejärjestelmän rungon muodostaneesta suuntauksesta, jotka ovat vasemmistososialistinen, sosiaalidemokraattinen, agraarinen, liberaalinen ja konservatiivinen aatesuunta. Näiden lisäksi Suomessa on ollut ruotsinkielistä vähemmistöä edustava puolue.
Historia muokkaa
Suomessa vasemmistososialistiksi itseään on kutsunut Arvo Tuominen, joka vuonna 1919 oli mukana SDP:n linjasta käydyssä kamppailussa Väinö Tanneria ja hänen edustamaansa maltillisempaa linjaa vastaan. Vasemmistososialistien ryhmään lukeutuivat SDP:ssä tuolloin myös Sulo Wuolijoki, Eino Pekkala, Ivar Lassy ja Kaarlo Luoto. He pyrkivät saamaan puolelleen enemmistön vuoden 1919 loppupuolella pidetyssä puoluekokouksessa. Vasemmistososialistit onnistuivat hajottamaan SDP:n, minkä seurauksena Suomeen perustettiin Suomen Sosialistinen Työväenpuolue. O. W. Kuusinen kirjoitti uuden puolueen ohjelman. Keskeisiä kysymyksiä puolueohjelmassa olivat suhtautuminen väkivaltaiseen vallankumoukseen, kommunistiseen internationaaliin, proletariaatin diktatuuriin ja Suomen kommunistiseen puolueeseen.[1]
Tuominen vastusti SKP:n linjaa, joka painotti aseellisen vallankumouksen valmistelua laittomin keinoin ja vaalilakkoa. Hänen mielestään työväenliikkeen oli Suomessa keskityttävä julkiseen järjestötoimintaan ja parlamentaariseen puoluetoimintaan lakien puitteissa, koska se oli työväestön enemmistön mielipide. Tannerin linjaa SDP:ssä Tuominen puolestaan piti liian varovaisena.[2]
Lähteet muokkaa
- Paloheimo, Heikki: Puoluejärjestelmän lohkeamat ja ristiriitaulottuvuudet. Teoksessa: Puolueiden tulevaisuus, Oikeusministeriön julkaisuja 2009:6.