Umberto Marcato
Umberto Marcato (s. 1936 Padova, Italia) on italialainen laulaja, joka nautti suurta suosiota Suomessa 1950- ja 1960-luvulla; hän oli merkittävä osa suomalaista tanssilavakulttuuria.
| Umberto Marcato | |
|---|---|
 Umberto Marcato |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1936 Padova, Italia |
| Muusikko | |
| Laulukielet | Italia, suomi |
| Tyylilajit | Tango, iskelmä, foksi |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Ura muokkaa
Nuoruudessaan kirkoissa laulanut Umberto Marcato oli 18-vuotiaasta alkaen solistina italialaisessa Casamata-orkesterissa, joka keikkaili aluksi kotimaassaan ja myöhemmin laajalti ympäri Eurooppaa. Orkesterin esiintyessä Länsi-Saksassa vuonna 1957 se kutsuttiin Ruotsiin, jossa se allekirjoitti levytyssopimuksen. Levytykset eivät saavuttaneet mainittavaa menestystä Ruotsissa, mutta Suomessa varsinkin ”Guaglione” (”Poika varjoiselta kujalta”) ja ”Lazzarella” nousivat Marcaton laulamina myyntitilastojen kärkipaikoille. Marcaton levyjen ruotsalainen tuottaja Simon Brehm innosti hänet levyttämään muutamia lauluja puoliksi italiaksi, puoliksi englanniksi Yhdysvaltain levymarkkinoita varten.[1]
Marcato saapui ensimmäisen kerran Suomeen Pohjoismaiden kiertueellaan vuonna 1957. Lyhyeksi piipahdukseksi kaavailtu vierailu venähti lopulta kahden kuukauden mittaiseksi.[1] Marcaton levyjen läpimurtoon Suomessa vaikutti keskeisesti syksyllä 1957 tapahtunut ulkomaisten äänilevyjen tuonnin vapautuminen. Marcaton suosio Suomessa oli suurimmillaan vuosina 1957–1959, ja monista hänen kappaleistaan tehtiin myös suomenkieliset versiot.[2][3] Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon mukaan Marcatolla oli keskeinen osuus siihen, että italialaiset iskelmät saavuttivat Suomessa suuremman menestyksen kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.[4]
Marcato palasi muutaman vuoden tauon jälkeen suomalaisille iskelmälistoille levyttämällä Toivo Kärjen tangoja italian kielellä vuosina 1963 ja 1964 (esimerkiksi ”Liljankukka” / ”Resterá”). Hän esitti lauluja myös suomeksi; niistä tunnetuimpia oli tango ”Miksi puhelin ei soi” vuodelta 1965 [5]. Hän on esiintynyt suomalaisissa elokuvissa Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960) ja Iskelmäprinssi (1991).[6]
Simon Brehmin kuoltua vuonna 1967 Marcato lopetti laulamisen muutamaksi vuodeksi kokonaan ja perusti levy-yhtiön Italiaan. Hän palasi kuitenkin julkisuuteen laulajana kolme vuotta myöhemmin, jolloin hän teki uuden kiertueen Ruotsissa.[1]
Toisin kuin Suomessa on yleisesti luultu, Marcato ei ole ollut erityisen suosittu kotimaassaan Italiassa. Sikäläisiltä 1950- ja 1960-luvun hittilistoilta ei löydy ainuttakaan hänen levyään. Hänen duettonsa ”Sole, sole” ruotsalaisen Siw Malmkvistin kanssa ylsi kuitenkin kohtalaiseen kansainväliseen menestykseen vuonna 1964. Kappale sijoittui Yhdysvalloissa Billboardin listan 58. sijalle, ja Kanadassa se menestyi vielä paremmin päästen 32. sijalle.[1]
Vuonna 1992 Marcato teki ruotsalaisen laulajan Lill-Babsin kanssa kiertueen Suomessa ja Ruotsissa. Kiertue alkoi Pietarsaaresta ja päättyi muutamaa viikkoa myöhemmin Göteborgiin. Samoihin aikoihin hän julkaisi levy-yhtiönsä kautta muun muassa Lena Philipssonin ja Arvingarna-yhtyeen levyjä Italiassa.[1] Nykyisin Marcato asuu Italiassa Padovassa, vaikka hän vietti ennen paljon aikaa myös Ruotsissa.[6] Vuonna 2013 Marcato piti iltapäiväkonsertin Kiuruveden Iskelmäviikko -tapahtumassa ja lauloi muun muassa edellämainittuja Toivo Kärjen tangoja[7].
Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo kirjoittivat vuonna 1986, että Marcato oli viimeisiä Suomessa suoranaisen palvonnan kohteeksi nousseita ulkomaisia esiintyjiä. Heidän mukaansa vastaava ilmiö ei purrut enää myöhempinä vuosina, jolloin etelän aurinkorannoille suuntautuneet seuramatkat tulivat kansan kaikkien ulottuville.[8] Irwin Goodman parodioi tangoa ja Marcaton laulutyyliä Vexi Salmen kanssa tekemällään ja vuonna 1966 levyttämällään kappaleella ”Marcello Magaroni”. Myöhemmin Marcatolle irvaili Suomessa omilla esityksillään Viktor Kalborrek.[9]
Diskografia muokkaa
- Canzoni d'amore (Gala Records), (1983)
- Canta Natale (Gala Records; con Cristina Paltrinieri), (1984)
- Romantico italiano (Gala Records, GLLP 91004), (1985)
- 20 successi italiani (Gala Records, GLLP 8001), (1986)
- Quanti momenti (Dischi Ricordi, SMRL 6373), (1987)
- Romantico italiano (Bluebird, BBL 1050, 1987)
- Rose (Dischi Ricordi, SMRL 6407), (1989)
- I miei successi, (1992)
- Cominciamo ad amarci, (1995)
- Restera liljankukka (20 suosikkia), (1998)
- Le più belle canzoni vol. 1, (1999)
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Toivonen, Sari: Massahurmaajan paluu – Umberto Marcato esiintyy Turussa 10.7.2010. Yle Uutiset.
- ↑ Lasse Erola: Olavi Virta ja hänen maailmansa, s. 115. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. ISBN 951-20-6914-8.
- ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1959, s. 302–303. Helsinki: Otava, 1958.
- ↑ Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja, s. 303. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08913-7.
- ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 571. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2.
- ↑ a b Gronow, Pekka – Lindfors, Jukka – Nyman, Jake: Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 255. Helsinki: Tammi, 2004.
- ↑ Kärki 2015, s. 933
- ↑ von Bagh & Hakasalo, s. 304.
- ↑ von Bagh & Hakasalo, s. 450.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Umberto Marcato Wikimedia Commonsissa
