Svartholmen (Soukka)

Svartholmen on saari Espoonlahden merialueella. Espoon virallisessa kaupunginosajaossa se kuuluu Soukkaan. Amiraalinsatama Soukan manneralueen eteläkärjessä sijaitsee alle kilometrin Svartholmenista itään.[1]

Svartholmenin ja Soukan länsirannan välissä virtaa noin neljänneskilometrin levyinen Svartholmssundet, jonka pohjoisosassa sijaitsee pieni Valacken-niminen huvilasaari.[1]

Svartholmen on pääosin kangasmetsää ja kalliomännikköä. Saaren keskiosan kalliokedoilla kasvaa kalliokieloa; muita kasveja ovat esimerkiksi haurasloikko, isomaksaruoho, keto-orvokki, kivikkoalvejuuri ja kultapiisku.[2]

Svartholmenilla sijaitsee pienvenetelakka ja puuveneveistämö jonka historia ulottuu 1930-luvulle.[3] Svartholmenin pohjoispuolella, niin ikään Soukanniemen länsirannan tuntumassa, sijaitsee Staffanin saari, jossa on myös veneveistämö.[4]

Noin neljä kilometriä Soukan Svartholmenista itään sijaitsee toinen Svartholmen-niminen saari. Se kuuluu puolestaan Suvisaariston kaupunginosaan.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Espoon kaupunginosat
  2. SUVISAARISTON LUONTOSELVITYS (pdf) (s. 29) Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksi B67:2003. 22.9.2003. Espoo: Espoon kaupunki. Arkistoitu 8.4.2017. Viitattu 11.5.2018.
  3. Juha Virtanen: Espoossa Svartholmenin veistämö saa korjausavustusta Kipparilehti.fi. 1.3.2017. Otavamedia Oy. Viitattu 11.5.2018.
  4. VENETELAKKA LILLAISARN'IN SAARELLA ESPOOSSA VISIT AT BOATYARD ON ISLAND LILLAISARN : Espoon muita telakoita ja veistämöitä Sailsandsea.fi. Sails and Sea. Viitattu 12.3.2019.

Aiheesta muualla muokkaa