Haurasloikko

putkilokasvilaji

Haurasloikko (Cystopteris fragilis) on pohjoisella pallonpuoliskolla laajalle levinnyt hento saniainen.

Haurasloikko
Cystopteris fragilis kz1.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Pteridopsida
Lahko: Polypodiales
Heimo: Loikkokasvit Cystopteridaceae
Suku: Loikot Cystopteris
Laji: fragilis
Kaksiosainen nimi

Cystopteris fragilis
(L.) Bernh.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Haurasloikko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Haurasloikko Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Haurasloikko kuvattuna C. A. M. Lindmanin teoksessa Bilder ur Nordens Flora (1917–1926).

Haurasloikon maavarsi on lyhyt ja väriltään musta. Lehdet kasvavat juurakosta harvahkoina kimppuina 5–25 cm korkeiksi. Ruoti on 1/3–2/3 lehtilavan pituudesta. Kapeanpuikea lapa on kaksi kertaa parilehdykkäinen. Lehdykät ovat kapeanpuikeita ja lyhytsuippuisia, pikkulehdykät ovat puikeita, hammaslaitaisia tai liuskaisia ja suippotyvisiä. Ainakin lehden tyvipuoliskossa pikkulehdykät ovat vuorottain. Lehtien alla sijaitsevat itiöpesäkeryhmät ovat pyöreitä. Suomessa haurasloikon itiöt kypsyvät heinä-elokuussa. Itiöpesäkkeiden kypsyessä niiden katesuomut varisevat pois.[1]

Haurasloikosta tunnetaan Pohjoismaissa kaksi alalajia, yleinen kalliohaurasloikko (ssp. fragilis) ja harvinainen kalkkihaurasloikko (ssp. dickieana). Alalajien erot ovat lähinnä niiden itiöissä. Ensin mainitulla itiöt ovat tiheään piikkisiä, jälkimmäisen itiöt ovat piikittömiä ja matalaharjuisia.[1][2]

LevinneisyysMuokkaa

Haurasloikkoa tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Ukrainan ja Venäjän eteläosia ja mantereen aivan arktisimpia alueita. Lajia tavataan myös Pohjois-Afrikassa, Turkissa sekä laajalla mutta hajanaisella alueella Keski-Aasiassa, Siperiassa ja Kiinassa. Pohjois-Amerikassa lajia kasvaa lähes koko mantereella. Se on levinnyt laajalle myös Grönlannissa.[3]

Suomessa haurasloikkoa kasvaa koko maassa. Runsain laji on Etelä- ja Lounais-Suomessa.[4] Alalajeista kalliohaurasloikko on Suomessa vallitseva. Kalkkihaurasloikkoa on tavattu ainoastaan Pohjois-Karjalasta, Kainuusta ja Lapista.[1] Uusimman tutkimuksen mukaan Suomessa tavatut kalkkihaurasloikot eivät kuitenkaan välttämättä kuulukaan kyseiseen alalajiin, vaan olisivat yksi kalliohaurasloikon muoto.[5]

ElinympäristöMuokkaa

Haurasloikolle tyypillisiä kasvupaikkoja ovat kallionraot, erityisesti seinämillä, siirtolohkareilla, louhikoissa, rakkakentillä, muureilla ja kiviaidoilla. Toisinaan lajia saattaa tavata tuoreissa metsissä kannoillakin. Alalajeista kalkkihaurasloikko on kalkinsuosija.[1]

LähteetMuokkaa

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 52.
  2. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 52.
  3. Den virtuella floran: Stenbräken (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 7.10.2011.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Haurasloikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 7.10.2011.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Hakutulos hakusanalla haurasloikko. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 7.10.2011.

Aiheesta muuallaMuokkaa