Kalliokielo
Kalliokielo (Polygonatum odoratum) on Euroopassa ja Aasiassa kasvava kukkakasvi. Sen ulkonäössä on tiettyjä yhtäläisyyksiä kielon (Convallaria majalis) kanssa ja kuten kielo, myös kalliokielo on myrkyllinen. Suomessa kalliokielo on yleinen maan eteläosissa, mutta rauhoitettu entisten Oulun ja Lapin läänien alueella.[1]
| Kalliokielo | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophyta |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Asparagales |
| Heimo: | Parsakasvit Asparagaceae |
| Alaheimo: | Nolinoideae |
| Suku: | Torvikielot Polygonatum |
| Laji: | odoratum |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Kalliokielo kasvaa 20–40 cm korkeaksi. Varsi on pysty tai nuokkuva, särmikäs, uurteinen ja alaosasta punertava. Kahdessa rivissä kasvavat lehdet ovat varren kärkipuoliskossa. Ne ovat 5–10 cm pitkiä, kapeanpuikeita, poimuttomia ja alta sinivihreitä. Tuoksuvat, nuokkuvat kukat ovat tavallisesti yksittäin lehtihangoissa. Kooltaan torvimaiset kukat ovat 12–25 mm pitkiä ja väriltään hieman vihertävän valkoisia. Kalliokielo kukkii touko-kesäkuussa. Myrkylliset marjat ovat sinimustia ja vahapeitteisiä.[2][3]
Kalliokielo saattaa risteytyä lehtokielon (P. multiflorum) kanssa lajin yhteisillä esiintymisalueilla. Risteymää kutsutaan nimellä tarhakalliokielo (P. multiflorum x odoratum).[2]
Levinneisyys muokkaa
Kalliokieloa tavataan lähes koko Euroopassa. Levinneisyysalue jatkuu läpi keskisen Venäjän aina Kiinaan ja Japaniin saakka.[4] Suomessa kalliokieloa tavataan Etelä-Lappia myöten. Laji on yleinen Etelä-Suomessa Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon korkeudelle saakka. Pohjoisemmassa lajia tavataan vain satunnaisesti.[5]
Elinympäristö muokkaa
Kalliokielo viihtyy monenlaisissa varjoisissa paikoissa, kuten kalliopengermillä, lehtokallioilla, kivikoissa, kivisillä mäillä, harjuilla, niityillä, rinnemetsiköissä, puronvarsilehdoissa ja lettokorvissa.[2]
Käyttö muokkaa
Aikaisemmin kalliokielon juurta on käytetty leipäjauhojen jatkeena nälkävuosina.[6][7] Lääkkeenä juurta on käytetty turvotuksen alentamiseen.[8] Kalliokielon ja lehtokielon risteymää tarhakalliokieloa viljellään koristekasveina.[2]
Lähteet muokkaa
- Kuopion katoava kasvimaailma. Toim. Renvall, Pertti & Fagerstén, Reino & Knuutinen, Jorma & Vainio, Outi. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 6. Kuopio 2002.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
Viitteet muokkaa
- ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 27.10.2009.
- ↑ a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 485.
- ↑ Mossberg B. & Stenberg L.: Suuri Pohjolan kasvio, s. 686. (suom. S. Vuokko & H. Väre). Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
- ↑ Den virtuella floran: Getrams Viitattu 27.10.2009.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2008: Kalliokielon levinneisyys Suomessa Viitattu 27.10.2009.
- ↑ Kuopion katoava kasvimaailma 2002, s. 134.
- ↑ Henriette's Herbal: Elias Lönnrot
- ↑ Suomen terveyskasvit 1982, s. 286.
Aiheesta muualla muokkaa
- Pohjolan kasvien pauloissa: Polygonatum odoratum - kalliokielo
- Kasviatlas 2010: Kalliokielon levinneisyys Suomessa
- UPM-Kymmene: Lehtokasviopas (Arkistoitu – Internet Archive)
- Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Kalliokielo (Polygonatum odoratum)[vanhentunut linkki]
- Nettikasvio: Kalliokielo (Polygonatum odoratum)[vanhentunut linkki]