Saksan 3. panssaridivisioona
3. panssaridivisioona (saks. 3. Panzer-Division) oli vuonna 1935 perustettu Saksan maavoimien panssariyhtymä toisessa maailmansodassa. Divisioonan lempinimenä oli karhudivisioona perustamispaikkansa Berliinin vaakunaeläimen karhun mukaan.
| 3. panssaridivisioona | |
|---|---|
 divisioonan tunnus |
|
| Toiminnassa | 1935–1945 |
| Valtio |
 Saksa |
| Puolustushaarat |
 Maavoimat |
| Aselajit | Panssari |
| Koko | 2 prikaatia, tykistörykmentti ja erillisyksiköt |
| Tukikohta | Berliini |
| Lempinimi | Karhu-divisioona |
| Sodat ja taistelut |
Puola Ranska Itärintama |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia |
Horst Stumpff Walter Model Hermann Breith Franz Westhoven Fritz Bayerlein Rudolf Lang Wilhelm Philipps Wilhelm Söth |
Divisioona osallistui Itävallan liittämiseen Saksaan ja vuonna 1939 se oli mukana Saksan hyökätessä Puolaan. Toisen maailmansodan aikana divisioona osallistui Ranskan valtaukseen, jonka jälkeen se oli lähinnä uusien panssaridivisioonien kaaderin koulutuspaikkana. Operaatio Barbarossan alkaessa kesäkuussa 1941 divisioona kuului Keskustan armeijaryhmään, jonka mukana se käväisi aina Moskovan porteilla. Neuvostoliiton aloitettua vastahyökkäykset divisioona vetäytyi vuoteen 1945 mennessä Ukrainan, Romanian ja Unkarin kautta Itävaltaan, jossa se antautui amerikkalaisille.
Perustaminen muokkaa
Saksan hallitus julkaisi 16. maaliskuuta 1935 lain asevoimien perustamisesta, jonka perusteella Saksan uudet sotavoimat luotiin. Joukko motorisoituja koulutusyksiköitä muodostettiin, jotta saataisiin kokemuksia ja mahdollisuus kouluttaa henkilöstöä uusiin yksiköihin. Toukokuussa koottiin Döberitziin näistä yksiköistä kenraalimajuri Hothin alaisuuteen koulutusdivisioona. Everstiluutnantti Harpen johtama moottorikoulutuskeskuksen I pataljoona ja majuri Breithin motorisoidut yksiköt olivat ensimmäisiä, jotka saivat käyttöönsä PzKw I -panssarivaunut.[1]
Divisioona muodostettiin Wünsdorfin harjoitusalueella Berliinissä 15. lokakuuta 1935[2], jolloin siihen kuuluivat Altengrabowissa perustetun 3. kiväärirykmentin (eversti Horst Stumpff) ja 3. moottoripyöräpataljoonan (majuri von Manteuffel) muodostama 3. kivääriprikaati (eversti Bernard) sekä 5. ja 6. panssarirykmentin muodostama 3. panssariprikaati (eversti Kühn). Lisäksi divisioonaan liitettiin kaksi patteristoinen 75. motorisoitu tykistörykmentti sekä divisioonajoukkoja. Panssarirykmenttien miehistö tuli moottorikoulutusesikunta Zossenista (saks. Kratffahr-Lehrstab Zossen) ja keväällä motorisoidusta 4. ratsuväkirykmentistä Potsdamista. Muiden yksiköiden miehistö tuli 7. ja 11. ratsuväkirykmenteistä, 3. ratsuväkidivisioonan jalkavärykmentti Meinigenistä, 2., 3. ja 6. kuljetuspataljoonista sekä lääninpoliisista (saks. Landespolizei) muun muassa Köslinin poliisiopistosta. Miehistöaines oli pääosin Preussista.[3] Divisioonan esikunta oli Berliinissä Kurfürstenstrassen ja Burggrafenstrassen kulmassa.
Historia muokkaa
Helmikuun lopulla ja maaliskuun alussa 1936 divisioona oli hälytysvalmiudessa ja se poistui kasarmeiltaan Berliinistä. Junakuljetuksin se siirrettiin länteen ja panssarijoukkojen esikunta perustettiin Sennen harjoitusalueelle. Joukot harjoittelivat aamusta iltaan ja kävivät ammunnoissa, kunnes kuultiin radiosta Saksan asevoimien miehittäneen Reininmaan alueen 7. maaliskuuta. Samalla saatiin tieto siitä, että panssarijoukot oli siirretty alueelle torjumaan mahdolliset Ranskan toimet. Harjoitukset jatkuivat kuitenkin aina 7. huhtikuuta saakka. Tilanteen laukeamisesta huolimatta joukkoja ryhmiteltiin uudelleen ja 6. panssarirykmentti siirtyi 14. kesäkuuta Zossenista Altruppinin kautta Neuruppiniin. Samoin moottoripyöräpataljoona siirrettiin Bad Freiwenwaldeen ja viestipataljoona Potsdam-Nedlitzistä Stahnsdorfiin 30. kesäkuuta.[4]
6. panssarirykmentin vapaaehtoisista perustettiin vuosina 1937–1939 kaaderi Kondorilegioonan 88. panssaripataljoonaan, joka taisteli Espanjan sisällissodassa kenraali Francisco Francon joukkojen riveissä. Divisioona osallistui Itävallan Saksaan liittämiseen ja hyökkäykseen Puolaan 1939, jolloin se oli osa kenraali Heinz Guderianin johtamaa XIX armeijakuntaa. Divisioona hyökkäsi Pommerista Toruńiin Pohjois-Puolaan ja siitä edelleen kaakkoon kohti Brest-Litovskia.[3]
Se oli mukana taistelussa Ranskasta 1940, jolloin divisioona oli liitettu Erich Hoepnerin XVI motorisoituun armeijakuntaan. Divisioona osallistui Albertin kanavan taisteluun ja Brysselin eteläpuolisiin taisteluihin sekä Dunkerquen evakuoinnin jälkeiseen takaa-ajoon, joka päättyi Ranskan antautumiseen. Vuoden lopulla divisioona luovutti 5. panssarirykmentin 5. kevyelle divisioonalle, josta muodostettiin 21. panssaridivisioona. Divisioona vastaanotti 394. jalkaväkidivisioonan, josta muodostettiin myöhemmin panssarikrenatöörirykmentti. Talven 1940-1941 aikana divisioona menetti luovutuksina lähes puolet panssarivahvuudestaan, mutta se sai 543. panssarintorjuntapataljoonan. Sen alkuperäinen 39. panssarintorjuntapataljoona oli lähetetty Libyaan alkuvuodesta, 1941 ja se tuhoutui lopulta Tunisiassa toukokuussa 1943.[5]
Itärintama muokkaa
Divisioona ylitti Keskustan armeijaryhmän kärkenä Neuvostoliiton rajan operaatio Barbarossan alkaessa 22. kesäkuuta 1941 ja valtasi raja-alueella Bugin ylittävän Kodeńin sillan. Se osallistui Białystok-Minskin saarrostustaisteluun, Smolenskin saarrostukseen ja Dneprjoen ylitykseen ennen siirtoaan Etelän armeijaryhmään. Divisioona osallistui armeijaryhmän mukana Kiovan alueella olleiden neuvostojoukkojen tuhoamiseen ja niiden päätyttyä hyökkäykseen kohti Moskovaa taistellen muun muassa Tulassa.
Neuvostoliiton talvihyökkäyksessä 1941–1942 divisioona oli taisteluissa aina kriittisissä kohdissa kuten Orjolin ja Kurskin taisteluissa ja maaliskuussa 1942 Harkovan toisessa taistelussa. Kesällä divisioona otti osaa Kaukasukselle tehtyyn hyökkäykseen, jossa se kärsi suuria tappioita Mozdokin ympäristössä käydyissä taisteluissa.[6]
Divisioona pakeni Kubanista Asovanmeren jään yli Rostovin puolustuksen petettyä tammikuussa 1943. Se osallistui Kurskin ja Belgorodin taisteluihin heinäkuussa ja kärsi suuria tappioita syksyllä Harkovan taisteluissa. Divisioona osallistui Dneprjoen alueen taisteluihin syyskuusta 1943 tammikuuhun 1944. Niissä divisioona osoitti jälleen kykynsä ja taisteli Tšerkasyn ympäristössä ja Umanissa talvella 1943–1944. Divisioona joutui saarroksiin Kirovohradissa 5. tammikuuta 1944, mutta se murtautui ulos 10. tammikuuta perässään neljä muuta divisioonaa. Divisioona jatkoi etulinjassa raskaista tappioistaan huolimatta, taisteli Kiovassa ja osallistui vetäytymistaisteluihin Ukrainasta ja Itä-Puolasta poistuttaessa. Divisioona murtautui ulos Romanian saarrostuksesta ja osallistui Unkarin taisteluihin. Divisioonan sotatoimet päättyivät Steiermarkissa Itävallassa.[6]
Adolf Hitlerin surmattua itsensä 30. huhtikuuta 1945 ja jo ennen Saksan virallista antautumista divisioona pyrki irtautumaan neuvostojoukoista suunnaten länteen, jotta se voisi antautua länsiliittoutuneille ja siten välttää sotavankeuden Neuvostoliitossa. Divisioonan jäänteet antautuivat amerikkalaisille Ennsissä.[6]
Komentajat muokkaa
Divisioonankomentajina olivat[7]:
- kenraaliluutnantti Leo Geyr von Schweppenburg 1. syyskuuta – 7. lokakuuta 1939
- kenraaliluutnantti Horst Stumpff 7. lokakuuta 1939 – 1. syyskuuta 1940
- kenraaliluutnantti Friedrich Kühn 1. syyskuuta – 4. lokakuuta 1940
- kenraaliluutnantti Horst Stumpff 4. lokakuuta – 13. marraskuuta 1940
- kenraaliluutnantti Walter Model 13. marraskuuta 1940 – 2. lokakuuta 1941
- kenraaliluutnantti Hermann Breith 2. lokakuuta 1941 – 1. lokakuuta 1942
- kenraaliluutnantti Franz Westhoven 1. lokakuuta 1942 – 25. lokakuuta 1943
- kenraaliluutnantti Fritz Bayerlein 25. lokakuuta 1943 – 5. tammikuuta 1944
- eversti Rudolf Lang 5. tammikuuta – 25. toukokuuta 1944
- kenraaliluutnantti Wilhelm Philipps 25. toukokuuta 1944 – 1. tammikuuta 1945
- kenraalimajuri Wilhelm Söth 1. tammikuuta – 19. huhtikuuta 1945
- eversti Volkmar Schöne 19. huhtikuuta 1945 – antautumiseen
Lähteet muokkaa
- Peter McCarthy & Mike Syron: Panzerkrieg. Lontoo: Robinson, 2003. ISBN 1-84119-800-5. (englanniksi)
- Mitcham, Samuel W. Jr: The Panzer Legions: A Guide to the German Army Tank Divisions of World War II and Their Commanders. Stackpole Books, 2007. ISBN 978-0-8117-3353-3. (englanniksi)
- Veterans of the 3rd Panzer Division: Armored Bears, Volume One - The German 3rd Panzer Division in World War II. Stackpole Books, 2012. ISBN 978-0-8117-1170-8. (englanniksi)
- Veterans of the 3rd Panzer Division: Armored Bears, Volume Two - The German 3rd Panzer Division in World War II. Stackpole Books, 2013. ISBN 978-0-8117-1171-5. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
| Heer |
| ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Waffen-SS |
Leibstandarte Adolf Hitler - Das Reich - Totenkopf - Wiking - Hohenstaufen - Frundsberg - Hitlerjugend | ||||||
| SA | |||||||
| Luftwaffe |