Moskovan taistelu
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Moskovan taistelu oli Saksan ja Neuvostoliiton joukkojen välinen taistelu Neuvostoliiton pääkaupungin Moskovan hallinnasta toisessa maailmansodassa. Taistelu käytiin 30. syyskuuta 1941 – 7. tammikuuta 1942 noin 600 kilometriä leveällä rintamalla, ja se jakautuu kahteen jaksoon.
| Moskovan taistelu | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa toisen maailmansodan itärintamaa | |||||||||
 Panssariesteitä kadulla Moskovassa vuonna 1941.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
1 500 000 sotilasta |
1 500 000 sotilasta | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
248 000–400 000 sotilasta |
650 000–1 280 000 sotilasta | ||||||||
Saksan operaatio Taifuuni oli suunniteltu kaksipuoliseksi saarrostukseksi. Kaupungin pohjoispuolisen pihdin 3. ja 4. panssariarmeijan tuli läpäistä Kalininin rintama ja saman aikaisesti uhata Moskovan ja Leningradin välistä junayhteyttä. Eteläpuolisen pihdin 2. panssariarmeijan tuli murtaa Lännen rintaman puolustus Tulan eteläpuolella. Saksan 4. armeijan tuli edetä lännestä suoraan kohti Moskovaa. Suunnitelmaa täydensi operaation loppuun suunniteltu operaatio Wotan.
Neuvostojoukot olivat rakentaneet kaupungin ympärille kolme puolustuskehää, joita miehittivät vastaperustetut reserviarmeijat sekä Siperiasta ja Neuvostoliiton Kaukoidästä tuodut joukot. Saksalaisten etenemisen pysähdyttyä neuvostojoukot aloittivat vastahyökkäysten sarjan, joiden tuloksena saksalaiset työnnettiin takaisin Orjolin, Vjazman ja Vitebskin alueelle. Taisteluissa kolme Saksan armeijoista joutui saarroksiin.
Vjazma–Brjanskin kaksoistaistelu muokkaa
Moskovan taistelun esinäytös oli Vjazma–Brjanskin taistelu, jonka tarkoitus oli eliminoida Moskovan puolustuksesta vastaavat joukot, jotka olivat:
- Lännen rintama, 6 armeijaa komentajana Semjon Timošenko
- Brjanskin rintama, 3 armeija komentajana Andrei Jerjomenko
Saksan Keskustan armeijaryhmä hyökkäsi 30. syyskuuta komentajanaan Fedor von Bock. Siihen kuuluivat Saksan 2., 4. ja 9. armeija sekä 2. (Heinz Guderian), 3. (Hermann Hoth) ja 4. panssariryhmä (Erich Hoepner).
Hothin ja Hoepnerin panssariryhmät kohtasivat 7. lokakuuta Vjazmassa sulkien mottiin Timošenkon kuuteen armeijaan kuuluneet 55 divisioonaa. Samaan aikaan Guderianin panssariryhmä motitti Jerjomenkon kolmen armeijan 26 divisioonaa. Saksalaisjoukot saivat taistelussa 663 000 sotavankia murtaen Moskovan ensimmäisen puolustuslinjan. Vain kolme viikkoa aikaisemmin Kiovan taistelussa saksalaiset olivat tuhonneet marsalkka Semjon Budjonnyin viisi armeijaa ja saaneet 665 000 sotavankia.
Marssi Moskovaan muokkaa
Saksalaiset jatkoivat syksyn kelirikon haitatessa etenemistä. Kaluga vallattiin 13. lokakuuta ja seuraavana päivänä kukistui Borodino, jossa Napoleon voitti vuonna 1812. Borodinossa esiintyi ensimmäistä kertaa T-34-panssarilähde?.
Eteneminen hidastui koko ajan kelirikon takia, mutta 7. marraskuuta tuli talvi ja pakkanen. Maa jäätyi ja viimeinen yritys Moskovaan käynnistyi 19. marraskuuta. Marraskuun lopulla pakkanen kiristyi 40 asteeseen ja yli. Saksalaisilla ei ollut lainkaan talvivarusteita ja noin 40 prosenttia miehistä palellutti itsensä. Myös aseiden ja panssarien öljyt jähmettyivät. Aseet eivät toimineet eivätkä panssarit käynnistyneet.
Saksalaisten hyökkäys eteni parhaiten Moskovan luoteispuolella, ja puna-armeijan onnistui suurin uhrauksin pysäyttää hyökkäys Jahromassa ja näin estämään vaarallinen saartoliike. Saksalainen tiedusteluyksikkö pääsi suurempaa vastarintaa kohtaamatta aina Himkiin asti, joka oli vain kahdeksan kilometriä Moskovan kaupungin rajasta. Tämän lähemmäksi Moskovaa saksalaiset eivät koskaan päässeet.
5. joulukuuta Adolf Hitlerin käskystä Guderian pysäytti hyökkäyksen, joka oli epäonnistunut aivan Moskovan porteilla.
Epäonnistumisen syyt muokkaa
Saksalaiset eivät olleet lainkaan varustautuneet talveen ja jo sitä ennen upottava lieju pysäytti moottoroidut joukot. Tästä virheestä ei voi syyttää ainakaan Adolf Hitleriä, sillä SS-joukot ja Luftwaffe saivat talvivarusteensa ajoissa. Saksan maavoimien esikunta oli laskenut Neuvostoliiton olevan vallattu syksyyn mennessä ja noin 50 divisioonan katsottiin riittävän lopun valtaamiseen. Tästä syystä oli talvivarustuskin varattu vain joka neljännelle saksalaiselle sotilaalle. Liejun ja äärimmilleen venyneiden huoltoyhteyksien takia joutuivat saksalaiset varustautumaan sotasaaliilla, mikä johti pilkkukuume- ja lavantauti-epidemioihin. Hitler erotti maavoimien komentajan sotamarsalkka von Brauchitschin ja otti tehtävän itselleen.
Venäläiset puolestaan toivoivat talven tuloa, sillä he olivat tottuneet talveen. Kesän ja syksyn taistelujen kuluttamat saksalaisjoukot joutuivat yli 40 asteen pakkasissa, ilman talvivarustusta kulkutautien harventamaksi. Lopulta saksalaisten voimat loppuivat ja saksalaisten selviytyminen huollon romahdettua alkoi monesti olla kyseenalaista, vaikkei vihollista olisi edes ollutkaan.
Vastahyökkäys muokkaa
Tokiossa toimiva vakooja Richard Sorge oli ilmoittanut venäläisille Japanin suunnitelmasta Tyynenmeren alueella. Sen seurauksena Stalin veti Siperiasta useita kymmeniä divisioonia. Ne olivat talveen tottuneita hyvin varustettuja siperialaisia, jotka ilmestyivät Moskovan rintamalle 5. joulukuuta 1941.
Tammikuussa 1942 saksalaisten puolustus murtui useasta kohdasta. Saksan 9. armeija jäi mottiin. Ankarissa taisteluissa puna-armeijan joukot eivät onnistuneet lyömään saksalaisia, vaan saksalaiset onnistuivat talven ja kevään 1942 aikana motittamaan useita venäläisten hyökkäyksistä. Puna-armeijan voimien tyrehdyttyä taistelut laantuivat helmi- ja maaliskuussa.
Lähteet muokkaa
- Paul Carell: Marssi Venäjälle. Gummerus, 1964.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Moskovan taistelu Wikimedia Commonsissa
