Howard Baker

yhdysvaltalainen poliitikko

Howard Henry Baker, Jr. (15. marraskuuta 1925 Huntsville, Tennessee26. kesäkuuta 2014 Huntsville, Tennessee) oli yhdysvaltalainen republikaanisen puolueen poliitikko.[1]

Howard Baker

Valmistuttuaan The McCallie Schoolista Chattanoogassa Baker opiskeli Tulanen yliopistossa New Orleansissa ja palveli vuosina 1943–1946 Yhdysvaltain laivastossa. Hän valmistui Tennesseen yliopistosta vuonna 1949 ja aloitti työnsä lakimiehenä.

Bakerin isä Howard Sr. oli Yhdysvaltain edustajainhuoneessa vuosina 1951–1964. Nuorempi Baker valittiin Yhdysvaltain senaattoriksi Tennesseestä vuosiksi 1967–1985 ja oli senaatin enemmistöjohtajana vuosina 1981–1985. Baker oli ensimmäinen republikaanipuolueen senaatin enemmistöjohtaja sitten William Knowland vuosina 1953–1955.[2] Hän oli myöhemmin Valkoisen talon kansliapäällikkö (1987–1988) ja Yhdysvaltain Japanin-suurlähettiläs (2001–2005).

Baker oli vuonna 1980 ehdolla presidentiksi, mutta putosi kilvan varhaisessa vaiheessa. Hänelle myönnettiin vuonna 1984 Presidential Medal of Freedom. Hänen puolisonsa oli Nancy Kassebaum Baker.

Lähteet muokkaa

  1. Howard Baker, former Senate Majority Leader, dies at 88 The Tennessean. 26.6.2014. Viitattu 27.6.2014. (englanniksi)
  2. U.S. Senate: Majority and Minority Leaders www.senate.gov. Viitattu 6.2.2021.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.