Wikipedia

Ernst Josephson

Ernst Abraham Josephson (16. huhtikuuta 1851 Tukholma – 22. marraskuuta 1906 Tukholma) oli ruotsalainen taidemaalari.

Ernst Josephson.
 Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Tarkennus: lennokasta myyttihehkutusta, pitäisi saada asiatyyliseksi

Josephsonin elämäntarina käsittää huippuunsa kärjistetyn taiteilijakohtalon: korkeisiin ja ehdottomiin päämääriin pyrkivä nuoruus, täysin taiteelle omistettu miehuus, pettymysten ja vaikeuksien pimentämä vanhuusikä ja maailmanmaineeseen nousu vasta kuoleman jälkeen. Kaksikymmenvuotiaana hän kirjoitti kohtalonsa: "Minusta tulee Ruotsin Rembrandt tai kuolen!" Jo nuorena hän sairastui syfilikseen.[1] Hän kävi ainutlaatuisen kamppailun aikalaisten ymmärtämättömyyttä vastaan, ja voiton viimein häämöttäessä hän joutui mielisairaalaan. Vasta tämä traaginen kohtalo veti aikalaisten mielenkiinnon hänen taiteeseensa. Kiitos ja kunnia tulivat kuitenkin taiteilijalle liian myöhään, eikä niillä ollut hänelle itselleen enää mitään arvoa.

Taidemaalarina muokkaa

Nuoruus ja oppivuodet muokkaa

 
Ernst Josephson, Näkki I, 1882.

Josephson oli varakkaan juutalaisen tukkukauppiaan poika, jonka lapsuudenkodista ei puuttunut aineellista eikä henkistä rikkautta. Hän kävi Tukholman juutalaista koulua ja oli lahjakas oppilas. Hän lopetti koulunkäynnin viisitoistavuotiaana ja siirtyi Taideakatemiaan prinsiippiluokalle. Josephson, jolle taide oli koko elämä, ryhtyi ensimmäisenä moittimaan Akatemian vanhoillisuutta, sen opetustapoja ja arvostelemaan Akatemiassa vallitsevaa henkeä. Opettajat pitivät kritiikkiä "myrskynä vesilasissa" eivätkä ymmärtäneet Josephsonin mielenlaadun ehdottomuutta.

Kesällä 1872 Josephson matkusti opiskelutoverinsa kanssa Norjaan, jossa he vaelsivat jalan. Eggedalin kylässä taiteilija maalasi sisäkuvia kirkoista, pirteistä, ja ensimmäistä kertaa kansansatujen maailma kävi hänelle eläväksi. Tällä matkalla hänelle kehittyi ensimmäisen kerran kuva Näkistä, joka soittaa kosken partaalla viuluaan. Kuvasta tuli hänen taiteellisen tuotantonsa johtomotiivi. Seuraavana vuonna hän matkusti Taalainmaalle etsimään lisää kansanomaisia aiheita. Savupirteissä maalaaminen ei kuitenkaan ollut hänen ominta lajiaan, ja mieli paloi jo suureen maailmaan.

1873 Josephson lähti opintomatkalle Eurooppaan: Kööpenhaminan, Berliinin, Dresdenin, Düsseldorfin ja Antwerpenin taidekokoelmat tulivat matkan aikana tutuiksi. Hän arvosti vanhojen mestareiden teosten tutkimista enemmän kuin Taideakatemian oppeja. Pariisiin saavuttuaan hän pääsi École des Beaux-Artsiin Jean-Léon Gérômen oppilaaksi. Suurimman hyödyn hän sai kuitenkin tutkimuksistaan Louvressa ja muissa taidekokoelmissa. Pariisista palattuaan hän jatkoi opintojaan Ruotsin kansallismuseossa ja kopioi siellä muun muassa Rembrandtin Kyökkipiian sekä pari muuta taulua. Huolimatta oppositioasenteestaan hän menestyi Akatemian kilpailuissa hyvin ja sai Akatemian mitalin teoksestaan Sten Sture vapauttaa kuningatar Kristinan. Hänet hyväksyttiin Taiteilijaseuran sekä Idunin jäseneksi.

Eurooppa ja Pariisin taiteilijapiirit muokkaa

 
Ernst Josephson, Espanjalaiset sepät, 1881.
 
Ernst Josephson, Jeannette Rubenson, 1883.
 
Ernst Josephson, Omakuva, signeerattu nimellä Velázquez,
Bréhat 1888.

Taiteilijaksi valmistuttuaan Josephson matkusteli ja työskenteli paljon Euroopassa, eritoten Italiassa ja Pariisissa. Merkillisessä kirjeessä äidilleen nuori taiteilijanalku kirjoittaa vuonna 1877 Italiasta seuraavaa:

»Olen hyvin kunnianhimoinen, sillä en tyydy kultaan, en kunniaan enkä kuuluisuuteen, kunnianhimoni ulottuu haudan tuolle puolen. Sen päämääränä on saada luoduksi teos, jonka eteen, minun ainiaaksi nukahdettuani, taiteilija pysähtyisi sanoen:Hän oli taiteilija! – so. että uhrini yhden ainoan kerran syttyisi siitä pyhästä tulesta, joka palaa ikuisesti.[2]»

Vuonna 1878 Josephson osallistui Pariisin maailmannäyttelyyn, ja seuraavana kesänä hän asettui Pariisiin pidemmäksi aikaa. Hänestä tuli sikäläisen skandinaavisen taiteilijakolonian henkinen johtaja. Seuraan kuuluivat muun muassa suomalaiset Walter Runeberg, Albert Edelfelt, Gunnar Berndtson ja Ville Vallgren. Pohjoismaisten taiteilijoiden kantakapakka oli Boulevard Clichyn varrella oleva Restaurant de Lilas -niminen viinitupa, ja sinne he kokoontuivat kerran päivässä vaihtamaan kotimaan uutisia ja keskustelemaan taiteesta. Salongin vernissauspäivänä viinituvassa järjestettiin valtavia juhlia joko ilon tai surun merkeissä, riippuen siitä, minkälaisen vastaanoton seuran jäsenten työt olivat saaneet juryltä.

Muotokuvamaalarina muokkaa

Josephson keskittyi töissään pääasiassa muotokuvamaalauksiin. Monet taiteilijatoverit ikuistuivat kankaalle, näiden joukossa muun muassa Hugo Birger, Allan Österlind ja Karl Skånberg. Vuonna 1881 hän matkusti Anders Zornin kanssa Espanjaan. Trinian pienessä mustalaiskylässä syntyi maalaus Espanjalaisia seppiä, josta hän maalasi valmiimman version Pariisin näyttelyä varten. Taiteilijan suureksi pettymykseksi se kuitenkin hylättiin. Pariisiin palattuaan hän koki muitakin vastoinkäymisiä ja masentui syvästi.

Näkki muokkaa

Pääartikkeli: Näkki (maalaus)

Taiteilija oli hautonut vedenhaltija-aihetta mielessään vuosikymmenen ja loi vuonna 1882 suurehkon maalauksen Näkki, joka tunnetaan suomenkielisessä taidekirjallisuudessa myös nimellä Ahti. Aihe on Josephsonin tuotannon johtomotiivi. Suomalainen taidekriitikko Einar Reuter piti aikanaan Näkki -teosta ehkä Ruotsin taiteen suurimpana taideteoksena. [3]

Kotimaan arvostelut muokkaa

Ruotsiin palattuaan Josephson sai huomata, että kotimaan taide-elämä oli näivettymässä ja kaikki se uusi, mitä nuori taiteilijapolvi oli oppinut Pariisissa, hylättiin ja teilattiin arvosteluissa. Josephson kirjoitti Dagens Nyheteriin kaksi pitkää artikkelia uuden taiteen puolesta. Tämän lisäksi hän keräsi adressin Akatemian opetusta vastaan ja sen alle 86 nimeä. Pariisin ruotsalaisten ensimmäinen yhteisnäyttely avattiin samoihin aikoihin, ja Akatemian väenkin oli pakko tunnustaa Pariisin tuulten raikkaus. Josephson, joka oli tuonut näyttelyyn muun muassa Ville Vallgrenin muotokuvan sekä Espanjalaiset seppänsä, sai näyttelyn huonoimmat arvostelut. Häntä moitittiin epätasaiseksi ja monien tyylien matkijaksi. Taiteilija sai kokea pilkkaa ja arvostelua.

Palatessaan vuonna 1886 Pariisiin Josephson oli katkeroitunut mies. Hän matkusti ystävänsä Allan Österlindin kanssa Gargilesseen, jossa hänellä oli työrauha. Lyhyen ajan kuluessa syntyi monta merkittävää ulkoilmamaalausta. Seuraavana vuonna hän asettui Île de Brehat'han, jossa maalasi ensi töikseen kuvan lastenlastensa kanssa leikkivästä halvaantuneesta postinkantajasta. Hän antoi teokselle nimen Elämänilo. Taiteilijan aihepiiri oli alkanut keskittyä vanhojen ihmisten kuvaamiseen. Viimeisillä Pariisin matkoillaan hän oli huomannut ystävien kääntäneen hänelle selkänsä, lisäksi ikuinen rahapula teki maalaamisen jopa mahdottomaksi.

Kesällä 1887 Josephson matkusti Österlindin kanssa Bretagneen ja asettui asumaan Bréhat’n saareen. Lainarahoilla hän osti pienen kalastajamajan ja aikoi asua siellä erakon tavoin loppuelämänsä ja omistautua maanviljelyn ja kalastuksen ohella yksinomaan runoudelle ja taiteelle. Hän kirjoitti oopperatekstiksi aiotun neliosaisen uninäytelmän Peder Smedin ja lähetti sen runojensa ohella arvosteltavaksi Gustav af Geijerstamille, jonka valikoimana ilmestyi kaksi nidettä nimellä Svarta rosor ja Gula rosor. Näinä aikoina Josephson ilmoitti olevansa kyllästynyt maalaamiseen ja haluavansa keskittyä kirjalliseen tuotantoon.

Runoilijana muokkaa

Josephson julkaisi runokokoelmat Svarta rosor (1888) ja Gula rosor (1896). Runoilijana hän ilmentää samoja ominaisuuksia kuin maalaajanakin.[4] Hänen runojaan on suomentanut Leena Krohn kokoelmaansa Runon portilla (WSOY 1985) ja Uuno Kailas kokoelmaansa Runot 1922-1931 (SKS 2002). Runoja ovat säveltäneet ainakin Jean Sibelius ja Yrjö Kilpinen, ja niitä on levytetty.

  • Balladi (Krohn)
  • Kukka auringossa punaisena paistoi (Krohn)
  • Minä (Kailas)
  • Minä olen puu (Krohn)
  • Mustat ruusut (Krohn)
  • Niityllä tyttöset pienet (Krohn)
  • Näkki (Krohn)
  • Oma hautani (Krohn)
  • Tunnustus (Krohn)

Kirjakuvituksia muokkaa

Josephson teki sairausaikanaan kuvituksia Vänrikki Stoolin tarinoihin. Näitä kuvituksia ei kuitenkaan julkaistu hänen elinaikanaan. Tutkijoiden arvioiden mukaan J. L. Runebergin innoittama piirustussarja on syntynyt vuoden 1900 tienoilla. Josephsonin piirustukset ovat vaativia ja intensiivisiä sekä täynnä voimakkaita tunteita.[5]

Viimeiset vuodet muokkaa

Josephsonin harrastukset alkoivat suuntautua oudoille aloille. Bréhat’n saarelle oli tullut ranskalainen nainen, joka harrasti spiritismiä. Hän piti Josephsonia parhaana meediona, jonka oli tavannut. Spiritismi-istuntojen tapahtumat saivat taiteilijan pään pyörälle, ja hän sulkeutui tämän jälkeen usein päiväkausiksi yksinäiseen asuntoonsa. Österlindille selvisi pian, että hänen ystävänsä mielenterveys oli järkkynyt, ja tästä syystä hän yritti kaikin tavoin vartioida onnetonta toveriaan. Lopulta hän kuitenkin katsoi välttämättömäksi saada ystävänsä pois saarelta. Suurten ponnistelujen kautta he matkustivat lopulta Pariisiin, josta jatkoivat matkaa kotimaahan Ruotsiin.

Ruotsissa Josephson asui ensi ajat sukulaisten luona, mutta pian hänet pantiin lääkärinhoitoon ja sairaalaan, diagnoosina dementia praecox (nyk. skitsofrenia). Sairaalassa Josephson käytti suurimman osan ajastaan piirtämiseen, ja sairausajalta on säilynyt lähes tuhat piirustusta, joiden aiheet ovat milloin suuruuskuvitelmia, milloin uskonnollisia, mystisiä tai kansantaruihin tai kirjallisuuden muistoihin perustuvia fantasioita – ekpressionistisia taideteoksia sanan puhtaimmassa merkityksessä. Jälkimaailma onkin kiinnittänyt melkein enemmän huomiota näihin töihin kuin hänen valmiisiin maalauksiinsa.

Pääsiäisen aikaan 1889 Josephsonin katsottiin toipuneen niin hyvin, että hän sai tehdä kävelyretkiä sairaalan läheisyyteen. Eräällä tällaisella retkellään hän osti lipun Tukholmaan ja palasi omaistensa luo, jonne hänen sallittiin jäädä. Sairaalahoito oli rauhoittanut hänet kokonaan, ja hän sai asua ja elää vapaasti. Vuodesta 1891 lähtien hän asui Ida ja Louise Sjöberg -nimisten vanhojen neitien täysihoitolassa. Hän luki neideille iltaisin Raamattua ja Shakespearen teoksia kannesta kanteen ja soitteli myös pianoa. Hän oli kuitenkin henkisesti murtunut mies, eikä häntä liikuttanut edes hänen töistään vuonna 1893 järjestetty suuri retrospektiivinen näyttely, joka saavutti huomattavan menestyksen.

Akatemian mielipide hänen taiteestaan oli kuitenkin järkkymätön. Kun prinssi Eugen, joka oli kaikkien vuosien ajan ollut Josephsonin taiteen suuri ymmärtäjä, ilmoitti lahjoittavansa Nationalmuseumille vuodelta 1884 peräisin olevan voimakkaita tunteita herättäneen, Näkki-teemaisen Josephsonin teoksen nimeltään Strömkarlen, sitä ei suostuttu ottamaan vastaan. Näin taulu siirtyi koristamaan taiteilijaprinssin yksityiskokoelmaa Waldemarsuddessa, jossa se edelleen on.

Taiteilija sai viimeisinä elinvuosinaan ulkomailta kunnianosoituksen toisensa jälkeen, mutta ne eivät liikuttaneet häntä sen enempää kuin kotimaisen arvostelun kääntyminen. Vuonna 1905 hän sairastui diabetekseen, ja seuraavan vuoden lokakuussa hän joutui vuoteenomaksi. Ernst Josephson kuoli 22. päivänä marraskuuta 1906.

Ernst Josephsons väg -niminen tie Södra Ängbyssä Tukholmassa on nimetty taiteilijan mukaan.

Sukulaisia muokkaa

Taidehistorian professori Ragnar Josephson (1891–1966) ja kirjailija Erland Josephson (s. 1923), molemmat näyttelijöitä ja Dramatenin ohjaajia, ovat Ernst Josephsonin sukulaisia.lähde?

Lähteet muokkaa

  • Saarikivi, Sakari: Suuret taiteilijat: Kuvataiteen mestarien elämäkertoja, II osa, Goyasta Picassoon, s. 403–420. 1949.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Lyhyt elämäkerta (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Ahtela, H.: Taiteilijan kamppailu, s. 11. WSOY 1945
  3. ↑ Ahtela, H.: Taiteilijan kamppailu, s. 12. WSOY 1945.
  4. ↑ Josephson, Ernst, Tietosanakirja osa 3, palsta 1441–1442, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1911
  5. ↑ Runeberg sanoin, kuvin ja sävelin; Kuvitukset (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta muokkaa

  • Richard Bergh: Målaren Ernst Josephson. Ord och Bild 1893.
  • Erik Blomberg: Ernst Josephson – hans liv. (1951)
  • H. H. Brummer: Ernst Josephson. Utställningskatalog. (1991)
  • Runon portilla: ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia runoja. (Sisältää Ernst Josephsonin suomennettuja runoja.) ISBN 951-0-13191-1
  • H. Ahtela: Taiteilijan kamppailu, Ernst Josephson ja hänen Ahtinsa, kirjassa Taiteilijan kamppailu. WSOY 1945.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ernst_Josephson&oldid=22164660”