Carlo Gozzi
Carlo Gozzi (13. joulukuuta 1720, Venetsia, Venetsian tasavalta - 4. huhtikuuta 1806, Venetsia, Italian kuningaskunta) oli italialainen kreivi ja näytelmäkirjailija. Hän kirjoitti huvinäytelmiä eli komedioita.[1][2]
| Carlo Gozzi | |
|---|---|
 Carlo Gozzi |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1720 |
| Kuollut | 1806 |
| Ammatti | näytelmäkirjailija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | italia |
| Tuotannon kieli | italia |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämäkerta muokkaa
Runoilija Gasparo Gozzin nuorempi veli[1] kreivi Carlo Gozzi syntyi köyhään venetsialaiseen aatelisperheeseen ja liittyi armeijan palvelukseen.[2] Palattuaan synnyinkaupunkiinsa Venetsiaan vuonna 1744 hän kirjoitti satiireja ja sekalaista proosaa ja liittyi taantumukselliseen Accademia dei Granelleschiin.[2]
Kirjallinen ura muokkaa
Gozzi oli Italian kirjallisuuden puhtautta ajavan vanhoillisen Società de Granelleschin jäsen. Yhdistys ivasi kaikkea mauttomuutta. Gozzin satiiri suuntautui etenkin abbé Pietro Chiarin huonoja näytelmiä ja Carlo Goldonia vastaan, kuten runossa La tartana degli influssi (1747).[2][1]
Carlo Gozzi puolusti vanhaa commedia dell’artea ja koetti kohottaa sitä romantiikan hengessä. Gozzi loi käsitteen fiaba drammatica eli fantasia, satudraama. Vuonna 1761 hän dramatisoi "Rakkaus kolmeen pomeranssiin" eli L'amore delle tre melarance, jossa hän kritisoi sekä Pietro Chiaria että Carlo Goldonia esittämällä heidät naurettavina ja pahoina hahmoina.[2] Kun tämä suunta ei miellyttänyt yleisöä, Gozzi alkoi kirjoittaa toisenlaisia näytelmiä, joiden mallina olivat Calderónin näytelmät. Näistä näytelmistä mainittava on Metafisico.[1]
L'amore delle tre melarance näytelmän suuren suosion jälkeen Gozzi kirjoitti yhdeksän muuta fiabea (fantastisia näytelmiä; kirjaimellisesti "satuja"), jotka perustuvat käsinukkenäytelmiin, itämaisiin tarinoihin, suosittuihin tarinoihin, satuihin ja espanjalaisten näytelmäkirjailijoiden kuten Tirso de Molinan, Pedro Calderón de la Barcan ja Miguel de Cervantesin teoksiin. Menestyneimpiä näistä fiabeista ovat Il re cervo (ensi-ilta vuonna 1762; 'Peurakuningas'), Turandot (ensi-ilta vuonna 1762), La donna serpente (ensi-ilta vuonna 1762; "Käärmenainen") ja L'augellin belverde (ensi-ilta vuonna 1765; "Kaunis pieni pieni"). Vihreä lintu”).[2]
Gozzin fiabet olivat suosittuja jonkin aikaa Italiassa, ja niillä oli vieläkin pysyvämpi vaikutus muualla Euroopassa, erityisesti Saksassa, missä ne julkaistiin vuosina 1777–1778. Johann Wolfgang Goethe, Friedrich Schiller, Gotthold Ephraim Lessing ja Schlegelit ihailivat niitä: Schiller teki Turandotista vakavan näytelmän ja Friedrich von Schlegel vertasi Gozzia William Shakespeareen. Turandotia käytettiin myöhemmin Ferruccio Busonin (ensi-ilta vuonna 1917) ja Giacomo Puccinin (Turandot, ensi-ilta 1926) oopperoiden pohjana; L’amore delle tre melarance loi pohjan Sergei Prokofjevin oopperalle Rakkaus kolmeen appelsiiniin (ensi-ilta vuonna 1921).[2]
Gozzin teosten täydellinen laitos ilmestyi vuonna 1802. Hän kirjoitti myös eloisat joskin häpeilemättömät muistelmat Memorie inutili (1797).[1][2]
Suomennettu tuotanto muokkaa
- Turandot, Kiinan prinsessa: traaginen kertomus (Turandot), suom. ja sov. Helinä Achrén. Näytelmämoniste. Yleisradio 1966
- Lemmenjuonia eli Fantasia 2752:lla täytteellä (Il re cervo), alkuteoksesta Hirvikuningas sovittanut Antti Raivio. Näytelmämoniste. Helsinki: Näytelmäkulma 2003
Näytteitä tuotannosta on antologiassa Italian kirjallisuuden kultainen kirja (WSOY 1945)
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Carlo Gozzi Wikimedia Commonsissa
