Amandus Adamson
Amandus Heinrich Adamson (12. marraskuuta 1855 Uuga-Rätsepp, Viron kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 26. kesäkuuta 1929 Paldiski, Viro) oli virolainen taiteilija, kuvanveistäjä ja akateemikko.[1] Adamson oli Viron ensimmäisiä ammattimaisia kuvanveistäjiä, ja hän loi perustan Viron taidehistorialle sekä taiteilijana että opettajana. Hän oli arvostettu tsaarinajan Venäjällä ja myöhemmin myös Virossa.
| Amandus Heinrich Adamson | |
|---|---|
 Adamson vuonna 1914 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 12. marraskuuta 1855 Uuga-Rätsepp, Viron kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 26. kesäkuuta 1929 Paldiski, Viro |
| Kansalaisuus | virolainen |
| Taiteilija | |
| Ala | kuvanveistäjä |
Adamson opiskeli Pietarin taideakatemiassa vuosina 1876–1879, toimi siellä myös opettajana ja sai nimityksen akateemikoksi 1907. Hän asui ja työskenteli Pietarissa vuoteen 1918, kunnes hän muutti takaisin kotiseudulleen Paldiskiin. Hän oleskeli pitkiä aikoja myös Pariisissa ja eri puolilla Italiaa. Hänen entisessä ateljeessaan Paldiskissa avattiin Amandus Adamsonin ateljeemuseo vuonna 2010.
Opiskeluaikanaan Adamson omaksui realistisen ja klassistisen tyylin. Myöhemmin hän sai vaikutteita uusbarokista, ja hänen työnsä muuttuivat vapaammiksi ja maalauksellisemmiksi ja laajenivat antiikin esikuvista allegorisiin ja arkipäiväisiin aiheisiin. Adamsonin töille on tyypillistä suurenmoinen anatomian tuntemus, esteettinen kauneus ja viimeistellyt, hienot yksityiskohdat.
Meri on usein toistuva teema Adamsonin töissä. Hänen tunnetuimpia töitään on Russalkan muistomerkki Tallinnassa. Hän suunnitteli myös useita Viron vapaussodan muistomerkkejä.
Elämä muokkaa
Amandus Adamson syntyi Uuga-Rätsepan talossa Paldiskin lähellä. Hänen isänsä oli merimies ja äitinsä talontytär. Isän kadottua merellä äiti joutui hankkimaan ansioita ompelemalla ja tilapäisillä töillä, ja perhe eli niukoissa oloissa. Amandus kävi Tallinnassa köyhien lasten koulua, joka toimi myös lastenkotina, ja hankki lisätuloja puuveistoksia myymällä. 14-vuotiaana hän karkasi koulusta ja yritti päästä opiskelemaan Pietarin taideakatemiaan, mutta ei onnistunut. Karkaamisesta häntä rankaistiin koulussa niin pahoin, että hän sai loppuiäkseen munuaisvaurion.[1]
Vuonna 1870 Adamson pääsi oppipojaksi Bergin puusepänverstaaseen, missä hän oppi puusepän ammatin. Kolmen vuoden kuluttua hän yritti uudestaan taideakatemiaan, mutta jälleen tuloksetta. Hän jäi kuitenkin asumaan Pietariin, missä hän työskenteli ensin Bolhagenin huonekaluverstaassa, jossa jäljennettiin vanhoja huonekaluja, ja sitten akateemikko Šutovin puunleikkausateljeessa. Hän sai lisää taitoja ja kokemusta ja yritti hankkia suosituksia taideakatemiaan pääsemiseksi. Lopulta hän saikin suosituskirjeen, läpäisi pääsykokeet ja pääsi aloittamaan opinnot Pietarin taideakatemiassa vapaaoppilaana vuonna 1876.[1]
Taideakatemiassa Adamsonin opettajana oli tunnettu eklektis-klassistinen kuvanveistäjä Aleksander von Bock. Lahjakas opiskelija voitti monia kunniakirjoja, sai rahapalkintoja ja yksityistilauksia, ja niin hänen taloudellinen tilanteensakin parani. Valmistuttuaan 1879 hän toimi Pietarissa vapaana taiteilijana.[1]
Adamson menestyi taiteilijana hyvin. Hän pystyi työskentelemään nopeasti ja tarkasti, hänen maineensa levisi ja hän sai tilauksia korkeimmistakin aristokraattipiireistä. Ensimmäisen henkilökohtaisen näyttelyn hän avasi 8. huhtikuuta 1887. Omien näyttelyjen järjestäminen oli tuohon aikaan vaikeaa, joten se oli tärkeä tapahtuma nuoren taiteilijan uralla. Saman vuoden syksyllä Adamson lähti Pariisiin, jossa hän vietti vuodet 1887–1891. Hän sai teoksiaan esille vuoden 1889 maailmannäyttelyyn ja osallistui moniin muihinkin näyttelyihin, joista hän sai palkintoja ja lisää mainetta.[1].
Vuonna 1891 Adamson palasi Pietariin, missä hän jatkoi työtään vapaana taiteilijana, mutta kävi usein myös Virossa Paldiskissa ja Pakrin saarilla. Vuonna 1901 hän alkoi tehdä myös monumentteja. Hänen ensimmäinen tilaustyönsä oli Russalkan muistopatsas Tallinnassa (1902), ja sitä seurasi joukko uusia tilauksia sekä Venäjällä että Virossa. Adamson pysyi Pietarissa myös vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen, toisin kuin monet muut virolaiset kulttuuri-ihmiset. Hänet nimitettiin 1907 akateemikoksi Pietarin taideakatemiaan, missä hänen oppilaitaan olivat muun muassa virolaiset Nikolai Triik ja Konrad Mägi. Samoihin aikoihin hän kiinnostui myös maalaustaiteesta ja teki joitakin maalauksia Italian ja Viron maisema- ja meriaiheista.[1]
Koska Adamson oli tsaarin suosikki, hän joutui lähtemään Venäjältä lokakuun vallankumouksen jälkeen. Hän oli suunnitellut kunniapatsasta Romanoveille ja menetti siinä koko varallisuutensa.[2] Vuonna 1918 Adamson muutti kotiseudulleen Paldiskiin. Hän oli työskennellyt lakkaamatta monumenttien parissa, ja hänen terveytensä oli heikentynyt. Virossa hän alkoi tehdä ensin veistoksia, mutta sai pian tilauksia uusista monumenteista. Hän työskenteli pitkään Italiassa 1922 ja kävi siellä myöhemminkin usein. Adamson kuoli sydänkohtaukseen 26. kesäkuuta 1929. Hän teki töitä ahkerasti viimeiseen asti ja jätti jälkeensä joukoittain keskeneräisiä veistoksia. Hänet on haudattu Pärnuun Alevin hautausmaalle.[1]
Adamsonilla oli vaimo Eugenie ja kolme lasta, poika ja kaksi tytärtä. Nuorin lapsista, Maria syntyi 1922 Carrarassa Italiassa ja kuoli vuonna 2011. Marian mukaan hänen isälleen rakkain työ oli Viron vapaussodassa kaatuneiden muistomerkki Pärnussa. Taiteilija käytti siinä surevien omaisten mallina vaimoaan ja lapsiaan, ja hän halusi tulla myös haudatuksi sen lähelle.[3]
Taide muokkaa
.JPG)
Opiskeluaikanaan Adamson kiinnostui tuohon aikaan vallitsevasta realistisesta tyylistä. Teosten aiheet hän valitsi akatemian tavan mukaisesti enimmäkseen antiikin mytologiasta ja Raamatusta.[1] Pariisin-aikana häneen vaikuttivat ranskalaiset kuvanveistäjät Jean-Baptiste Carpeaux ja Jules Dalou.[4] Hän kiinnostui aistillista kauneutta kuvaavasta uusbarokista ja etääntyi taideakatemiassa omaksumastaan klassismista. Hänen työnsä muuttuivat vapaammiksi ja maalauksellisemmiksi ja laajenivat antiikin esikuvista allegorisiin ja arkipäiväisiin aiheisiin.[1] Adamsonin töille on tyypillistä suurenmoinen anatomian tuntemus ja esteettinen kauneus ja viimeistellyt, hienot yksityiskohdat.[2]
Adamsonin ensimmäinen merkittävä työ oli kehyksien veistäminen Johann Kölerin maalaukseen (1883), jonka virolaiset taideyhdistykset tilasivat Aleksanteri III:n kruunajaisten kunniaksi. Adamson sai siihen vaikutteita Tallinnan 1600-luvun kirkkojen alttareista. Barokkiaiheista tuli tärkeä piirre hänen töissään, kuten allegorisessa päärynäpuuveistoksessa Aamunkoitto ja hämärä (1895).[4]
Meri on usein toistuva teema Adamsonin pienemmissä töissä, kuten Veneen viimeinen henkäys (vahatyö 1899, kipsi 1902, marmori 1926). Hän kuvasi merta myös työpaikkana, kuten veistoksissa Kalastajia Muhussa (1892) ja Pelokas odotus (1897).[4] Adamsonin tunnetuimpia töitä on panssarilaiva Rusalkan uppoamisen muistomerkki Russalka, joka sijaitsee Suomenlahden rannalla Tallinnan Piritalla, Kadriorgin puiston reunalla. Se on ensimmäinen virolaisen taiteilijan tekemä monumentti, ja sitä pidetään yhtenä Tallinnan kauneimmista muistomerkeistä.[5] Toinen Adamsonin meren rannalle tekemä monumentti on Uponneiden laivojen muistomerkki Sevastopolissa (1904).[4] Adamson suunnitteli myös useita Viron vapaussodan muistomerkkejä. Monet niistä hävitettiin neuvostomiehityksen aikana, mutta osa on pystytetty uudelleen.[2]
Lydia Koidulan muistomerkki Pärnussa on viimeinen työ, joka paljastettiin Adamsonin elinaikana, vain pari viikkoa ennen taiteilijan kuolemaa.[3]
Merkitys muokkaa
Amandus Adamson oli Viron ensimmäisiä ammattimaisia kuvanveistäjiä, ja hän loi perustan Viron taidehistorialle sekä taiteilijana että opettajana. Hän oli arvostettu kuvanveistäjä tsaarinajan Venäjällä ja myöhemmin myös Virossa. Vaikka hän joutui pakenemaan Venäjältä, monet hänet teoksensa ovat säilyneet juuri siksi, että hän muutti takaisin Viroon. Virossa Adamsoniin suhtauduttiin aluksi epäilevästi. Hän oli menettänyt omaisuutensa, häntä pidettiin liian vahvana kilpailijana ja häntä kritisoitiin romanttisesta ja naiivista tyylistä. Vapaussodan monumenttien suunnittelijana hän sai kuitenkin lopulta tunnustusta myös Virossa.[2]
Ateljeemuseo muokkaa
Amandus Adamson osti Paldiskista tontin asuintalon ja kesäateljeen rakentamiseksi 1896. Kesäateljee valmistui 1899. Adamson käytti sitä aluksi ilmeisesti pienten töiden muotoiluun ja maalaukseen. Kun Adamson muutti perheineen Paldiskiin 1918, sinne oli valmistunut myös kaksikerroksinen asuinrakennus. Adamsonin kuoltua 1929 hänen perheensä jäi asumaan sinne. Toisen maailmansodan jälkeen perhe asui ateljeessa, sillä sotilaat olivat polttaneet asuinrakennuksen 1944. Adamsonin tytär Corinna asui siellä vuoteen 1981.[6]
Vuonna 2005 Adamsonin nuorin tytär Maria Carlsson lahjoitti ateljeerakennuksen Viron valtiolle. Rakennus oli huonossa kunnossa, siellä ei ollut vesijohtoa eikä ilmanvaihtoa, ja paikoin vain maali piti seiniä pystyssä. Se kuitenkin restauroitiin ja sinne perustettiin Amandus Adamsonin Ateljeemuseo. Museo on osa Harjumaan museota, ja se avattiin vierailijoille 13. marraskuuta 2010.[6][2]
Koska rakennus oli pitkään valvomatta, siellä ei ollut juuri säilynyt Adamsonille kuuluneita esineitä tai hänen teoksiaan eikä siitä voitu tehdä tavanomaista kotimuseota. Siellä on mahdollisuus tutustua 3D-muodossa Adamsonin veistoksiin, jotka ovat näytteillä taidemuseo Kumussa, sekä Viron eri kaupungeissa oleviin monumentteihin. Esillä on myös huonekaluja, jotka ovat todennäköisesti joskus kuuluneet taiteilijalle, ja dokumentteja, kuvia ja kirjeitä.[2][7]
Galleria muokkaa
-
Venuksen syntymä (1895) -
Veneen viimeinen henkäys (1902) -
Alfa et omega (1926) -
Lydia Koidula (1929) -
Russalka (1902) -
Napolinlahti (1896)
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i Amandus Adamson:Elu Amandus Adamsoni ateljeemuuseum. Viitattu 4.1.2017. (viroksi)
- ↑ a b c d e f Kätlin Janson: Amandus Adamsoni pärand saab Paldiskisse väärika kodu Kultuur ja Elu. 2009. Viitattu 6.1.2017. (viroksi)
- ↑ a b Anu Villmann: Skulptor Amandus Adamsoni tütar sängitatakse Alevi kalmistule Pärnu Postimees. 10.10.2012. Viitattu 6.1.2017. (viroksi)
- ↑ a b c d Maret Priima: Amandus Adamson Comenius. Arkistoitu 6.1.2017. Viitattu 5.1.2017. (englanniksi)
- ↑ 1307 Mälestussammas «Russalka» Kultuurimälestiste riiklik register. Viitattu 5.1.2017. (viroksi)
- ↑ a b Muuseum: Ajalugu Amandus Adamsoni ateljeemuuseum. Viitattu 6.1.2017. (viroksi)
- ↑ Pysyvä näyttely Amandus Adamsoni ateljeemuuseum. Viitattu 6.1.2017.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amandus Adamson Wikimedia Commonsissa
